Onko mun tyyli boheemi vai sekava?
0
Onko tyyli-identiteetti muka joku yksi tarkkaan määritelty estetiikka? Pitäisikö jokaisen näyttää joka päivä samalta Pinterest-taululta karanneelta ihmiseltä? Viikon asuja katsellessa tajusin, että minun tyylini ei ehkä olekaan “selkeä”. Se on jotain paljon hauskempaa. Tästä syntyi ajatus postaukseen: Onko mun tyyli boheemi vai sekava? koska välillä tuntuu, että pukeudun kuin viisi eri persoonallisuutta olisi vallannut saman vaatekaapin.
Onko mun tyyli boheemi vai sekava?
Muoti-internet rakastaa lokeroita. Olet joko minimalistinen skandityttö, vanhaa rahaa huokuva beigeolento, cottagecore-keiju tai täysin harkittu capsule wardrobe -ihminen, jolla on tasan kolme täydellistä pellavapaitaa ja sisäinen rauha.
Ja sitten olen minä.
Maanantaina vedän päälle vaaleat farkut ja lepakkohihallisen neuleen, ja näytän siltä kuin olisin matkalla juomaan kauralattea taidegalleriaan. Tiistaina ilmestyn leggingseissä ja collegepaidassa kuin olisin luopunut kaikista unelmistani ja päättänyt asua pysyvästi lähikaupan pakastealtaalla.
Keskiviikkona löydän sisäisen 70-luvun kirjastonhoitajani puhvihihaisessa neuletakissa ja vakosamettihameessa. Torstaina olen romanttinen farkkumekkoinen maalaistalon haamu verhoista tehdyssä paidassa. Ja perjantaina palaan takaisin farkkuihin, huppariin ja farkkujämistä tehtyyn takkiin kuin muistuttaakseni itseäni siitä, että kyllä, olen edelleen sama ihminen. Luultavasti.
Mun vaatekaappi ei ole capsule wardrobe vaan tunnetila
Nykyään puhutaan paljon siitä, että tyylin pitäisi olla “yhtenäinen”. Mutta mitä jos oma persoonallisuus ei ole yhtenäinen? Mitä jos toinen puoli minusta haluaa näyttää boheemilta taiteilijalta ja toinen mukavuudenhaluiselta goblinilta, joka haluaa vain pehmeän hupparin ja elämän ilman nappeja?
Minun vaatekaappini ei ole capsule wardrobe. Se on enemmänkin neuvottelutilanne.
Rakastan vaatteita, joissa on tarina. Siksi käytän ylpeänä verhoista tehtyä paitaa ja farkkujämistä ommeltua takkia. Niissä on enemmän persoonaa kuin puolessa pikamuotikauppojen valikoimasta yhteensä. Vaikka välillä mietin, katsooko joku asujani ja ajattelee: “Onko tuo nainen matkalla vintage-messuille vai askartelukerhoon?” Vastaus on: ehkä molempiin.
Hauskinta on se, miten eri tavalla ihmiset reagoivat asuihin. Sama ihminen voi saada yhdestä asusta kommentin “ihana boheemi tyyli” ja toisesta “ootpa rennon näköinen”, mikä on suomalainen tapa sanoa, että näytät siltä kuin olisit pukeutunut pimeässä. Ja silti juuri siinä on pukeutumisen ilo.
En halua näyttää joka päivä identtiseltä. En halua olla ihmisen muotoinen Instagram-suodatin. Joskus haluan olla pehmeä ja huomaamaton, joskus taas näyttää siltä kuin olisin karannut vanhasta ranskalaisesta elokuvasta tai vaihtoehtoisesti 2000-luvun alun Levi’s-mainoksesta.
Ehkä tyyli saa näyttää elämältä
Tyylissä parasta ei ole täydellisyys vaan tunnistettavuus. Se, että vaatteissa näkyy ihminen. Että joku näkee farkkujämistä tehdyn takin ja tajuaa heti, ettei sitä ole napattu marketin rekistä viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Ehkä juuri siksi viihdyn niin hyvin itse tehdyissä ja vähän oudoissa vaatteissa. Ne eivät yritä liikaa. Ne eivät ole steriilejä. Niissä näkyy elämä, yritys, mokaaminen ja luovuus.
Ja kyllä, joskus myös se, että ompelin jotain kahdelta yöllä täysin ilman suunnitelmaa.
Viikon asuja katsellessa huomaan myös yhden asian: mukavuus voittaa nykyään lähes aina. En enää jaksa kärsiä muodin vuoksi samalla tavalla kuin joskus nuorempana. Jos paita kiristää, kutittaa tai tuntuu väärältä, se jää käyttämättä. Nykyään arvostan enemmän sitä tunnetta, että vaatteissa voi hengittää, liikkua ja olla oma itsensä.
Silti en halua luopua leikittelystä. Siksi yhdistelen huppareita farkkutakkeihin, herkkiä puseroita farkkumekkoihin ja mummomaisia neuletakkeja keltaisiin laseihin. Haluan, että asuissa on vähän huumoria ja yllätyksiä. Että ne näyttävät enemmän elämältä kuin katalogilta.
Ehkä minun tyylini ei siis ole sekava. Ehkä se on vain hyvin rehellinen.
Nautinnollista lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää viikon asuja:
Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen?
Jos olet joskus miettinyt, miksi samat vaatteet päätyvät päälle yhä uudelleen, tämä viikon asut -postaus ei ole lista asuista, vaan yritys ymmärtää omaa tyyliä vähän syvemmin. Tämän vuoksi otsikoksi valikoitui helposti: Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen? Tämä viikko oli minulle monen asian ymmärtämistä ja oivalsin monta asiaa itsestäni. Joskus sitä kasvaa myös vaatteiden kanssa.
Viikon asut – miksi käytän samoja vaatteita yhä uudelleen?
Huomasin tällä viikolla jotain, mitä en ole ennen pysähtynyt ajattelemaan. Vaikka minulla on erilaisia vaatteita, päädyn yhä uudelleen samoihin yhdistelmiin. Samat siluetit. Samat kerrokset. Samat “turvavaatteet”. Enkä tarkoita tätä huonolla tavalla. Päinvastoin, ehkä juuri siinä on koko oman tyylin ydin.
En valitse vaatteita, valitsen tunteen
Maanantain sininen haalari, jonka olen tehnyt itse, ei ole vain vaate. Se on tunne siitä, että kaikki toimii. Että ei tarvitse säätää. Kun vedän sen päälle, tiedän jo etukäteen miltä päivä tuntuu.
Tiistain neuleliivi ja poolo taas tuo toisenlaisen fiiliksen, vähän ryhdikkäämmän, vähän “koottumman”. Ei juhlaa, mutta jotain harkittua.
Ja tässä kohtaa tajusin jotain olennaista:
- en oikeastaan pukeudu tilanteen mukaan, vaan olon mukaan.
Miksi tietyt vaatteet jäävät käyttöön?
Keskiviikon farkkuhame, jonka tein vanhoista farkuista, on hyvä esimerkki. Se ei ole täydellinen. Se ei ole “trendikäs”. Mutta käytän sitä silti. Miksi?
Koska siinä on jotain, mitä kaupasta ostetussa vaatteessa ei ole:
- päätös.
- Olen valinnut tehdä sen.
- Olen nähnyt vaivaa sen eteen.
Torstain kirpparineule ja keinonahkahousut taas edustavat toista ääripäätä, helppoutta. Ne löytyivät, ne toimivat, eikä niitä tarvitse miettiä. Ehkä vaatekaappi tarvitsee molempia: sekä merkityksellisiä että huolettomia vaatteita.
Perjantai ja sekoitus, joka kertoo kaiken
Perjantain asu oli sekavin ja ehkä siksi rehellisin.
- Farkut kahdista farkuista.
- Paita Los Angelesista.
- Kirpparitakki.
- Itse tehty laukku.
Jos joku kysyisi, mikä on “mun tyyli”, voisin näyttää tämän asun. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan koska se ei yritä olla mitään tiettyä. Se on yhdistelmä asioita, jotka ovat päätyneet elämään mukaan eri reittejä pitkin. Ja ehkä oma tyyli on juuri sitä: ei harkittu kokonaisuus, vaan kerrostunut.
Yksinkertaisuus ei ole tylsää
Lauantain neule ja sunnuntain itse tehty paita vanhojen housujen kanssa muistuttivat yhdestä tärkeästä asiasta: kaikkien asujen ei tarvitse olla kiinnostavia.
Tai ehkä parempi sanoa:
- kiinnostavuus ei aina näy ulospäin.
- Joskus paras asu on sellainen, jota ei tarvitse ajatella.
- Sellainen, joka antaa tilaa muulle elämälle.
Ehkä en tarvitse enempää vaatteita
Tämän viikon jälkeen mieleen jäi ajatus, joka on vähän ristiriitainen:
- en ehkä tarvitse lisää vaatteita.
- Tarvitsen enemmän ymmärrystä siitä, mitä jo käytän.
- Mitkä vaatteet toistuvat?
- Miksi juuri ne?
- Miltä niissä tuntuu?
Koska lopulta tyyli ei synny valinnoista, joita tekee kerran, vaan niistä, joita tekee uudelleen ja uudelleen.
Tämä ei ollut vain viikon asut. Tämä oli muistutus siitä, että oma tyyli ei ole lista vaatteita. Se on kaava, joka toistuu huomaamatta. Ja ehkä seuraavalla kerralla, kun sanon “ei ole mitään päällepantavaa”, tiedänkin jo vastauksen. Se on siellä. Sama, johon tartun aina.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Erilaisista päivänasuista voi lukea lisää alla olevasta postauksesta: