Päivän asuna Novita Cotton recycled -langasta tehty toppi
Päivän asuna tällä kertaa aivan ihastuttava virkattu toppi sekä kirpparilta löytynyt hame. Nämä virkatut topit ovat tosiaan olleet tämän kesän hitti itselläni. Olen lopulta virkannut niitä kaksi ja vielä haaveilen yhdestä. Saa tosin nähdä tulee sellaista koskaan virkattua enää. Kaksikin on aika riittävä määrä samaa toppia.
Päivän asuna Novita Cotton recycled -langasta tehty toppi
Vaikka monen loma on päättynyt ja arki alkaa nyt, niin kesää on vielä jäljellä ja aikaa on virkata itselleen samanlainen toppi, toppi on helppo tehdä, eikä siinä mene kovin kauaa kun koukuttaa menemään. Leffa päälle ja ei kun hommiin. Jos on nätti ilma, niin ulkonakin pihalla tai parvekkeella voi nauttia olostaan samaan aikaan. Itselläni on pari kesäistä vaatetta, jotka pitäisi saada alta pois ennen kuin alan ommella syksyisempiä ihanuuksia.
Novita cotton recycled -lankaa ei enää saa ostettua kaupasta, mutta ehkä sitä voi löytää kirppareilta. Itse haalin lankaa varastoon silloin kun sitä vielä sai ostettua ja nyt siitä sitten on kiva tehdä kaikenlaisia juttuja. Ihan parasta lankaa tämä on kun haluaa tehdä hattuja. Lanka on paksua ja sen vuoksi on helppoa käsiteltävää, sekä nopea valmistaa mitä ikinä sitten tekeekin.
Linkki toppiin alla:
Topin kaveriksi valikoitui UFFista ostettu vihreä hame, jossa napitus edessä. Hame on hiukan liian iso vyötäröltä, mutta toistaiseksi sen saa korjattua pelkällä vyöllä. Ensi kesänä on kuitenkin korjattava vyötärökaitale niin, että se on sopiva päälleni. Hameessa on kaikki sellainen josta pidän tänä kesänä. Väri, malli sekä pituus. Jalkaan sujautin puukengät, jotka on ostettu Kierrätyskeskuksesta muutama vuosi sitten ja käsilaukuksi nappasin pussukan, jonka joku ihana ihminen on ommellut. Löysin myös tämän pussukan Kierrätyskeskuksesta. Pussukka on niin söpö, että se on kiva mieluummin ottaa käteen heilumaan kuin laittaa isompaan laukkuun piiloon.
Kello kuusi maanantai aamuna
Silmät aukeaa vaikeasti, taistelu heräämisestä alkaa. Koira kuorsaa vieressä tyytyväisenä. Nousen vessaan, pesen kasvoni. Mies tuo kahvin sänkyyn ja alan kirjoittaa postausta. Aina ei aamua jaksa aloittaa näin, mutta tänään aloitan. Koira on siirtynyt varovasti minun paikalleni sängyllä sillä aikaa kun käyn vessassa siistiytymässä. Varovasti koira raahautuu ja pyörähtää omalle paikalleen kun tulen takaisin sänkyyn ja aloittaa armottoman tuhinan ja kuorsaamisen. Koira kierähtää kiinni kylkeen ja kirjoittaminen on vaikeaa. Hiki alkaa virrata pitkin ohimoita ja odotan joko kahvi avaisi silmät.
Työt alkaa kohta ja päivän asuna ei voi olla mitään kovin näyttävää, vain hyvin arkista tavallista. Mikä ikinä on helppo laittaa päälle ja on helppo olla kyseinen vaate päällä. Kaivelen siis esiin leggareita ja tunikoita, ehkä t-paita ja college? Ne olisi oikein hyvät. Millainen ilma tänään on? Niin vaikea tämä ensimmäinen aamu ja työmoodin löytäminen. Kerhojen suunnittelu alkaa nyt ja odotus, joko meidän tilan remontti olisi kohta valmis.
Hyvää työpäivää kaikille, jotka palaavat lomilta työpaikoilleen!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Ranta-asu on tärkeää valita itselle sopivista materiaaleista
Viimeinen ilta Yyterissä
Viimeinen ilta Yyterissä vietettiin kuinkas ollakkaan rantatamineissa kävellen pitkin rantaa. Katseltiin auringon laskua, imettiin tunnelma, näky sekä lämpö meihin niin, että varmasti muistetaan tämä reissu koko lopun elämämme. Aamulla onkin aikainen lähtö kohti Hämeenlinnaa ja uutta upeaa yöpymispaikkaa.
Viimeinen ilta Yyterissä
Täytyy sanoa, että en olisi halunnut millään lähteä Yyteristä, oli niin mahtavaa viettää rantalomaa täällä. Hassua, sillä meidän porukka ei ole mitään rantaleijonia, jotka jaksaisi kovin pitkään istuskella rannalla puuhastelemassa. Mutta tällä kertaa kyllä oltiin ja otettiin lunkisti, välillä kerättiin kamat kasaan ja mentiin syömään ja taas takaisin veteen riehumaan. Lokit täälläkin ovat aika inhottavia, hyökkäävät eväiden kimppuun aika nopeasti, joten tavarat kannattaa suojata. Variksista sen verran, että myös niitä rannalla on paljon ja varikset ovat sen verran älykkäitä, että osaavat avata myös reppujen vetoketjut. Että kannattaa huomioida myös tämä. Mies kävi hätistelemässä muutamia lokkeja toisten paikoilta pois kun hyökkäsivät syömään uimassa olevien eväitä.
Jäätelöt kannattaa myös suojata, jos haluaa omalla paikalla syödä, lokit kun täälläkin aika nopeasti nappaa jäätelön kädestä. Upeinta on tiirojen kalastusnäytökset. Kun oltiin Härdellin kanssa vedessä leikkimässä uimapatjalla, niin tiira nappasi kalan suuhunsa ihan meidän vierestä. Melkein siipi osui meihin, niin lähelle se sukelsi. Oli komean näköistä puuhaa. Eli linnut eivät pelkää ihmistä ollenkaan. Kannattaa siis hiukan seurata mitä ympärillä tapahtuu, ettei saa nokkasua päähänsä.
Ranta-asuna virkattua ja ommeltua
Koska koko päivä on mennyt uimapuvussa, niin illalla kun mentiin miehen kanssa kävelylle, halusin laittaa jotakin nättiä päälleni. Jos oltaisiin menty esimerkiksi lasillisille ravintolaan. Sitä ei kuitenkaan sitten lopulta jaksettu tehdä. Sen verran väsyneitä oltiin päivän touhuista. Myös tämä asu, virkattu bikinitoppi sekä housut on valmistettu keväällä samaan aikaan kun seurasin Deppin ja Heardin oikeudenkäyntiä. Eli siis minun oikeudenkäynti vaatteet tässä.
Bikinitopin ohje löytyy jälleen garnsudiolta, lanka on ostettu muutama vuosi sitten Turusta Puutorin kirpputorilta. Näissä ei ollut vyötettä, en tiedä siis muuta kuin, että lanka on puuvillaa. Housut on mistä tahansa pyjamahousujen kaavoilla tehdyt. Omani on itse piirretty monta kymmenen vuotta sitten. Mutta nämä ovat ihan tavalliset pyjamahousun kaavat, joten niitä löytyy lähes mistä tahansa lehdestä. Leveät, löysät housut, jossa kuminauha vyötärö. Heitin vielä kimononi niskaan ja hatun syvälle päähän, sillä aurinko porotti edelleen aika voimakkaasti taivaalla. Nyt voi sanoa, että on nautittu rantalomasta.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Ranta-asu on tärkeää valita itselle sopivista materiaaleista


8









