Hae
VillaNanna

Virkattuja hassutuksia

Virkattuja hassutuksia

Tässä postauksessa esitellään meikäläisen virkattuja hassutuksia, töitä jotka eivät menneet ihan niin kuin stömsössä, vaan lopputulos on jotakin aivan vallan muuta. Aina ei voi onnistua, mutta aina voi yrittää uudelleen. Tämä ei minua lannista, ei sitten millään.

*****

Minulla on yksi kirjasarja, jota kerään ja niitä onkin alkanut ilmestyä kivasti kirppareille myyntiin. Kyseessä on Molla Millsin virkkurin kirjat. Olen niitä löytänyt jo kolme, ihan präniköitä kirjoja, ihan kuin niitä ei olisi koskaan edes avattu. Mutta tämä on meikälle ihan täydellinen juttu kaikin puolin. Opettelen nyt tosissani virkkamaan ja jossakin kohtaa sitten pääsisin tkemään reunapitsejä ihan itse. Olen nimittäin saanut äidiltäni siihen hommaan sopivia vintagelankoja, sekä isoäitini vanhat virkkuukoukut. Olisi niin mahtavaa saada juuri oikean kokoisia pitsejä vaatteisiin. Siksi tähän hommaan olen lähtenyt.

Täytyy tosin myöntää, ettei kaikki minun yritykset ole ihan onnistuneita, kuten eivät ole tämän postauksen tuotoksetkaan, siitä huolimatta käyttöön nämä tulee ja näillä mennään. Aina ei voi onnistua eikä aina halua purkaa tai heittää työtä roskiin. On myös ihana nähdä, että epäonnistuminen ei haittaa tahtia, vaan nostaa halun tehdä paremmin, yrittää paremmin, onnistua. Ainakin minulla on näin, haluan ylittää itseni tavalla tai toisella. Nyt kun osaa muutaman silmukan, niin on opeteltava lukemaan ohjeitakin, joka on minulle erityisen hankalaa. En vain ymmärrä.

Virkattuja hassutuksia Virkattuja hassutuksia

Virkattuja hassutuksia

Tykkään Molla Millsin kirjoista ihan siitä syystä, että siellä on helppoja ja vaikeita töitä, joten voi tutustua lopultaan ihan noihin kaikkiin töihin alusta loppuun. Ei tarvitse ostaa montaa eri sortin kirjaa siis. Tykkään myös siitä, että kirjat ovat ihanan värikkäitä, eikä kaikki pastellisia, mikä on tämän hetken juttu käsityömaailmassa. Kaikki kirjat on pastellia ja eivät erotu näin kovin hyvin toisistaan.

Korvikset:

  • Yhdestä kirjasta virrkailin korvakorut, jotka virkkasin langasta, jonka olen aikaa sitten ostanut Kierrätyskeskuksen Näprä -osastolta. Niin tykkään nappailla lankoja mukaani kun käyn Kierrätyskeskuksessa ja niitähän on nyt sen verran, että kohta voin neuloa villapaidan erilaisista langoista. Mutta ei mennä siihen nyt. Ohje oli kyllä helppo mutta jouduin moneen kertaan aloittamaan uudelleen kun en vain tajunnut miten homma tehdään. Lopputuloskaan ei ole sellainen mikä on kirjan kuvassa. Minun työstä tuli ihan littana lättänä pannukakku.

Hattu:

  • Hatun langan löysin omista jämälankalaatikoista. Lanka on nähtävästi Novitan Tenessee -lankaa tai Alabamaa, en muista tarkkaan millaisia lankoja ne oli. Ysäri luvun herkkuja kuitenkin. Lanka on jäänyt ranta-asuni työstä, jonka tein nuorena tyttönä aikanaan. Hatun ohjeen nappasin Garn studiolta, mutta hattu ei ole mitenkään samanlainen mitä on kuvassa. Enkä ihan ymmärtänyt ohjeitakaan. Mutta eipä tuokaan nyt niin haittaa minua. Ohjeen hattuun löydät täältä.

Virkattuja hassutuksia Virkattuja hassutuksia Virkattuja hassutuksia

Asuni

Tämä asu on ihanan kesäinen ja romanttinen. Mekon olen löytänyt muutama vuosi sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, myös farkkutakki on samasta paikasta. Mekon alle tein ihanan alusmekon, josta olen täällä jo kertonut. Päällimekkoon on tulossa vielä reunapitsiä helmaan, sekä hihansuihin ja pääntiehen. Mutta se on ensi kesän hommia se. Jalkaan sujautin tämän kesän parhaat sandaalit Dr. Martensit.

  • Mekko: Kierrätyskeskus ilmaisosasto
  • Alusmekko: itsetehty
  • Farkkutakki: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
  • Kengät: Dr. Martensit

Meidän ihana rämä piknik -kori on ostettu aikanaan myös Kierrätyskeksuksesta. Olen poistanut siitä kankaisen sisällön, joka oli aika kamalassa kunnossa. En ole saanut uutta aikaseksi tehdä ja korikin on alkanut vedellä viimeisiään. Piknik -peiton olen tehnyt kangasnäytepaloista, jotka löysin niin ikään Kierrätyskeskuksesta aikanaan. Jos saman tapaisia kangasnäytteitä löydän vielä jostain, niin teen myös istuin alustat meille kaikille.

Alusmekon suloinen viettelys

Virkattuja hassutuksia

Virkattuja hassutuksia

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Virkattu kesälaukku

Virkattu kesälaukku

Olen tänä kesänä todella harjoitellut virkkaamista ja virkattu kesälaukku on yksi niistä harjoitteluista. On ollut aika hienoa nähdä miten riittää osata vain muutama silmukkamalli ja niillä kykenee tekemään vaikka ja mitä kivaa. Parastahan tässä on ollut se, että innostuin tästä yhdestä tietystä langasta niin paljon, että halusin tehdä sen kanssa vaikka ja mitä neuleita. Olen hiukan oppinut jopa lukemaan ohjeita, vaikka ihan kaikkea en ihan ymmärräkkään näistä ohjeista.

Tämä kesä on tuottanut minulle isoja vaikeuksia sen vuoksi, että sellaista lomaa ei ole meikäläisellä ollut, mutta olen yrittänyt nauttia kaikesta siitä mitä ympärillä on siitä huolimatta. Vaikeimmat hetket ovat silloin kun on viikossa ollut vain se yksi vapaapäivä ja sekin se sunnuntai kun mikään ei tunnu olevan auki. Tällainen yhden päivän sunnuntai minulla oli muutama viikko sitten ja suunnistimme silloin ihanaan Kallahden uimarannalle nauttimaan ihanan idylliseen rantaravintolaan lounasta.

Virkattu kesälaukku

Virkattu kesälaukku

Virkattu kesälaukku

Laukku ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, kun aloin tätä vääntämään. Ainoastaan tiesin, että haluan pyöreän mallisen pikkulaukun, johon kuitenkin mahtuu jotakin sisällekin. Langaksi valikoitui jälleen ihana Novitan Cotton recycled -lanka ja muut osat on vanhoista vöistä, vailitettavasti jouduin ostamaan yhden vyön kirpparilta kun itselläni ei ollut näin ohutta olemassa kuin yksi. Tarvitsin siis kolme vyötä, joista yhden vyön kiinnityssysteemi tuli laukkuun sulkimeksi.

Virkkasin ihan perus kiinteillä silmukoilla kaksi pyöreää kappaletta ja suoran kappaleen niiden väliin. Kaikki kolme osaa virkkasin lopulta piilosilmukoilla yhteen. Hyvin helppo ja yksinkertainen juttu. Laukun koristelin vielä isolla kukalla. Työkaverit siis ehdottivat tuota kukkaa tuohon, joten siksi se lopulta siihen tuli. Jopa miespuoliset työkaverit tietää mun tyylin aika hyvin, vaikken näissä vetimissä töissä kulje.

Asuni:

Asuni olen valinnut sen mukaan millainen laukku minulla on. Mielestäni minun uusi farkkuinen paitamekko sopii todella hyvin laukkuun ja uudet kangastossuni antaa kivan lisän asuun. Tietenkin hattu päähän ja menoksi, niin kuin aina sanon kun lähdetään ovesta ulos. Mekon sekä kengät ostin meidän Riikan reissulla laivalta, oli aivan liian herkulliset alet käynnissä ja vaikka kengät ovat minulle pikkuisen liian isot, niin halusin juuri ne. Onkin sitten ostettu tämän vuoden uudet vaatteet tässä.

  • Paitamekko: Silja Serenade
  • Kengät: Silja Serenade
  • Laukku: Itse tehty
  • Hattu: Itse tehty

Hattu jos kiinnostaa, niin siitä löytyy juttua myöskin. Oli ihan ensimmäinen kesähattu, jonka virkkailin. Ohjetta ei ole olemassa, mutta aika helposti sen tekee ilman ohjeitakin. Tämän tyyppiset hatut on niin mun juttu.

C’est la Vin

Virkattu kesälaukku Virkattu kesälaukkuVirkattu kesälaukku

*****

Ravintola Maininki on ihanan idyllinen rantaravintola Kallahden uimarannan edustalla. Ympäristö on hyvin rauhallinen, vaikka tuollaisena kauniina sunnuntai aamupäivänä siellä alkoi tulla vilinääkin. En tiedä miten paljon sinne eksyy ihmisiä syömään kauempaa kuten me, mutta suosittelut kuitenkin paikalle. Ruoka on erittäin hyvää, kakut ja kahvi on hyvää sekä ihanan rento ja iloinen henkilökunta. Ravintolassa nauttii kyllä pedempääkin. Me tosin annoimme pöytämme aika pian pois, emme jääneet nauttimaan olostamme sen pidempään, kun alkoi jonotusta näkymään terassille.

Terassi on kyllä iso ja pöytiä löytyy mutta koska olimme tavallaan jo valmiit, eikä ollut tarvetta enää jäädä istumaan itse ravintolaan, niin nappasimme tavarat ja lähdimme pienelle kävelylle rannalle. Tosin ihan rantaan emme kuitenkaan halunneet mennä, kun auringon palvojia oli sen verran paljon tällä kertaa. Käy tutustumassa ravintolaan tästä linkistä ja käy ihmeessä paikan päällä, jos et ole ennen käynyt.

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Kun elämä muuttuu

Vinkit joulunajan ruokailuihin

Kesäinen Naantali

13 hääpäivä