Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
0
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät ala kaupan rekiltä vaan jostakin paljon sattumanvaraisemmasta. Kangaspalasta, joka on lojunut kaapissa vuosia. Vanhasta materiaalikasasta. Tai hetkestä, jolloin joku sanoo: “Haluaisitko sinä tämän?” Juuri siitä alkoi myös tämä projekti ja vähitellen syntyi tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta valmistui musta mekko, joka tuntuu yhtä aikaa romanttiselta, arkiselta ja vähän salaperäiseltäkin.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Olen viime aikoina puhunut tekstiiliarkeologiasta. Ajatus kuulostaa ehkä ensin vähän erikoiselta, mutta minulle se tarkoittaa materiaalien historian tutkimista ja jatkamista. Sitä, ettei kangas ole vain kangas, vaan jotakin, jolla on ollut elämä jo ennen minua.
Tämän mekon kangas tuli työkaveriltani. Hän antoi minulle mustaa prodyyria, jossa oli juuri sopivasti tekstuuria ja elävyyttä. Heti silloin tiesin, että siitä tulisi jotain erityistä, vaikka jouduin hetki miettimään mitä kaavaa käyttäisin. Lopulta tukeuduin tuttuun kaavaan, josta tiedän, että lopputulos on kaunis ja sopiva kankaalle. Kangas itsessään oli jo nähnyt elämää, ei siis mikään uusi kangas, vaikka minulle uusi onkin. Usein kaikkein parhaat projektit alkavat juuri noin. Ei valmiista suunnitelmasta, vaan materiaalista, joka jää mieleen odottamaan oikeaa hetkeä.
Kangas ei ehtinyt olla osa minun omaa tekstiilikokoelmaani pitkään. Se ei siirtyinyt pinosta toiseen ja odottonanut parempia päiviä. Kangas ei samalla merkityksellä kuulu tekstiiliarkeologian ytimeen. Ydin kun on se, että materiaalit kulkevat mukana, kerrostuvat ja muuttavat muotoaan ajan kuluessa.
kaavan muokkaaminen oman näköiseksi
Pohjana käytin Mekkotehtaan Saana-kaavaa, mutta en tehnyt mekkoa täysin ohjeen mukaan. Halusin helmaan enemmän liikettä ja näyttävyyttä, joten muokkasin sitä tekemällä helman yhdestä pitkästä paneelista. Ratkaisu muutti mekon ilmettä yllättävän paljon.
Helma liikkuu kävellessä pehmeästi ja lähes viittamaisesti. Juuri sitä toivoin. Halusin mekon, joka tuntuisi vähän dramaattiselta mutta silti helposti käytettävältä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli heti sellainen vaate, jonka haluan pukea uudelleen ja uudelleen.
Kun käsintehty vaate tuntuu oikeasti omalta
Olen huomannut, että kaikkein rakkaimmiksi vaatteiksi eivät yleensä muodostu ne kaikkein kalleimmat tai trendikkäimmät ostokset. Usein tärkeimmiksi jäävät ne, joihin liittyy jokin tarina.
Tähän mekkoon liittyy monta kerrosta:
- työkaverilta saatu kangas
- pitkään odottanut materiaali
- ajatus tekstiiliarkeologiasta
- oma ompeluprosessi
Ehkä juuri siksi valmis mekko tuntuu enemmän omalta kuin moni kaupasta ostettu vaate.
Pidän myös siitä, ettei tämä ole liian siloiteltu tai täydellinen. Siinä on pehmeyttä, runsautta ja liikettä. Musta prodyyri näyttää eri valossa aina hieman erilaiselta, ja pienet reiät tekevät pinnasta elävän näköisen.
Yhdistin mekon arkisesti Adidaksen tennareihin, koska rakastan kontrasteja pukeutumisessa. Romanttinen mekko ja rennot kengät tekevät kokonaisuudesta enemmän minun näköiseni kuin liian viimeistelty styling koskaan tekisi.
Minua kiinnostaa yhä enemmän juuri tällainen pukeutuminen: vaatteet, joissa näkyy historia, tekeminen ja materiaalin oma luonne.
Vanha materiaali ei ole lähtökohta kompromissille
Kierrätys ja vanhojen materiaalien käyttäminen nähdään joskus vaihtoehtona uudelle, ikään kuin jonkinlaisena kompromissina. Minulle asia on oikeastaan päinvastoin. Vanhoissa materiaaleissa on usein enemmän kiinnostavuutta kuin uusissa kankaissa. Niissä on tekstuuria, painoa, pieniä erikoisuuksia ja joskus jopa täysin omanlaisensa tunnelma.
Tämä prodyyrikangas on hyvä esimerkki siitä. En olisi todennäköisesti edes osannut etsiä kaupasta juuri tällaista materiaalia, mutta kun kangas tuli vastaan sattumalta, siitä syntyi lopulta jotain paljon kiinnostavampaa kuin alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä koskaan ollut.
Ehkä juuri siksi tekstiiliarkeologia tuntuu tällä hetkellä niin tärkeältä ajatukselta. Kaiken ei tarvitse alkaa uutena, täydellisenä tai valmiiksi suunniteltuna. Joskus kiinnostavin lopputulos syntyy siitä, että antaa materiaalille aikaa ja kuuntelee, miksi se lopulta haluaa muuttua.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko on ensimmäinen työ tämän projektin tiimoilta. Mitä pidätte mekosta?
Virkattu laukku on itse tehty
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Tekstiiliarkeologia -projektin esittely:
Aurinkoinen kesäpäivä Töölönlahden tunnelmissa
Kesäinen Helsinki tarjoaa parhaimmillaan pieniä seikkailuja aivan tavallisen päivän keskelle. Aurinkoinen kävely Töölönlahdella, hyvä ruoka, hulmuava hame ja hitaat hetket terasseilla muistuttivat jälleen siitä, miksi rakastan kesää kaupungissa. Aurinkoinen kesäpäivä avaa kaupungin ihan erilaisena eteen. Helle hohkaa kaduilta, ihmiset ovat iloisia ja pirteitä, nauttivat olostaan terasseilla. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin kävellä pitkin kuumia katuja ristiin rastiin, ilman päämäärää.
Aurinkoinen kesäpäivä Töölönlahden tunnelmissa
On olemassa sellaisia päiviä, jolloin Helsinki näyttää itsestään kaikkein kauneimman puolen. Aurinko osuu veden pintaan niin kirkkaasti, että silmiä saa siristää, puut hehkuvat syvänvihreinä ja ihmiset näyttävät hidastavan askeliaan aivan huomaamattaan. Juuri sellainen päivä meillä oli Töölönlahdella.
Lähdettiin kävelylle ilman kiirettä ja oikeastaan ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Haluttiin vain ulos nauttimaan kesästä. Minusta parhaat kesäpäivät syntyvät juuri niin, kun ei yritä tehdä liikaa. Kun antaa päivän kuljettaa.
Töölönlahti on yksi niistä paikoista, joissa kaupunki tuntuu samaan aikaan elävältä ja rauhalliselta. Vesi välkehti auringossa ja siellä täällä ihmiset istuivat rantaan levitetyillä vilteillä. Joku luki kirjaa, joku söi jäätelöä, joku vain katseli vettä. Kävelyreitin varrella näkyi kesäkukkia, pyöräilijöitä ja niitä pieniä hetkiä, joista suomalainen kesä rakentuu.
Yhdessä kohdassa pysähdyttiin katsomaan hauskaa kivirakennelmaa veden äärellä. Tasapainotettu kivitorni näytti melkein mahdottomalta, kuin joku olisi rakentanut sen taikuudella. Sen vieressä pieni punainen mökki ja kukat loivat lähes satumaisen tunnelman. Sellaiset pienet yksityiskohdat tekevät kaupungista kiinnostavan. Vaikka olisi kulkenut samoja reittejä monta kertaa, aina löytää jotakin uutta.
Kesäinen asu itse tehdyllä röyhelöpaidalla
Päivän asu sopi täydellisesti tunnelmaan. Minulla oli päällä itse tekemäni röyhelöpaita, jonka ompelin Burda 6/2020 -lehden kaavalla. Rakastan vaatteissa sellaisia yksityiskohtia, jotka tekevät niistä vähän romanttisia mutta silti helposti käytettäviä. Röyhelöt liikkuivat kevyesti tuulessa ja mustavalkoinen ruutukuosi toi asuun hieman vintagehenkeä.
Hame taas löytyi Tallinnasta. Se on juuri sellainen täydellinen kesähame, joka hulmuaa kävellessä ja tuntuu kevyeltä myös lämpimänä päivänä. Tykkään yhdistellä itse tehtyjä vaatteita löytöihin matkoilta ja kirpputoreilta. Silloin tyyli tuntuu enemmän omalta eikä siltä, että olisi vain napannut kokonaisuuden suoraan kaupan mallinukelta.
Kesällä pukeutuminen muuttuu muutenkin erilaiseksi. Talvella käytännöllisyys menee helposti kaiken edelle, mutta kesällä saa leikitellä enemmän. Hulmuavat helmat, luonnonmateriaalit ja pienet romanttiset yksityiskohdat tuntuvat juuri oikeilta tähän vuodenaikaan.
Töölönlahden terassit ja suomalainen kesäruoka
Kävelyn jälkeen päädyttiin istahtamaan ihanalle cafe taideterassille. Sellaiset paikat ovat kesässä parasta. Aurinkovarjon alla aika hidastuu ja tuntuu, ettei ole mitään kiirettä mihinkään. Ihmiset puhuvat hiljaisemmalla äänellä, lasit kilisevät pöydissä ja ympärillä leijuu kahvin, ruoan ja lämpimän kesäilman tuoksu.
Hetken ajan vain istuttiin ja katseltiin ympärillemme. Minusta kesässä tärkeintä eivät ole suuret tapahtumat vaan juuri nuo pienet pysähtymiset. Se tunne, että voi olla täysin hetkessä ilman jatkuvaa suorittamista.
Myöhemmin jatkettiin vielä Fat Lizardiin syömään. Kesällä tekee mieli ruokia, jotka ovat samaan aikaan rentoja mutta täynnä makua. Annoksissa oli juuri sellaista kesäistä runsautta, tuoreita vihanneksia, pehmeitä kastikkeita ja kunnolla makua. Ulkona syömisessä on kesällä oma tunnelmansa. Varsinkin silloin, kun aurinko paistaa niin lämpimästi, että terassilta ei haluaisi lähteä lainkaan.
Kotona päivä jatkui vielä kesäruoan merkeissä. Uusia perunoita, tilliä ja silliä. Yksinkertainen suomalainen kesäruoka on oikeastaan täydellistä juuri siksi, ettei siinä yritetä liikaa. Kun raaka-aineet ovat hyviä, ei tarvita monimutkaisuutta.
Minulle tillisilli kuuluu kesään samalla tavalla kuin lämmin ilta-aurinko tai meren tuoksu. Ja uudet perunat voilla, niitä odottaa joka vuosi yhtä paljon. Kesäruoassa on jotakin nostalgista. Se tuo mieleen lapsuuden kesät, mökkireissut ja pitkät valoisat illat.
Kun päivä alkoi hiljalleen kääntyä iltaan, tuli sellainen olo, että juuri tätä kesän pitäisi olla. Ei jatkuvaa kiirettä tai täydellisyyden tavoittelua, vaan kävelyitä ilman päämäärää, hyvää ruokaa, aurinkoa iholla ja hetkiä, jotka tuntuvat pieniltä mutta jäävät silti mieleen pitkäksi aikaa.
Ehkä juuri siksi rakastan kesää Helsingissä niin paljon. Täällä voi yhden päivän aikana löytää luonnon, kaupungin, hyvän ruoan ja sellaisen rauhan tunteen, joka arjessa helposti katoaa.
Ja ehkä parhaat seikkailut eivät aina ole kaukana. Joskus ne löytyvät ihan läheltä, Töölönlahden rannalta, kesämekon hulmusta ja siitä hetkestä, kun aurinko osuu veden pintaan juuri oikealla tavalla. Tällainen oli meidän ihanan rauhallinen ja aurinkoinen kesäpäivä Töölönlahdella.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää sopivaa luettavaa:
Kesäpäivä ratikassa matkamuistojen syleilyssä Töölönlahdella