Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
2
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua, mutta farkkupaita ei suinkaan ole tämän asun ainoa vaate, jolla on tarina. Pitsihameen tein vuonna 2014, t-paita on mieheni vanha ja farkkupaita löytyi Krakovan Thrifty-second hand -liikkeestä. Tähän kesäpäivään mahtui myös Helsingin kirpputoreja ja lounas Hietalahden kauppahallissa.
Krakovan kirppislöytö osaksi kesäasua
Minusta parhaat asut eivät välttämättä synny vaatekaupassa. Ne syntyvät silloin, kun vaatteilla on historiaa. Tässä kesäisessä asussa on mukana kolme aivan erilaista tarinaa: vuonna 2014 itse tekemäni pitsihame, mieheni vanha t-paita ja viimeisimmältä Krakovan-matkalta löytämäni farkkupaita.
Farkkupaita löytyi Thrifty-nimisestä second hand -liikkeestä Krakovan Podgórzesta, Kalwaryjska-kadulta. Se oli yksi niistä paikoista, joihin halusin Krakovan-matkalla tutustua. Kalwaryjska on kiinnostava kohde myös second hand -shoppailijalle, sillä kadun varrella ja lähistöllä on useita käytettyjen vaatteiden liikkeitä. Ja tämä farkkupaita pääsi heti mukaan Suomeen.
Kolme vanhaa vaatetta, yksi kesäinen asu
Pitsihame on yksi niistä vaatteista, jotka muistuttavat minua siitä, miksi itse tekeminen kannattaa. Tein sen vuonna 2014. Yksitoista vuotta myöhemmin se on edelleen käytössä. Se on aika hyvä mittari vaatteelle.
T-paita puolestaan on mieheni vanha. Farkkupaita on ostettu käytettynä Krakovasta. Kun nämä yhdistää, lopputuloksena on kesäinen asu, vaikka yksikään sen pääosista ei ole uusi. Juuri tästä pidän second handissa ja vanhoissa vaatteissa.
Vaatteen ei tarvitse olla uusi ollakseen kiinnostava. Vanhassa vaatteessa kiinnostaa usein juuri se, mitä uudesta vaatteesta ei vielä tiedä: mistä se on tullut, kuka sitä on käyttänyt ja millaisen elämän se saa seuraavaksi.
Tämä liittyy vahvasti myös omaan tapaani ajatella tekstiilejä. Puhun tekstiiliarkeologiasta, koska minua kiinnostavat vaatteiden materiaalit, historia, valmistaminen ja ennen kaikkea se, mitä niille tapahtuu ensimmäisen käyttökerran jälkeen.
Krakovan Thrifty toi asuun uuden tarinan
Thrifty jäi mieleeni erityisesti siksi, että se sopi hyvin siihen second hand -kierrokseen, jonka teimme Podgórzessa. En etsi käytettyjen vaatteiden liikkeistä välttämättä tiettyä merkkiä tai tämän hetken trendivaatetta. Katson vaatetta materiaalin, mallin, kunnon ja mahdollisuuksien kautta.
Joskus vastaan tulee vaate, jonka kohdalla tietää heti: Tämä lähtee mukaan. Farkkupaita oli juuri sellainen. Nyt se kulkee kanssani Suomessa ja on osa asua, jossa yhdistyvät itse tehty, vanha ja käytettynä ostettu. Se on minusta paljon kiinnostavampaa kuin se, että koko asu olisi ostettu yhdestä kaupasta uutena.
Kesän viimeiset kirppiskierrokset Helsingissä
Eilen oli puolestaan vuorossa tämän kesän viimeinen shoppailukierros tai ainakin sellainen oli tarkoitus. Kävin Bella-kirppiksellä, Moody Mondayssa ja Fidan UFFissa. Kirpputorikierros on minulle vähän kuin aarteenetsintää. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee. Ja joskus paras löytö ei edes ole se, jonka ostaa, vaan ajatus, jonka saa mukaansa. Tällä kertaa päivä jatkui Hietalahteen.
Hietalahden kauppahalli kaipaisi enemmän elämää
Hietalahden kauppahalli on yksi Helsingin kiinnostavista vanhoista rakennuksista. Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema halli valmistui vuonna 1903, ja se on toiminut kauppahallina alusta lähtien.
Hallin historiaan mahtuu monia vaiheita. Perinteisen elintarvikekaupan lisäksi siellä on toiminut muun muassa luomuhalli sekä antiikki -ja taidehalli. Nykyisin Hietalahden kauppahallia on kehitetty ravintola -ja kahvilahalliksi.
Ja juuri siinä on mielestäni sekä sen viehätys että pieni harmitus. Rakennus on upea, mutta kaikki tila ei tällä hetkellä tunnu olevan kunnolla käytössä. Ravintoloitakaan ei ole kovin montaa, joten suuri hallitila tuntuu paikoin yllättävän tyhjältä.
Minusta Hietalahden kauppahalli ansaitsisi enemmän elämää. Olisi hienoa nähdä koko historiallinen tila täynnä pieniä ravintoloita, kahviloita, ruokatuottajia ja ihmisiä, sellaista hallitunnelmaa, johon tämä rakennus olisi täydellinen.
Myöhäinen lounas Ravintola Piilossa
Tällä kertaa menimme syömään Ravintola Piiloon. Piilo tarjoaa italialaista makumaailmaa historiallisessa Hietalahden kauppahallissa. Ravintolan valikoimassa on muun muassa pastoja, pizzoja ja muita italialaishenkisiä annoksia. Piilossa järjestetään myös viikonloppubrunssia.
Minusta tällaiset paikat ovat parhaimmillaan silloin, kun ympärillä oleva rakennus saa olla osa kokemusta. Ruoka, vanha rakennus, kesäinen Helsinki ja kirppiskierroksen jälkeen päälle puettu asu, siinä oli aika täydellinen yhdistelmä.
Vanhalla vaatteella voi olla monta elämää
Ehkä juuri siksi pidän second handista ja vanhoista vaatteista. Uusi tarina ei aina tarvitse uutta vaatetta. Se voi syntyä vuonna 2014 tehdystä pitsihameesta, miehen vanhasta t-paidasta ja farkkupaidasta, joka löytyi Krakovan Thriftystä.
Ja seuraavana päivänä sama ajatus jatkuu Helsingin kirpputoreilla. Vanhat vaatteet eivät ole menneisyyttä. Ne ovat materiaalia seuraavaan tarinaan.
Rentoa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää asuinspiraatioita:
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus. Muoti on muuttunut oudoksi. Ennen seurattiin ihmisiä, joilla oli tunnistettava tyyli. Nyt seurataan ihmisiä, jotka tilaavat paketteja. Missä on ne kaikki somemaailman ihmiset, jotka esittelevät niitä vaatteita, joita heillä on ollut vuosia käytössä?
Kun kaikki ostavat tyyliä, katoaa koko persoonallisuus
Avaa mikä tahansa somealusta ja vastaan tulee sama virta: haul sitä, unboxing tätä, “nämä oli pakko saada”, “tässä viikon löydöt”, “linkki biossa”. Vaikuttajista on tullut liikkuvia ostoskoreja, joiden sisältö vaihtuu nopeammin kuin vuodenaika. Ja mitä enemmän tavaraa liikkuu, sitä enemmän algoritmi tykkää.
Samaan aikaan ihmiset kyselevät lähes häpeillen kommenteissa: “Onko enää ketään, joka käyttää samoja vaatteita vuosia?” Se kertoo aika paljon siitä, mihin pisteeseen ollaan tultu.
Minäkin käyn kirppareilla. Teen löytöjä. Innostun vaatteista. Mutta en koe tarvitsevani kokonaan uutta identiteettiä joka viikko. Tämä virkattu paita löytyi tällä viikolla UFFista. Jonkun käsin tekemä työ, joka olisi voinut päätyä jätesäkkiin. Housut ostin Tallinnasta keväällä. Crocsit olen hankkinut vuosia sitten. En ajatellut niitä “sisältönä”. Ne ovat vain osa elämääni. Ehkä juuri siksi niistä tuli tyyli.
Jos jokainen asu on uusi, missä tyyli?
Minua väsyttää nykyinen tapa puhua muodista. Kaikki pyörii uuden ympärillä. Ei sen ympärillä, miltä jokin tuntuu päällä, miten vaate kestää aikaa tai mitä sillä halutaan ilmaista, vaan sen ympärillä, mitä on juuri ostettu.
Ja kyllä, tiedän ironian. Myös kirppishaulit voivat muuttua kulutukseksi. Second hand ei automaattisesti tee ostamisesta tiedostavaa. Jos tavaraa virtaa sisään jatkuvasti vain siksi, että se on halpaa, ainutlaatuista tai “löytö”, lopputulos on silti jatkuva kulutus. Vain esteettisemmässä paketissa.
Siksi minusta kiinnostavin kysymys ei enää ole: “Mistä tuo on ostettu?” Vaan: “Miksi tuo on edelleen käytössä?”
Tyyli syntyy kerrostumista. Vuosista. Toistosta. Siitä, että sama laukku kulkee mukana liian monella matkalla. Samat kengät näkyvät liian monessa kuvassa. Sama neule vedetään päälle silloinkin, kun sitä ei enää “pitäisi” käyttää.
Nykyinen some taas yrittää saada meidät uskomaan, että näkyvä toisto on epäonnistuminen. Että vaatteiden pitäisi vaihtua yhtä nopeasti kuin sisältö. Että kiinnostava ihminen on sellainen, jolla on jatkuvasti jotain uutta esiteltävää. Mutta ehkä kaikkein kiinnostavin ihminen onkin se, jonka tyyliä ei voi ostaa yhdellä tilauksella.
Ehkä emme enää edes seuraa tyyliä
Välillä tuntuu, ettei muotisisältö enää liity pukeutumiseen lainkaan. Se liittyy kulutukseen. Logistiikkaan. Pakettien avaamiseen. Jatkuvaan tavaravirtaan, joka naamioidaan inspiraatioksi. Ja ihmiset alkavat väsyä siihen. Sen huomaa kommenteista. Moni ei enää kysy “mistä tuo on”, vaan sanoo kaipaavansa jotain aidompaa. Sama vaate uudelleen stailattuna. Oikea lempivaate. Elämän jälkiä. Persoonallisuutta, joka ei vaihdu algoritmin mukana.
Minä en halua näyttää katalogilta. En halua rakentaa koko identiteettiäni sen ympärille, mitä olen juuri ostanut. Rehellisesti sanottuna minua kiinnostaa nykyään enemmän se, mitä ihmiset säilyttävät kuin se, mitä he hankkivat.
Siksi rakastan käsintehtyjä vaatteita, vanhoja löytöjä ja vähän kuluneita suosikkeja. Niissä näkyy elämä. Joku on käyttänyt tätä virkattua paitaa ennen minua. Joku on istunut ja tehnyt sen käsin silmukka silmukalta ilman ajatusta siitä, näkyisikö se algoritmissa tarpeeksi hyvin.
Siinä on jotain lohdullista aikana, jolloin kaikki tuntuu kertakäyttöiseltä, myös ihmiset. Ehkä ongelma ei olekaan se, että ihmiset ostavat vaatteita. Ongelma on se, että meille on myyty ajatus, ettei mikään koskaan riitä. Ei yksi tyyli, yksi takki, yksi estetiikka tai yksi versio itsestä. Kaiken pitäisi uusiutua jatkuvasti, jotta pysyisimme kiinnostavina.
Mutta minä en usko, että persoonallisuus syntyy loputtomasta uudistumisesta. Luulen, että se syntyy siitä, että uskaltaa näyttää samalta vielä vuodenkin päästä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lue myös nämä postaukset: