Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
0
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus. Muoti on muuttunut oudoksi. Ennen seurattiin ihmisiä, joilla oli tunnistettava tyyli. Nyt seurataan ihmisiä, jotka tilaavat paketteja. Missä on ne kaikki somemaailman ihmiset, jotka esittelevät niitä vaatteita, joita heillä on ollut vuosia käytössä?
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Avaa mikä tahansa somealusta ja vastaan tulee sama virta: haul sitä, unboxing tätä, “nämä oli pakko saada”, “tässä viikon löydöt”, “linkki biossa”. Vaikuttajista on tullut liikkuvia ostoskoreja, joiden sisältö vaihtuu nopeammin kuin vuodenaika. Ja mitä enemmän tavaraa liikkuu, sitä enemmän algoritmi tykkää.
Samaan aikaan ihmiset kyselevät lähes häpeillen kommenteissa: “Onko enää ketään, joka käyttää samoja vaatteita vuosia?” Se kertoo aika paljon siitä, mihin pisteeseen ollaan tultu.
Minäkin käyn kirppareilla. Teen löytöjä. Innostun vaatteista. Mutta en koe tarvitsevani kokonaan uutta identiteettiä joka viikko. Tämä virkattu paita löytyi tällä viikolla UFFista. Jonkun käsin tekemä työ, joka olisi voinut päätyä jätesäkkiin. Housut ostin Tallinnasta keväällä. Crocsit olen hankkinut vuosia sitten. En ajatellut niitä “sisältönä”. Ne ovat vain osa elämääni. Ehkä juuri siksi niistä tuli tyyli.
Jos jokainen asu on uusi, missä tyyli?
Minua väsyttää nykyinen tapa puhua muodista. Kaikki pyörii uuden ympärillä. Ei sen ympärillä, miltä jokin tuntuu päällä, miten vaate kestää aikaa tai mitä sillä halutaan ilmaista, vaan sen ympärillä, mitä on juuri ostettu.
Ja kyllä, tiedän ironian. Myös kirppishaulit voivat muuttua kulutukseksi. Second hand ei automaattisesti tee ostamisesta tiedostavaa. Jos tavaraa virtaa sisään jatkuvasti vain siksi, että se on halpaa, ainutlaatuista tai “löytö”, lopputulos on silti jatkuva kulutus. Vain esteettisemmässä paketissa.
Siksi minusta kiinnostavin kysymys ei enää ole: “Mistä tuo on ostettu?” Vaan: “Miksi tuo on edelleen käytössä?”
Tyyli syntyy kerrostumista. Vuosista. Toistosta. Siitä, että sama laukku kulkee mukana liian monella matkalla. Samat kengät näkyvät liian monessa kuvassa. Sama neule vedetään päälle silloinkin, kun sitä ei enää “pitäisi” käyttää.
Nykyinen some taas yrittää saada meidät uskomaan, että näkyvä toisto on epäonnistuminen. Että vaatteiden pitäisi vaihtua yhtä nopeasti kuin sisältö. Että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on jatkuvasti jotain uutta esiteltävää. Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin ihminen onkin se, jonka tyyliä ei voi ostaa yhdellä tilauksella.
Ehkä emme enää edes seuraa tyyliä
Välillä tuntuu, ettei muotisisältö enää liity pukeutumiseen lainkaan. Se liittyy kulutukseen. Logistiikkaan. Pakettien avaamiseen. Jatkuvaan tavaravirtaan, joka naamioidaan inspiraatioksi. Ja ihmiset alkavat väsyä siihen. Sen huomaa kommenteista. Moni ei enää kysy “mistä tuo on”, vaan sanoo kaipaavansa jotain aidompaa. Sama vaate uudelleen stailattuna. Oikea lempivaate. Elämän jälkiä. Persoonallisuutta, joka ei vaihdu algoritmin mukana.
Minä en halua näyttää katalogilta. En halua rakentaa koko identiteettiäni sen ympärille, mitä olen juuri ostanut. Rehellisesti sanottuna minua kiinnostaa nykyään enemmän se, mitä ihmiset säilyttävät kuin se, mitä he hankkivat.
Siksi rakastan käsintehtyjä vaatteita, vanhoja löytöjä ja vähän kuluneita suosikkeja. Niissä näkyy elämä. Joku on käyttänyt tätä virkattua paitaa ennen minua. Joku on istunut ja tehnyt sen käsin silmukka silmukalta ilman ajatusta siitä, näkyisikö se algoritmissa tarpeeksi hyvin.
Siinä on jotain lohdullista aikana, jolloin kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä, myös ihmiset. Ehkä ongelma ei olekaan se, että ihmiset ostavat vaatteita. Ongelma on se, että meille on myyty ajatus, ettei mikään koskaan riitä. Ei yksi tyyli, yksi takki, yksi estetiikka tai yksi versio itsestä. Kaiken pitäisi uusiutua jatkuvasti, jotta pysyisimme kiinnostavina.
Mutta minä en usko, että persoonallisuus syntyy loputtomasta uudistumisesta. Luulen, että se syntyy siitä, että uskaltaa näyttää samalta vielä vuodenkin päästä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset:
Mummocorea vanhasta ompelupaketista
Mummocorea vanhasta ompelupaketista – voiko vuosikymmeniä vanhasta ompelupaketista syntyä vaate, joka näyttää yhtä aikaa ajankohtaiselta, persoonalliselta ja trendikkäältä? Minun tapauksessani vastaus on kyllä. Tämä itse tehty mekko on paljon enemmän kuin vain vaate, se on pala suomalaista ompeluhistoriaa, kierrätystä ja tämän hetken mummocore-trendiä samassa paketissa.
Mummocorea vanhasta ompelupaketista
Kun puhutaan vastuullisesta muodista, ajatukset kääntyvät usein second hand -löytöihin tai vanhojen vaatteiden tuunaamiseen. Oma suosikkini on kuitenkin aina ollut materiaalien pelastaminen ja niiden muuttaminen käyttökelpoisiksi vaatteiksi. Tämä kuvissa näkyvä mekko on siitä hyvä esimerkki.
Löysin muutama vuosi sitten Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta jotain, mitä harva nuorempi ompelija on koskaan nähnyt: vanhan ompelupaketin. Kyseessä ei ollut pelkkä kaavalehti tai kangaspala, vaan kokonainen paketti, jossa oli valmiiksi leikattu vaate, ompeluohjeet sekä tarvittavat liimakankaat.
1980–1990-luvuilla tällaisia myytiin melko yleisesti. Ajatus oli yksinkertainen: kaikki vaikeimmat työvaiheet oli tehty valmiiksi, ja ompelija sai keskittyä kokoamiseen. Paketti oli kuin oman aikansa IKEA-huonekalu, mutta vaatteena. Kun näin tämän paketin materiaalitukussa, tiesin heti, että se ansaitsi uuden elämän.
Itse tehty mekko kertoo tarinan menneestä ja nykyisestä
Nykyään puhutaan paljon pikamuodista, jatkuvasti vaihtuvista trendeistä ja vaatteiden lyhyestä käyttöiästä. Siksi tuntuu lähes kapinalliselta käyttää vaatetta, jonka tarina on alkanut vuosikymmeniä sitten. Mekon kangas on hillitty ja klassinen. Sen pieni ruutukuosi, väljä istuvuus ja pitkähkö helma eivät ehkä ensimmäisenä huuda uusinta muotia. Juuri siinä piilee kuitenkin tämän vaatteen viehätys.
Moni voisi kutsua tyyliä jopa mummomaiseksi. Minä kutsun sitä mummocoreksi.
Mummocore on yksi niistä ilmiöistä, joissa aiemmin vanhanaikaisina pidetyt asiat muuttuvat jälleen kiinnostaviksi. Mukavat vaatteet, luonnonmateriaalit, käsityöt, perinteiset kuosit ja käytännöllisyys eivät enää ole merkki siitä, ettei muodista välitä. Päinvastoin. Mummocore kertoo siitä, että pukeutumisessa arvostetaan persoonallisuutta enemmän kuin trendejä.
Ehkä juuri siksi olen alkanut pitää itseäni pienellä pilkkeellä silmäkulmassa mummokapinallisena. En halua pukeutua niin kuin algoritmit käskevät. En myöskään halua ostaa jatkuvasti uutta. Sen sijaan haluan käyttää vaatteita, joilla on historia, tarina ja merkitys. Tämä itse tehty mekko täyttää kaikki kolme ehtoa.
Mummocore ja vastuullinen muoti sopivat täydellisesti yhteen
Viime vuosina olen huomannut, että monet nuoret ovat löytäneet uudelleen samoja asioita, joita käsityöharrastajat ja kierrättäjät ovat tehneet jo vuosikymmeniä.
- Korjataan vanhaa.
- Ommellaan itse.
- Käytetään sitä, mitä jo on olemassa.
- Etsitään persoonallisia vaatteita ketjuliikkeiden sijaan.
Mummocore ei siis ole pelkkä pukeutumistyyli. Se on myös ajattelutapa. Siinä arvostetaan hitautta, käsityötä ja kestävyyttä. Juuri siksi tämä itse tehty mekko tuntuu niin omalta. Se ei ole täydellinen. Se ei seuraa tämän kesän trendivärejä. Se ei ole tullut verkkokaupasta kahdessa päivässä.
Sen sijaan se on löytynyt materiaalitukusta, odottanut vuosia oikeaa hetkeä ja päätynyt lopulta käyttöön tavalla, jota sen alkuperäinen valmistaja tuskin osasi kuvitella.
Kun puen tämän mekon ylleni, en näe vain vaatetta. Näen palan suomalaista ompeluhistoriaa. Näen kierrätyksen mahdollisuudet. Näen käsityön arvon. Ja ehkä näen myös sen mummokapinallisen, joka uskoo edelleen siihen, että paras vaate ei välttämättä ole uusi. Joskus paras vaate on sellainen, joka on odottanut vuosikymmeniä päästäkseen vihdoin käyttöön.
Mitä mieltä sinä olet mummocoresta? Onko se trendi vai elämäntapa?
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Lisää ideoita mummocoreen: