Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
1
Teen tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani, rennosti, iloisesti ja kokeilemalla. Olen ollut niin innostunut tästä projektista, että olen halunnut ompelemaan heti kun aamulla avaan silmäni. Tämä projekti on innostanut minua valtavasti ja elättelen toiveita, että innostus jatkuu niin pitkään, että saan läjät pois lattioilta.
Osa töistä on päässyt blogiin ja Instagramiin heti, osa on jäänyt odottamaan parempaa hetkeä. Ja sitten on niitä, jotka ovat valmistuneet, mutta joita en ole ehtinyt edes kunnolla kuvata. Nyt ajattelin kaivaa nämä kesän keskeneräiset esittelyt esiin. Näissä töissä näkyy hyvin se, mistä omassa tekemisessäni on oikeastaan aina ollut kyse: vanhojen tekstiilien katsomisesta uusin silmin.
Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani
Minulle tekstiiliarkeologia ei tarkoita vain vanhan vaatteen tuunaamista. Se on enemmänkin tapa katsoa tekstiilejä. Mitä niille on tapahtunut ennen kuin ne päätyivät minun käsiini? Mihin niitä voisi vielä käyttää? Voisiko jostakin näennäisesti tarpeettomasta syntyä jotakin aivan muuta?
Tänä kesänä yksi tällainen työ on tämä punainen Disney-paita, jonka ympärille syntyi aivan oma maailmansa. Alkuperäinen t-paita sai seurakseen punavalkoista ruutukangasta, mustaa pitsiä ja runsaan helman. Lopputulos on jotain aivan muuta kuin tavallinen t-paita.
Pidän erityisesti siitä, että paidan alkuperäinen kuva ei kadonnut muutoksen myötä. Päinvastoin. Se sai ympärilleen uuden kehyksen.
*****
Toinen työ on vihreän, mustan ja valkoisen raidallisen kankaan ympärille rakennettu essu ja siihen sopiva hattu. Tässä kokonaisuudessa näkyy taas aivan erilainen puoli tekemisestäni. Voimakas kangas saa olla pääosassa, eikä sitä tarvitse yrittää rauhoittaa. Mekossa ja hatussa sama materiaali jatkaa matkaansa kahdeksi toisiinsa liittyväksi vaatteeksi. Täydellinen asu vaikka mökille.
Koska mitään en koskaan heitä pois tai myy, niin erilaisia materiaaleja jää joka puolelle. Ensin en tiedä mitä niistä tekisi ja yllättäen pino alkaa itse kuiskia minulle, että haluan olla sitä ja tätä.
Tämä asu lähti liikkeelle siitä, että olen huomannut erilaisten essujen tulevan vähitellen katukuvaan. En Suomessa vielä, mutta muualla. Varsinkin nämä tällaiset essumekot ovat olleet nyt jonkin aikaa kerrospukeutumisen yksi osa.
Ja sitten ovat pitsit.
Pitsit ovat materiaaleja, joita on vaikea heittää pois. Niissä on jotakin ajattoman kaunista, vaikka alkuperäinen käyttötarkoitus olisi jo kadonnut. Vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmässä syntyneessä mekossa pitsi saa olla todella näkyvässä roolissa. Mukana on myös raidallista kangasta ja pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät vaatteesta enemmän kuin vain yhden kankaan yhdistelmän.
Valkoinen pitsihame puolestaan oli yksi niistä töistä, jotka päätyivät kameraan kesken tekemisen. Se on hyvä muistutus myös siitä, ettei valmis vaate synny tyhjästä. Ensin on materiaaleja, leikkaamista, sovittelua, kerroksia, ompelua ja välillä myös sitä, että pitää katsoa hetki ja miettiä, mihin suuntaan työ seuraavaksi lähtee.
Vaaleansininen ja valkoinen paita on jälleen aivan erilainen esimerkki. Röyhelöt, kaulukset ja kerrokset tekevät siitä romanttisen ja vähän leikittelevän. Myös tässä kiinnostavaa on juuri eri osien yhdistäminen: yksittäiset vaatekappaleet eivät ehkä olisi enää sellaisenaan kiinnostaneet, mutta yhdessä niistä syntyi uusi vaate. Kaikissa näissä töissä on yksi yhteinen asia: materiaalille ei ole annettu vain yhtä mahdollista elämää.
Strawberry Girl Summer ja vanhojen tekstiilien romantiikka
Tämän kesän punaiset ja vaaleanpunaiset ruudut, pitsit, röyhelöt ja romanttiset yksityiskohdat sopivat muuten aika täydellisesti myös Strawberry Girl Summer -henkeen.
En tarkoita, että kaikki pitäisi tehdä jonkin trendin mukaan. Pikemminkin päinvastoin. Minusta kiinnostavinta on huomata, miten omasta kaapista ja omista materiaaleista voi löytyä asioita, jotka tuntuvat juuri nyt ajankohtaisilta ilman että tarvitsee lähteä ostamaan uutta.
Punavalkoinen ruutu, pitsi, röyhelöt ja vähän leikkisämpi pukeutuminen eivät oikeastaan tarvitse mitään tiettyä trendinimeä. Ne voivat olla yhtä aikaa nostalgisia ja moderneja. Ja ehkä juuri siksi vanhojen tekstiilien kanssa työskentely on niin kiinnostavaa.
Kun vaatteen historiaa ei pyyhi kokonaan pois, siihen jää jotakin persoonallista. Vanha t-paita voi muuttua näyttäväksi yläosaksi. Pitsikangas voi saada uuden tehtävän. Kahdesta erilaisesta vaatteesta voi syntyä kolmas. Kangaspala, joka on ollut liian pieni yhteen tarkoitukseen, voi olla täydellinen yksityiskohta johonkin aivan muuhun.
Tässä kohtaa tekstiiliarkeologia alkaa tuntua enemmän tarinoiden kaivamiselta kuin pelkältä ompelulta. Ja nämä eivät edes ole kaikki tämän kesän työt. Kaksi valmistunutta tekstiiliarkeologista projektia odottaa vielä kuvaamista. Ehkä ne saavat oman hetkensä myöhemmin. Sillä vanhoilla tekstiileillä on tapana odottaa.
Kaikki vaatteet tullaan varmasti näkemään päälläni ja täällä blogissa jossakin vaiheessa. Osa näistä on kuitenkin niin kesäisiä, että niiden kyvaaminen jää varmaan ensi kesään. Nyt niillä on oma paikkansa vaatekaapissa ja jäävät odottamaan parempia kelejä.
Teen Tekstiiliarkeologiaa omalla tavallani.
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää Tekstiiliarkeologiaa:
Pöytäliinasta Krakovan kaduille – näin syntyi lempipaitani
Voiko vanhasta pöytäliinasta syntyä paita, joka pääsee mukaan ulkomaanmatkalle ja kerää enemmän katseita kuin yksikään pikamuotiketjun uutuus? Minun mielestäni voi ja juuri siksi loin ihanan paidan pöytäliinasta Krakovan kaduille – näin syntyi lempipaitani. Ja paidallani on jo uusi tarina kerrottavanaan. Nyt kerron tarinan blogissani.
Pöytäliinasta Krakovan kaduille – näin syntyi lempipaitani
Joskus kaikkein parhaat vaatteet eivät löydy kauppakeskuksesta. Ne eivät odota alennusrekissä eivätkä uusien mallistojen joukossa. Ne odottavat kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla, vanhan pöytäliinan muodossa. Kun näin tämän materiaalin ensimmäisen kerran, en nähnyt pöytäliinaa. Näin paidan.
Moni olisi ehkä kävellyt sen ohi vilkaisemattakaan. Minä pysähdyin. Hypistelin kangasta, tutkin sen pintaa ja mietin, millaisen uuden elämän sille voisi antaa. Juuri tällaiset hetket ovat Tekstiiliarkeologia-projektini sydän. Kyse ei ole pelkästään ompelusta, vaan siitä, että opettelee katsomaan tavaroita uudella tavalla.
Miksi ostaisin uuden vaatteen, jos voin tehdä sellaisen itse?
Tällä kertaa materiaalin alkuperä tekee paidasta vieläkin erityisemmän. Kangas löytyi täysin ilmaiseksi. Se oli matkalla kohti poistotekstiilien kasaa, mutta päätyikin vaatekaappiini aivan uudessa muodossa. Parasta on se, ettei kukaan enää arvaa, mitä se on joskus ollut.
Vanhasta syntyy jotain ainutlaatuista
Kun paita valmistui, tiesin heti, ettei siitä tulisi kaapin perälle unohtuva vaate. Siitä tuli yksi niistä vaatteista, jotka tekevät pukeutumisesta hauskaa. Rakastan yhdistellä kirpputorilöytöjä, itse tehtyjä vaatteita ja erilaisia värejä. Tässä asussa jokaisella osalla on oma tarinansa.
Paita on ommeltu kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneestä materiaalista. Valkoiset housut ostin Tallinnan matkalta, ja lenkkarit ovat kirpputorilöytö. Yksikään näistä ei ole kallis, mutta yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu juuri minulta. Juuri tätä rakastan kierrätysmuodissa. Kukaan muu ei kävele vastaan täsmälleen samanlaisessa asussa.
Vaatteista tulee paljon enemmän kuin pelkkiä vaatteita. Niistä tulee muistoja, tarinoita ja kokemuksia. Kun puen tämän paidan ylleni, muistan sen ompelun, materiaalin löytämisen ja sen innostuksen, kun ensimmäistä kertaa sovitin sitä valmiina. Sellaista tunnetta ei voi ostaa valmiina.
Krakova oli täydellinen paikka tälle paidalle
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, tämä paita pääsi mukaan ilman pienintäkään epäröintiä. Krakova on kaupunki, jossa rakastan kierrellä second hand -liikkeitä, pieniä vintageputiikkeja ja persoonallisia designkauppoja. Oli jotenkin täydellisen osuva ajatus kulkea niiden ovista sisään itse tehdyssä kierrätyspaidassa. Tuntui siltä kuin ympyrä olisi sulkeutunut.
Kuljin kaupungin kaduilla vaatteessa, joka oli saanut uuden elämän, samalla kun etsin kaupoista tavaroita ja vaatteita, jotka odottivat omaa uutta tarinaansa. Juuri tällaiset hetket muistuttavat minua siitä, miksi en ole koskaan innostunut kertakäyttömuodista. Minulle vaatteet eivät ole nopeasti vaihtuva trendi. Ne ovat osa elämää, käsityötä ja luovuutta.
Tekstiiliarkeologia onkin minulle paljon enemmän kuin harrastus. Se on tapa nähdä maailma hieman eri kulmasta. Kun joku sanoo, että vanha on vain vanhaa, minä näen mahdollisuuden. Kun joku näkee pöytäliinan, minä näen paidan. Kun joku näkee kuluneen vaatteen, minä näen seuraavan ompeluprojektin. Ehkä juuri siksi rakastan kirpputoreja niin paljon. Jokainen hylly voi kätkeä aarteen, kunhan vain uskaltaa katsoa pintaa syvemmälle.
Tämä paita muistuttaa minua siitä joka kerta, kun vedän sen ylleni. Kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät välttämättä maksa eniten. Ne ovat niitä, joihin on ommeltu mukaan oma mielikuvitus, ripaus rohkeutta ja valtava määrä iloa. Ja mikä parasta, tämä oli vasta alkua.
Krakovan second hand -löydöt, vintageputiikit ja parhaat kirppisvinkit odottavat jo seuraavassa postauksessa.
Aurinkoista sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiaa ja Krakovaa: