vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
2
Voiko vanhasta pöytäliinasta syntyä vaate, jota käyttää ylpeänä kaupungilla? Minulle tekstiiliarkeologia tarkoittaa sitä, että vanhojen tekstiilien historia ei pääty kaappiin tai kirpputorille. Tässä projektissa vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi – ja samalla pelastui pieni pala käsityöperinnettä. Pöytäliina itsessään oli jonkun itse tekemä. Virkattuja kohtia ja koristeompeleita. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto ei tälläkään kertaa pettänyt.
Vanha pöytäliina muuttui näyttäviksi housuiksi
Joskus kaikkein kauneimmat kankaat eivät löydy kangaskaupasta. Ne löytyvät mummon liinavaatekaapista, kirpputorilta, kierrätyskeskuksen hyllystä tai ilmaisosastolta. Ne ovat tekstiilejä, joiden valmistamiseen on käytetty aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä tavalla, jota nykyään näkee yhä harvemmin.
Tällä kertaa käsiini osui vanha pöytäliina. Ensimmäinen ajatukseni ei ollut kattaus, vaan vaatteet. Siinä vaiheessa moni varmasti miettii, voiko pöytäliinasta oikeasti tehdä housut. Vastaus on kyllä ja lopputulos voi näyttää siltä kuin se olisi ostettu pieneltä designmerkiltä.
Juuri tätä minä kutsun tekstiiliarkeologiaksi.
Tekstiilin historia saa jatkua
Minua kiehtovat vanhat käsityöt. Jokainen pitsi, kirjailu ja virkattu yksityiskohta kertoo ajasta, jolloin tekstiilejä ei ostettu hetken mielijohteesta. Ne tehtiin kestämään vuosikymmeniä, joskus jopa sukupolvelta toiselle.
Siksi tuntuu surulliselta nähdä tällaisia tekstiilejä käyttämättöminä kaapeissa tai kirpputoreilla muutaman euron hintaan. En halua purkaa niiden historiaa pois. Päinvastoin. Yritän suunnitella vaatteet niin, että alkuperäiset kirjailut ja pitsireunat jäävät näkyviin. Ne ovat juuri se yksityiskohta, joka tekee vaatteesta ainutlaatuisen.
Näissä housuissa pitsireuna jäi lahkeisiin ja vanhat kirjailut saivat uuden paikan. Niitä ei tarvitse piilotella – ne ovat koko vaatteen tärkein yksityiskohta. Kun joku kysyy, mistä housut ovat, vastaus yllättää lähes aina. ”Vanhasta pöytäliinasta.”
Kierrätys voi näyttää ylelliseltä
Moni ajattelee edelleen, että kierrätysmuoti näyttää itse tehdyltä tai keskeneräiseltä. Minun kokemukseni on täysin päinvastainen. Vanhoissa luonnonkuituisissa tekstiileissä on usein parempi tuntu kuin monessa uudessa vaatteessa. Pellava, puuvilla ja käsin tehdyt pitsit vanhenevat kauniisti. Niitä ei ole suunniteltu yhden kesän käyttöön.
Kun materiaalin yhdistää yksinkertaiseen kaavaan, lopputulos näyttää ajattomalta.
Näiden housujen kanssa puin kirpputorilta löytämäni valkoisen paidan, oman virkatun laukun ja vanhat sandaalit. Koko asu rakentui tavaroista, jotka olivat jo olemassa. Se on yksi kierrätysmuodin parhaista puolista. Uuden ostamisen sijaan voi opetella näkemään vanhan materiaalin mahdollisuudet.
Tekstiiliarkeologia on enemmän kuin ompelua
Minulle tekstiiliarkeologia ei ole pelkkä harrastus. Se on tapa kunnioittaa menneiden sukupolvien käsityötaitoa. Kun vanha pöytäliina muuttuu housuiksi, sen tarina ei pääty. Se saa uuden luvun. Se kulkee mukana matkoilla, arjessa ja juhlapäivinä. Se näkyy valokuvissa sen sijaan, että odottaisi vuosia kaapin hyllyllä.
Ehkä juuri siksi rakastan tällaisia projekteja niin paljon. Niissä yhdistyvät historia, luovuus ja vastuullisuus tavalla, johon pikamuoti ei pysty.
Seuraavan kerran kirpputorilla vanhaa pöytäliinaa ei siis kannata katsoa vain pöytäliinana. Kannattaa katsoa sitä kuin kangasta, josta voi syntyä hame, mekko, pusero tai vaikka juuri housut. Ehkä kaikkein arvokkain löytö ei olekaan valmis vaate. Ehkä se on tekstiili, jonka parhaat vuodet ovat vasta edessä.
Ompelurikasta päivää!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Vanhat tekstiilit kätkevät uskomattoman aarteen
Tekstiiliarkeologia on minulle paljon enemmän kuin vaatteiden ompelua. Se on tutkimusmatka tekstiilien historiaan, kerros kerrokselta, pala palalta. Jokainen pitsi, verho, tyynynpäällinen ja kulunut kangas kertoo tarinan, joka ansaitsee uuden elämän. Tällä kertaa kaivoin esiin vanhoja tekstiilejä kuin arkeologi muinaisesineitä tutkiessaan. Lopputuloksena syntyivät Vanhat tekstiilit kätkevät uskomattoman aarteen – housut, jotka eivät ole vain vaate, vaan kokonainen kertomus menneestä.
Vanhat tekstiilit kätkevät uskomattoman aarteen
Tekstiiliarkeologia alkaa aina samalla tavalla. Ei ompelukoneen äärestä, eikä kaavojen piirtämisestä. Se alkaa tutkimisesta. Levittelen kaikki löytämäni materiaalit lattialle kuin arkeologi kaivauksillaan. Jokainen kangaspala saa oman paikkansa. Vanha verho, pitsi, puuvilla, tyynynpäällinen, kuluneet reunapitsit ja pienet tilkut muodostavat kokonaisuuden, jota kukaan muu ei vielä näe. Minä näen. En vielä housuja. Näen mahdollisuuden.
Siksi otan aina valokuvan ennen kuin ompelen ensimmäistäkään saumaa. Kuvasta näen myöhemmin, miten olin suunnitellut kokonaisuuden. Kun paloja alkaa yhdistää, alkuperäinen ajatus helposti unohtuu. Valokuva toimii karttana, aivan kuten arkeologin dokumentointi kertoo, mistä mikäkin löytö on löytynyt. Vasta sen jälkeen alan ommella.
Pieni pala liittyy seuraavaan. Tilkut muuttuvat suureksi kankaaksi. Kun kaksinkertainen kangas on valmis, kiinnitän kaavan sen päälle ja leikkaan lahkeet. Sen jälkeen housut alkavat syntyä lähes kuin itsestään. Mutta oikeasti ne ovat syntyneet jo paljon aikaisemmin, siinä hetkessä, kun ensimmäinen kangaspala löysi oikean paikkansa.
Jokainen kangaspala kertoo oman historiansa
Nämä housut eivät ole vain tilkkutyötä. Ne ovat kokoelma erilaisia elämiä. Sininen ruutukangas on kulkenut omaa matkaansa. Valkoiset puuvillat ovat olleet osa jotain muuta. Pitsit ovat koristaneet toista vaatetta tai kodintekstiiliä. Jokainen niistä olisi voinut päätyä jätteeksi. Sen sijaan ne päätyivät samaan vaatteeseen.
Myös asun muut osat jatkavat samaa tarinaa:
- Paita on tehty vanhasta verhosta. Kevyt kangas sai uuden tarkoituksen vaatteena, eikä kukaan enää arvaisi sen joskus riippuneen ikkunassa.
- Paidan kaava: Burda 5/2000
- Bandana puolestaan on ommeltu vanhasta tyynynpäällisestä.
- Jopa kengät ovat kokeneet uuden elämän. Nekään eivät enää ole samanlaiset kuin silloin, kun ne valmistuivat tehtaalta. Kengät olen tuunannut jo aikaa sitten ja niitä on käytetty vuosia. Kengistä enemmän tässä linkissä!
Kun katson valmista asua, en näe pelkkää vaatetta. Näen vuosien aikana kerääntyneet materiaalit, jotka ovat löytäneet toisensa vasta nyt. Ehkä juuri siksi rakastan tekstiiliarkeologiaa niin paljon. Se ei hävitä historiaa. Se pukee historian päälle.
Kauniit vaatteet syntyvät ennen ompelua
Moni ajattelee, että vaikein vaihe on ompelu. Minulle vaikein ja samalla kiehtovin vaihe tapahtuu ennen sitä. Sommittelu. Saatan siirtää yhtä kangaspalaa kymmenen kertaa. Vaihdan pitsin paikkaa. Käännän ruutukangasta. Lisään yhden nauhan. Poistan toisen. Katson kokonaisuutta kaukaa. Otan kuvan. Palaan tutkimaan sitä uudelleen. Tämä on kuin palapeli, jossa ei ole oikeaa vastausta.
Kun lopulta tiedän, että kaikki toimii yhdessä, alan vasta ommella. Juuri siksi valmiit housut näyttävät usein siltä kuin ne olisivat syntyneet sattumalta. Todellisuudessa jokainen pala on mietitty. Jokainen pitsi on saanut paikkansa. Jokainen kangas kertoo jotain seuraavasta.
Tekstiiliarkeologia ei ole kiirehtimistä. Se on hidasta löytämistä.
Mitään ei mene hukkaan
Parasta tässä projektissa on ehkä se, ettei tarina päättynyt housuihin. Ylijääneistä materiaaleista syntyi jo hame. Samasta kasasta valmistui myös bandana. Ja loput? Ne eivät päätyneet roskiin. Ne päätyivät odottamaan.
Minulla on laatikko, jossa kankaat saavat ”hilloutua”. Siellä ne lepäävät, kunnes jonain päivänä löydän niille uuden tarkoituksen. En koskaan tiedä, mikä pala muuttuu seuraavaksi hameeksi, laukuksi, paidaksi tai ehkä joksikin aivan muuksi. Siksi en oikeastaan näe kangassilppua jätteenä. Näen tulevaisuuden materiaalivaraston.
Tekstiiliarkeologia opettaa katsomaan vanhoja tekstiilejä aivan uudella tavalla. Siinä missä joku toinen näkee rikkinäisen verhon tai kuluneen tyynynpäällisen, minä näen mahdollisen vaatteen. Ehkä juuri siinä piilee tämän harrastuksen suurin ilo. Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Kaikkea ei tarvitse heittää pois.
Joskus kaikkein kaunein vaate on sellainen, jonka historia alkoi vuosia ennen kuin ensimmäinen sauma ommeltiin. Ja ehkä juuri siksi nämä tilkkuhousut ovat minulle paljon enemmän kuin housut. Ne ovat pieni arkeologinen löytöretki tekstiilien menneisyyteen ja samalla kurkistus siihen, millainen muoti voisi olla, jos oppisimme näkemään vanhoissa kankaissa uuden alun emmekä loppua.
Ihanaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiasta: