Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
0
On olemassa hetkiä, jolloin katson vaatekaappiani ja huomaan nauravani ääneen: kuinka monta eri elämää mahtuu yhteen asuun? Tämä kokonaisuus: Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle syntyi ilman, että olin varsinaisesti menossa minnekään muualle kuin töihin. Mutta ehkä juuri siksi se toimii. Sillä kun keski-ikäisen pukeutumisesta puhutaan, on aika lopettaa anteeksipyytelevä varovaisuus. Tämä asu on osoitus siitä, että tyyli ei katoa iän myötä, se vain muuttuu rohkeammaksi, rennommaksi ja omannäköisemmäksi.
Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
Sallitaanko pieni kapina? Koska jos jokin kuvaa tätä asua, niin juuri se: hiljainen, pehmeä mutta päättäväinen vastalause sille, miten keski-ikäisen “pitäisi” pukeutua. Ei beigejä pikkukoreja, ei näkymättömän turvallisia valintoja, ei minnekään katoamista. Vaan olemista, näkyvästi ja mukavasti.
UFFin housut: second hand ja täysi statement
Aloitetaan housuista, koska ne ovat tämän kokonaisuuden selkäranka. Ostettu UFFista, siis paikasta joka on monelle suomalaiselle yhtä aikaa sekä nostalginen että poliittinen valinta. Toiset näkevät UFFin pelkkänä kierrätysketjuna, toiset kolonialistisena historian jatkumona, ja sitten on meitä, jotka näkevät siellä mahdollisuuden: löytää vaatteita, jotka eivät näytä kenenkään muun kuin omilta.
Nämä housut ovat juuri sitä, leveälahkeiset, rennot, mutta ryhdikkäät. Niissä on asenne, vaikka ne eivät huuda sitä. Tämä on se keski-ikäisen supervoima: kun jalkoihin laittaa housut, joissa on tarpeeksi mukavuutta mutta riittävästi muotoa, koko keho suoristuu. En ole pukeutunut miellyttääkseni ketään. Olen pukeutunut, jotta liikun, hengitän ja teen töitä omassa rytmissäni.
Ross Dress for Less: amerikkalaista kulutuskulttuuria, mutta haluan sen silti
Paita taas on Ross Dress for Less -liikkeestä, tuosta amerikkalaisen shoppailun temppelistä, jossa kulutus on konsepti ja alennusprosentit osa hengitysilmaa. Ironista? Ehkä. Mutta keski-iässä oppii sen, ettei kaikkea tarvitse selittää. Välillä ostos on vain ostos ja paita on hyvä, lämmin, ryhdikäs ja tuntuu oikealta päällä.
Tässä on jotain kiehtovan ristiriitaista: housut kierrätettynä UFFista, paita taas liikkeestä, joka on kaikkea muuta kuin ekologisen minimalismin ytimessä. Mutta ehkä juuri tämä on totta: me emme elä täydellisiä, oppikirjamaisen moraalisia vaate-elämiä. Me teemme valintoja, jotka toimivat arjessa.
Fibre Mood -takki: itse tehty, itse omistettu, itse kannettu ylpeys
Takki on se osa, johon palaan uudestaan ja uudestaan. Olen tehnyt sen itse Fibre Mood no. 21 -kaavalla, ja kerrankin uskallan sanoa: se näyttää siltä kuin se olisi tehty minulle. Ei geneeristä ketjuliikemuotoa, ei brändien ohjaamaa siluettia, vaan omaa työtä, aikaa, virheitä, korjauksia ja onnistumisen hetkiä.
Keski-ikäisenä itse tekeminen ei ole enää askartelua. Se on vallankäyttöä. Se on oman tilan ottamista fashion-maailmassa, jossa kaiken pitäisi olla nopeaa ja kertakäyttöistä. Tässä takissa on painoa ei fyysisesti, vaan tunnetasolla. Se on minun. Minun käsialani, minun mukautukseni, minun valintani.
Ja kyllä: se näyttää helkkarin hyvältä. Se on lämmin, muhkea ja silti ryhdikäs. Se on täydellinen työpäivän takki, koska se sanoo: tulen paikalle omana itsenäni.
Dr. Martens -maiharit: periksiantamattomuuden symboli
Jalkoihin laitan Dr. Martensit – kengät, jotka eivät pyydä lupaa keneltäkään. Ne ovat vahvat, painavat, kestävät ja klassiset. Ne ovat myös osa sitä tarinaa, jossa keski-ikäinen ei suostu katoamaan tai pehmentämään itseään miellyttääkseen yhteiskunnan käsityksiä “aikuiseen naiseen sopivasta” jalkineesta. Nämä maiharit kantavat minut töihin, ulos, sisään, metsään, kokoukseen ja puheluihin, joissa ei ole aikaa selittää kenellekään, miksi kuljen mutaisia polkuja pitkin. Ne vain toimivat ja se riittää.
Näin pukeudun töihin, ilman esittämistä
Tämä kokonaisuus on työpäivän asu, mutta ennen kaikkea se on manifesti. Töihin pukeutumisen ei tarvitse olla virallista, kireää, siloteltua tai neutraalia. Varsinkaan silloin, kun työ on luovaa, liikkuvaa tai ihmisten kanssa toimimista. Kuvassa näkyvä asu on jotain paljon tärkeämpää: se on kestävyyttä, omaa historiaa, uudelleenkäyttöä ja tietoista valintaa.
Keski-iässä pukeutuminen muuttuu väistämättä jonkinlaiseksi keskusteluksi, itsensä kanssa, yhteiskunnan kanssa, ja sen ajatuksen kanssa, että pitäisi jotenkin pienentää itseään. Mutta miksi pitäisi? Miksi en saisi näyttää upealta samoissa vaatteissa, joilla kävelen metsäpolkua pitkin?
Tämä asu on minun tapani sanoa: en kutistu. En iän, normien tai odotusten edessä. Takki ommeltu itse rakkaudella. Housut löydetty vastuullisesti UFFista. Paita ostettu paikasta, jota en edes yritä puolustella. Ja kengät – Dr. Martens, ne nyt vain kuuluvat jalkaan. Tällä tavalla pukeudun töihin. Rohkeasti, rennosti ja täysin omannäköisesti.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti
Eilen oli virallinen syntymäpäiväni, mutta Synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti vasta lauantaina, kun arki hellittää otteensa. Siihen asti hoidetaan työt, pidetään pää pystyssä ja farkkuvyö tiukasti paikoillaan, koska synttärit voi kulkea mukana, vaikka arki ei pysähtyisikään.
Synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti
Eilen oli syntymäpäiväni, se päivä, jolloin moni ottaisi vapaata, söisi kakkua ja ehkä tanssisi aamuun asti. Minä taas pakkasin työeväät, laitoin takin niskaan ja totesin, että juhla saa odottaa viikonloppua. Mutta ei se tarkoita, että tyyli jäisi tauolle. Ehei. Päinvastoin, nyt se pääsee erityisen hyvin esiin.
Tämä on synttäriasu numero kaksi. Koska miksi tyytyä yhteen, jos inspiraatio kerran jatkuu? Ensimmäinen asu oli eilen, tämä on sen itsevarmempi pikkusisar: käytännöllinen, hauska ja aivan omanlaisensa. Täydellinen sekoitus luovuutta ja realismia, vähän kuin elämä itse.
Farkkuvyön uusi tarina
Keskipisteenä on farkkuvyö, joka on saanut uuden elämän vanhoista housuista. Super leveä, vetoketjullinen ja häpeilemättömän omaperäinen, sellainen vaate, joka ei pyydä huomiota, vaan saa sen automaattisesti.
Kaava:
korsettivyö: Burda 6/2009
Ompelin sen itse, sillä vanha denim ansaitsee jatkaa matkaa jossain muodossa. Tämä vyö ei ole mikään hillitty asuste, vaan tyylin vallankumous. Jos joku kysyy, miksi, vastaan: “Koska voin.” Ja juuri siinä on secondhand-tyylin taika.
Valkoinen paita, uusi rooli
Vyön alla oleva valkoinen paita on kirpparilta, enkä enää muista mistä. Ehkä se on osa sen viehätystä, jokainen löytö kantaa mukanaan pientä mysteeriä. Se on malliltaan pitkä, helmat liehuvat ja yhdessä farkkuvyön kanssa se näyttää melkein kuin muotinäytöksen jäljiltä. Tämä yhdistelmä tekee tavallisesta paidasta voimavaatteen: rento, mutta ei missään nimessä tylsä.
Secondskin ja itse tehty tyyli
Leggingsit ovat minun tekemät. Secondskin, kuten sanon, toinen iho, joka tuntuu omalta jokaisella liikkeellä. Kun tekee itse, tietää tarkalleen mitä saa: mukavuutta, joka näyttää hyvältä, eikä kenenkään muun kopioitavissa. Ompelu on minulle vähän kuin meditointia. Se on hetki, jossa arjen kiire katoaa ja jäljelle jää vain kangas, lanka ja luova energia. Ja joskus, kuten nyt, lopputulos päätyy juhla-asuksi keskelle työviikkoa.
Kirppislöytöjen loistoa
Asun täydentää pitkä ruskea nahkatrenssi, jonka löysin Siisti-kirppikseltä. Kevyesti topattu, pehmeä ja sopivan dramaattinen, sellainen takki, joka tekee vaikutuksen, vaikka alla olisi verkkarit. Kaulassa taas on ruudullinen kaulaliina, jonka poimin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Se on pehmeä, lämmin ja muistuttaa, että parhaat löydöt eivät aina maksa mitään. Kirppistyylissä on parasta juuri se: se kertoo tarinoita. Yksi vaate on ollut osa jonkun toisen elämää ennen kuin siitä tulee osa minun.
Arki harteilla, juhla mielessä
Tänä vuonna en juhli syntymäpäivääni kakun äärellä, vaan arjen keskellä. Työvuorot rytmittävät viikkoa, ja vapaapäivä odottaa vasta lauantaina. Mutta se ei haittaa. Synttärit eivät ole päivä kalenterissa, vaan tunne. Ja tänään se tunne näkyy farkkuvyönä, kirppislöytöinä ja omaan tahtiin kulkevana tyylinä. Kun lauantai vihdoin koittaa, juhla jatkuu, ehkä kakkupalalla, ehkä vain pienellä hetkellä itseni kanssa. Siihen asti synttäriasun tarina jatkuu rohkeasti, juuri niin kuin pitääkin.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: