Tältä näytti elämäni 90-luvulla ja miksi en vaihtaisi sitä pois
6
90-luku ei ollut minulle pelkkää muotia tai nostalgiaa. Se oli aikaa, jolloin oma tyyli, käsillä tekeminen ja elämä kulkivat vahvasti rinnakkain, ilman että niitä tarvitsi sen enempää määritellä. Tältä näytti elämäni 90-luvulla ja miksi en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Se muovasi minut sellaiseksi millainen tänä päivänä olen. Se jätti minuun jäljen, jota en halua pestä pois.
Tältä näytti elämäni 90-luvulla ja miksi en vaihtaisi sitä pois
Näissä kuvissa olen minä. Hymyilen, elän hetkessä, kokeilen ja etsin omaa suuntaani. Ja vaikka kaikki näyttää kuvissa huolettomalta, niissä on mukana kokonainen elämäntilanne, sellainen, jota ei voi tiivistää yhteen kuvaan tai hetkeen. Silti yksi asia on varma: en vaihtaisi sitä aikaa pois.
Aika, jolloin oma suunta alkoi löytyä
90-luvulla opiskelin vaate- ja tekstiiliteollisuuden alaa. Se ei ollut minulle vain koulutus, vaan tapa nähdä maailmaa. Kankaat, leikkaukset, muodot ja yksityiskohdat alkoivat rakentaa ymmärrystä tyylistä, ei vain pukeutumisena, vaan osana identiteettiä. Se, että voi tehdä itse, muokata ja yhdistellä, jäi pysyvästi osaksi minua. Elämä ei ollut vielä valmiiksi aikataulutettua tai tarkasti suunniteltua. Se oli enemmän elämistä, oppimista ja oman suunnan hahmottamista.
90-luvun tyyli – oma, elävä ja keskeneräinen
Kun katson näitä kuvia nyt, näen 90-luvun muodin, mutta ennen kaikkea näen oman tyylini kehittymisen. Farkkua, liivejä, mekkoja, kerroksia. Välillä harkittua, välillä täysin hetken mukaan valittua. Tyyli ei ollut valmis. Se eli mukana arjessa, juhlassa ja kaikessa siltä väliltä. Ja ehkä juuri siksi siinä oli jotain aitoa.
90-luvun pukeutuminen ei ollut algoritmien tai trendien ohjaamaa samalla tavalla kuin nyt. Se syntyi enemmän sisältä, kokeilun, tekemisen ja oman silmän kautta.
Elämää, joka ei ollut vain yhtä asiaa
90-luku oli minulle myös aikaa, jolloin elämä muuttui. Sain esikoiseni. Se toi mukanaan uudenlaisen kerroksen kaikkeen. Arkeen tuli vastuuta, mutta samalla elämässä säilyi tietty keveys ja rentous.
Elämä ei ollut joko–tai. Se oli sekä että.
Opiskelua, arkea, juhlia, omaa aikaa, uusia rooleja. Kaikki kulki rinnakkain, ilman että sitä tarvitsi selittää. Huoletonta, rentoa ja silti merkityksellistä
Kun ajattelen nuoruutta 90-luvulla, mieleen nousee ennen kaikkea tunne.
- Huoleton.
- Rento.
- Avoin.
Ei siksi, että kaikki olisi ollut täydellistä, vaan siksi, että elämää ei vielä tarkastellut liikaa ulkopuolelta. Sai olla keskeneräinen. Sai kokeilla omaa tyyliä, tehdä valintoja ja kasvaa niiden mukana. Elämä ennen somea oli myös erilaista. Hetket eivät olleet jatkuvasti tallennettuja tai arvioituja, ne vain elettiin.
Mitä 90-luku jätti minuun
Vaikka vuodet ovat kuluneet, moni asia on jäänyt pysyväksi.
- Rakkaus käsillä tekemiseen.
- Ymmärrys siitä, että tyyli saa muuttua ja elää.
- Halua tehdä asioita omalla tavalla, ilman liikaa selittämistä.
90-luku ei ollut vain vaihe, se oli perusta. Se vaikutti siihen, miten näen vaatteet, tekemisen ja koko elämän tänäkin päivänä.
Miksi en vaihtaisi sitä pois
Olisi helppo ajatella, että jotain voisi tehdä toisin. Mutta silloin tämä ei olisi minun tarinani. Kaikki ne hetket, arki, juhla, tyyli, opiskelu, äitiys, rakensivat sen, mikä on edelleen osa minua. 90-luku ei ollut täydellinen. Mutta se oli aito.
Ja se riittää.
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
Kaikki ei ole sisältöä-eikä kuulukaan olla. Silti elämme ajassa, jossa kahvikupin kohtalo ei ole tulla juoduksi, vaan dokumentoiduksi. Hetket arvioidaan sen perusteella, ovatko ne jaettavia, kuvattavia ja algoritmille mieluisia. Mutta entä jos osa elämästä menettää merkityksensä juuri silloin, kun siitä tehdään sisältöä? Tämä teksti on pieni, ronski ja tietoinen vastalause jatkuvalle näkyvyydelle.
Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
On olemassa hetkiä, jotka kuolevat heti, kun puhelin nousee pöydältä. Ja silti me nostamme sen. Aina. Nykyään mikään ei vain tapahdu. Kaikki tallennetaan. Kahvi ei ole kahvi, se on mahdollinen story. Villasukat eivät ole villasukat, ne ovat “slow living -estetiikkaa”. Arki ei ole arkea, se on raakaversio julkaisusta, joka ehkä saa tykkäyksiä, jos valo osuu oikein ja elämä näyttää tarpeeksi vaivattomalta.
Ja jos ei näytä? No, sitten ei jaeta.
Tämä ei ole teksti siitä, että some olisi pahasta. Tämä on teksti siitä, että kaikki ei ole sisältöä, vaikka maailma yrittää väittää muuta.
Kun elämä muuttui näyteikkunaksi
Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani hetkiä etukäteen julkaisuna. “Olisi kiva kuva.” “Tuosta saisi hyvän postauksen.” “Tämä valo kannattaisi tallentaa.” Ja siinä kohtaa jokin meni pieleen.
Kun alat katsoa omaa elämääsi kuin näyteikkunaa, lakkaat olemasta sen sisällä. Sinusta tulee somistaja, et kokija. Kahvikuppi jäähtyy, koska sitä siirretään. Hetki venyy, koska sitä rakennetaan. Ja lopulta huomaat muistavasi kuvan, et sitä tunnetta, joka siihen hetkeen alun perin liittyi. Ronskisti sanottuna: elämä ei ole moodboard.
Esteettisyys ei tarkoita näkyvyyttä
Tämä on tärkeä ero, joka usein unohtuu. Kauneus ei ole sama asia kuin esittäminen. Esteettinen elämä ei vaadi yleisöä. Rakastan kauniita asioita. Käsityötä, valoa, materiaaleja, vanhaa ja harkittua. Mutta en siksi, että joku muu näkisi ne, vaan siksi, että minä elän niiden keskellä. Kauneus saa olla hiljaista. Se ei ole velkaa kenellekään mitään. Jos kaunis asia lakkaa olemasta merkityksellinen ilman kameraa, se ei ollut kauneutta vaan rekvisiittaa.
Asiat, joita en enää kuvaa (ja se tuntuu luksukselta)
On asioita, jotka olen tietoisesti jättänyt dokumentoimatta:
- hetket lasten kanssa, kun kukaan ei ole parhaimmillaan
- käsityöt kesken, sotkuisina ja väärän värisinä
- illat, jolloin valo on kaunis mutta minä en ole
- hetket, jotka ovat liian tärkeitä tullakseen katsottaviksi
Näitä hetkiä ei tarvitse jakaa ollakseen todellisia. Itse asiassa ne ovat usein todellisempia juuri siksi, että ne jäävät yksityisiksi. Nykymaailmassa jakamattomuus on luksusta.
Pieni vastarinta arjessa
Joka kerta, kun jätät puhelimen pöydälle, teet pienen kapinallisen teon. Et siksi, että olisit parempi ihminen, vaan siksi, että haluat olla läsnä. Kaiken ei tarvitse olla sisältöä. Kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä, jaettavaa tai kiinnostavaa muille. Osa elämästä saa olla vain elämää. Hiljaista, keskeneräistä, epätäydellistä ja täysin näkymätöntä.
Ja rehellisesti? Se on usein se osa, joka kantaa pisimmälle.
Ihanaa iltaa!
Seuraa minua: