Itse ommeltu mekko Krakovassa
0
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä:
Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin
Kesäiset ompeluprojektit ovat juuri niitä, joissa innostus ja pieni turhautuminen kulkevat käsi kädessä. Kun lähdin testaamaan Mood Fabricsin Clementine Dress -kaavaa, en vielä tiennyt, että päätyisin lopulta ompelemaan lähes täysin ilman ohjeita. Vaikka olen vaatetusalan ammattilainen, tämän kaavan rakenne ja ohjeistus saivat minutkin nostamaan kulmia. Silti projektista syntyi jotain kiinnostavaa: ehkä vähän erikoinen, mutta samalla kaunis mekko. Ja juuri siksi Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin. Mekon tyyli ja malli kiinnosti minua todella paljon ja halusin ehdottomasti nähdä millainen on mekon ohje ja tietenkin kaava.
Mood Fabrics The Clementine Dress yllätti täysin
Olen viime aikoina yrittänyt käyttää enemmän niitä kankaita, jotka ovat odottaneet kaapissa aivan liian pitkään. Tällä kertaa valitsin puuvilla-pellavasekoitteen, jossa on pieni ja herkkä kuviointi. Materiaali tuntui heti oikealta juuri tällaiseen kesämekkoon: tarpeeksi napakka pitämään muotonsa, mutta silti kevyt ja ilmava.
Kaavana oli Mood Fabricsin ilmainen The Clementine Dress, joka näytti kuvissa todella kauniilta ja vähän erilaiselta. Yksiolkaiminen malli, avoin vyötärö ja runsas helma tekivät vaikutuksen heti. Kaavassa oli juuri sellaista boheemia kesätunnelmaa, josta pidän muutenkin paljon. Mutta sitten alkoi itse ompelu.
Omituinen kaava ja vielä omituisemmat ohjeet
Vaikka olen vaatetusalan ammattilainen ja tottunut lukemaan kaavoja sekä työohjeita, tämän mekon kohdalla jouduin pysähtymään useamman kerran. Kaavan rakenne tuntui paikoin oudolta ja ohjeet olivat yllättävän sekavat. Joissain kohdissa vaikutti siltä, että työvaiheita oli joko selitetty epäloogisesti tai jätetty kokonaan puoliksi käyttäjän pääteltäväksi. Se on aina hieman erikoista, koska yleensä juuri teknisesti haastavissa kaavoissa ohjeiden pitäisi olla erityisen selkeitä.
Lopulta päädyin tekemään sen, mikä usein toimii parhaiten myös ammattilaisella: jätin ohjeet syrjään ja katsoin vaatteen rakennetta itse. Kun kokonaisuuden hahmotti kaavan kautta eikä yrittänyt väkisin seurata jokaista kirjoitettua vaihetta, ompelu alkoi sujua huomattavasti paremmin. Oikeastaan juuri siinä vaiheessa projekti muuttui kiinnostavaksi.
Pidän siitä, että vaatteessa on jotain vähän epäsymmetristä ja dramaattista. Yksi paljas olkapää tekee muuten pehmeästä ja romanttisesta mekosta hieman näyttävämmän. Samalla avoin vyötärö tuo malliin modernia ilmettä, vaikka kokonaisuus onkin hyvin pehmeä ja vintagehenkinen.
Puuvilla-pellava sopii malliin täydellisesti
Tässä projektissa materiaalivalinta onnistui mielestäni erityisen hyvin. Puuvilla-pellavasekoite toimii tällaisessa mallissa todella kauniisti, koska siinä on tarpeeksi ryhtiä korostamaan mekon muotoa. Liian ohut viskoosi olisi voinut tehdä kokonaisuudesta helposti veltomman näköisen, kun taas liian jäykkä kangas olisi vienyt pois mekon pehmeyden. Pidän myös siitä, miten pieni kuviointi rauhoittaa muuten näyttävää mallia. Jos kangas olisi ollut kovin suuri -tai voimakaskuvioinen, yksiolkaiminen leikkaus ja avoin vyötärö olisivat ehkä alkaneet kilpailla liikaa keskenään.
En ole vielä ehtinyt kunnolla sovittaa mekkoa päälleni, joten lopullinen istuvuus on vielä pieni arvoitus. Se on aina yksi ompeluprojektien jännittävimmistä vaiheista: näyttääkö vaate yhtä hyvältä oikeasti käytössä kuin mallinuken päällä? Silti jo nyt voin sanoa, että tämä oli mielenkiintoinen testiprojekti. The Clementine Dress ei ehkä ollut teknisesti selkein kaava, mutta siinä on jotain, mikä tekee siitä silti houkuttelevan. Ehkä juuri se, ettei lopputulos näytä aivan tavalliselta valmiskaavalta.
Joskus kaikkein mieleenpainuvimmat ompeluprojektit eivät ole niitä helpoimpia. Ne ovat niitä, joissa joutuu käyttämään omaa ammattitaitoa, soveltamaan ja ratkaisemaan ongelmia matkan varrella. Tämä mekko oli juuri sellainen.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
Mood Fabricsin malleja: