Kesän virkkailut
Kesän virkkailut ovat olleet aika vähissä tänä kesänä. Vain muutama juttu on tullut tehtyä, mutta innostuin tosiaan tehtailemaan noita hiusdonitseja. Niitä on tosin tulossa vielä lisää, koska haluan saada yhdet käyttökelvottomat hiuspompulat käyttökelpoisiksi.
Kesän virkkailut
Olen toki kaikenlaista virkkaillut, ja yksi sellainen oli kolme bucket hat -tyyppistä hattua, mutta ne eivät sitten istuneet meikäläisen päähän mitenkään, joten teen kyllä ne uudelleen sitten ensi vuonna ja tällä kertaa ihan ohjeen mukaan. En lähde omin päin tekemään näitä. Eli ne hatut meni purkuun ja langat odottaa parempaa aikaa. Mutta kesäkassi ja lieri valmistui ja niitä onkin tullut jonkin verran käytettyä. Ne on aika hienot.
LIERI
Itselläni on tuo niska sellainen paikka, joka aika nopeasti helteellä hiestyy ja ärsyttää kun hiukset tarttuu kiinni niskaan, liimautuu oikein kunnolla. Aina ei millään jaksaisi laittaa lettejä päähänsä, vaan välillä olisi kiva vaan laittaa sekainen nuttura päähän ja lähteä menemään. Mutta sitä aurinkosuojaakin tarvitsee, joten lieri on tässä kohtaa ihan paras valinta. Siksi oli pakko kokeilla tehdä lieri kierrätyspuuvillasta. Ensi vuonna koitan virkata samanlaisen niinestä.
HIPPIKASSI
Myös tämän kassin olen virkannut kierrätyspuuvillasta ja minulla on tällainen melkein samanlainen, jonka olen virkannut joskus 90 -luvulla kalastajalangasta. Tuo vanha kassi on suuri kooltaan ja tämän halusin pienempänä versiona. Mustan langan kanssa sopii hyvin kivan väriset puuhelmet ja tällä kertaa ne ovat vaaleanpunaiset. Kassi on virkattu ylös asti yhdestä kappaleesta ja vain läppä on virkattu erikseen.
Virkkaus on edistynyt
Osaan jo aika hyvin tehdä kiinteitä silmukoita sekä pylväitä. Vielä kaventaminen ja lisääminen on hankalaa, en tajua sitä hommaa. Mutta pikku hiljaa tässä edetään ja ehkä jossakin vaiheessa osaan virkata sitä reunapitsiä, jonka vuoksi olen alkanut virkkailla ja tutustumaan virkkaamisen maailmaan. Jotenkin kuitenkin tuo koukku ei edelleenkään oikein minua tottele, käsi on aina kipeä virkkailun jälkeen. Liittyykö se jotenkin liikerataan tai muuhun? En osaa siihen sanoa mitään. Saattaa olla myös, että pidän liian kiinni koukusta, jolloin sormet jännittyy liikaa. Ehkä ote rentoutuu vähitellen mitä enemmän virkkaa.
Mukavaa iltaa kaikille!
Virkatut hiusdonitsit
Virkatut hiusdonitsit on erittäin helppo tehdä vaikka suoraan hiuslenkkiin. tähän ei paljoa tarvita osaamistakaan. Kunhan osaa tehdä kiinteän silmukan sekä pylvään, ne riittää osaamiseksi. Näitä tekee samalla kertaa muutamankin. Pari illassa.
Virkatut hiusdonitsit
Minulla on isot määrät erilaisia puuvillalankaa koreissa ja haluan ne saada pois pyörimästä. Korviksia ja kasseja on tullut tehtyä tarpeeksi, joten jotakin muuta pientä kivaa olisi kiva saada niistä tehtyä. Joten lopputulos oli se, että hiusdonitsit valtasi asunnon. Näissä parasta on se, kun näitä voi tehdä mistä vaan, kankaasta ja langasta. Mikä parhaiten sopii itselle.
Tein donitsin samalla tyylillä, mitä tein aikanaan pesusienen. Virkkasin ensin mahdollisimman paljon kiinteitä silmukoita pompulaan ja seuraavalla kierroksella lisäsin yhden pylvään joka silmukkaan. Kaikkiaan kolme kerrosta. Ensin siis kiinteitä ja seuraavat kerrokset pylväitä. Aika iisi biisi homma.
Hiusdonitsit on meikäläisellä sellaista tavaraa, joka katoilee helposti ja sen vuoksi teenkin niitä tasaisin väliajoin ja useamman kerralla. Hiusdonitsit ovat siitä hyviä etteivät samalla tavoin katko hiuksiani mitä nuo tavalliset pompulat tekee. Ovat siis hellävaraisempia monin tavoin.
Virkkaaminen ei ole minulle helppoa
Virkkauksen oppiminen on minulle vaikeaa, en ymmärrä ohjeita, eikä koukku oikein tottele minua. Siksi teen mahdollisimman helppoja juttuja, joissa ei tarvitse kauheasti mitään osata. Kokeiltu on kaikenlaista, mutta useasti ne kaikenlaiset ovat menneet lopulta purkuun, kun en vaan ymmärrä ohjetta. Toivon, että vielä tämän homman oppisin, niin voisin tehdä kaikkia ihania mekkojakin kesäksi. Haluan virkatun kesämekon.
Toki haluan oppia myös virkkaamaan hienoja pöytäliinoja yms. Äidiltäni olenkin saanut lankoja ja pieniä virkkuukoukkuja siihen hommaan, vielä en kuitenkaan ole aloittanut projektia, kun haluan oppia ensin tekemään paremmin, ennen kuin lähden tuhoamaan materiaaleja. Haluan olla varma siitä mitä teen. Tällä hetkellä olen pihalla kuin lumiukko ja siksi opettelen ja harjoittelen, että opin, että voin tulevaisuudessa virkata hienot pitsiliinat pöydälle. Sekä tietenkin virkata omat reunapitsit vaatteisiin. Se vasta olisikin hienoa. Nyt on niin vaikea saada kirppareilta pitsejä, en tiedä minne ovat kadonneet.
Nautinnollista perjantaita kaikille!


8









