Hae
VillaNanna

Kaksi vanhaa tuunausta

Kaksi vanhaa tuunausta

Haluan tänään kevään kunniaksi julkaista kaksi vanhaa tuunausta, jotka olen tehnyt vuosia sitten. Olen aina tuunannut vanhoista vaatteista uusia, mutta tämä kunnon höperyys alkoi vasta vuonna 2013 kun minä ja mieheni molemmat opiskeltiin ja rahat oli todella vähissä. Raha tosin ei ollut ainut syy siihen miksi aloin tuunata, vaan tietenkin ekologisuuden ymmärtäminen ja ne isot pinot vaatteita, joita Kierrätyskeskus nieli sisäänsä.

Nämä kaksi tuunausta ei kuitenkaan ole sieltä ajalta kotoisin, voin joskus niitäkin laittaa, vaan haluan kertoa miten olen kahdet mieheni farkut muuttanut itselleni playsuitiksi tai romperiksi. Miksi ikinä tätä jumpsuittia tahdot sanoa. Nämä kyseiset hupsutukset eivät enää mahdu päälleni, mutta aikanaan niitä tuli paljon käytettyä. Kannattaa siis katsella niitä miehen pöksyjä sillä silmällä.

Kaksi vanhaa tuunausta

Aina kannattaa valita ne kaikkein suurimmat housut, sillä silloin on eniten materiaalia käyttää. Toki voi yhdistää eri materiaaleja toisiinsa ja tehdä toisentyyppiset, mutta itse halusin nähdä miten saan aikaan jotakin kivaa kun käytän vain näitä housuja tuunaukseen. Molemmista farkuista on leikattu lahkeet, joista on tehty yläosa.

Koska kyse on vanhoista tuunauksista, niin myös kuvat saavat olla vanhoja. Ainakin tällä kertaa. Uusia kuvia ei ole nyt otettavissa, mutta ehkä meikäläinen innostuu tästä ja tekee sopivat tuommoiset uuden uutukaiset. Vai mitä sanotte?

Miehen farkuista playsuit

  • Näistä tuli super kivat ja olivatkin aikanaan kovassa käytössä. Kannattaa valita materiaali, joka hiukan joustaa, niin näiden kanssa pystyy menemään aika rennosti. Jos taas tekee joustamattomasta, niin liivinluut on hyvä lisä yläosaan.

Kaksi vanhaa tuunausta

Miehen farkuista lappuhaalarit

  • Näihin menee vähemmän materiaalia yläosaan mitä meni playsuitissa. Tarvitaan materiaalia vain etuläppään, taakse voi toki myös laittaa pikku läpän halutessaan, mutta se ei ole pakollista. Riittää, että henkselit saa kiinni vyötärökaitaleeseen.

HUOM!

  • Kannattaa pyrkiä käyttämään kaikki mahdolliset osat mitä farkuista jää. Koneeseen kannattaa varata myös farkkuneula, sillä paksujen kankaiden ompelu on haasteellista. Kotikoneella kyllä onnistuu ompelemaan farkkua, ei toki samoin mitä tehdaskoneilla mutta pystyy kuitenkin. Vinkkejä farkun ompeluun löytyy Kangaskorjaamolla -blogista. Linkki blogiin.

Kaksi vanhaa tuunausta

Farkusta on moneksi

Farkusta on todella moneksi ja farkku sopii lähes kaikkeen. Sen voi yhdistää nahkaan, pitsiin, lähes mihin tahansa ja aina farkku näyttää todella hyvälle. Vanhat farkut muuttuu helposti niin pehmoleluiksi kuin sisustukseenkin. Yhdessä vaiheessa vuorasin lähes koko parvekkeen farkkuun, niin rakasta se farkku minulle on. Nykyisin farkkua näkee vain päälläni, sekä pihalla.

Vanhoista farkuista saa tehtyä upeita farkkutakkeja sekä hameita tai koristeita juhliin, farkku toimii erittäin hyvin esimerkiksi kattauksessa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Itse rakastan farkkua, sillä se on niin monipuolinen ja siitä voi tehdä mitä vain ja se sopii kaikkeen.

Nautinnollista päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Vanhat collegevaatteet housuiksi

Vanhat collegevaatteet housuiksi

Vanhat collegevaatteet housuiksi? Kyllä, näinkin voi tehdä jos kaapissa pyörii vaatteita, joita kukaan ei käytä tai niissä on jotakin vikaa, ettei voi laittaa jakoon. Tähän projektiin valitsin pojan parit omat liian pienet verkkarit ja isän kaksi hupparia, sekä isoveljen rikkoutuneita pöksyjä. Kaikki materiaali ei näihin housuihin saatu uppoamaan, joten ne saavat jäädä odottamaan toista inspiraatiota.

Housuista tuli aika kivat, vaikkakaan poikani ei enää oikein arvosta minun tekemiä tilkkuvaatteita, niin kyllä hän näitä mielellään käyttää, ihan siitä syystä, että pöksyt ovat hyvin rennot, ovat haaremiroikkumallia, joista hän tykkää todella paljon (äitiinsä tullut) ja värit ovat kivat. Parastahan tässä on se, että hänen lempihousut on olemassa näissä housuissa mukana ja siksi ne ovat salaa rakkaat.

Vanhat collegevaatteet housuiksi

Mallin valinta osottautui hiukan haasteelliseksi, mutta vihdoin löytyi malli, joka miellytti poikaa. Valinta osui Suuri käsityölehti 1/2017 lehden kaavaan. Kun kaava oli valittu, niin fileioin kaikki collegevaatteet ja erittelin ne omiin kasoihin. Näin näin heti määrät ja miten isoja paloja mikäkin on ja mitkä osat käytän mihinkin kaavaan. Tämän jälkeen jäljensin kaavat ja tein omat muutokset kaavoihin. Tämän jälkeen on helppo asetella kaavat kankaalle.

Pöksyistä tuli aika super söpöt lopulta ja oli hienoa, että sain hyödynnettyä eri osia vaatteista pöksyihin todella hyvin. Leikkasin myös muutamia osia vaatteista, jotka ompelin housuihin kiinni. Tämäkin on hauska tapa hyödyntää kaikki mahdollinen. Onneksi jäi materiaalia vielä yli, joten ensi talvena voi tehdä hattuja ja lapasia samaan malliin. Ehkä tämä lapsonen vielä innostuu äidin hömpötyksistä, niinhän se vanhin lapsikin on alkanut pyytämään äidin tekemiä vaatteita itselleen.

Lasten omat vaatteet

En ole koskaan puuttunut lasteni pukeutumiseen mutta kuin sen osalta, että pukeudutaan vuodenajan mukaan sekä tilanteen mukaan. Muutoin ovat saaneet toteuttaa itseään vaatteiden kautta niin kuin ovat halunneet. Tämä tapa ei ole tuonut myöskään mitään ongelmia vaateasioissa. Olen nimittäin kuullut, että tällainen toisi jotain ongelmia. Ikinä ei ole tarvinnut tapella vaatteista, vaan lapset ovat oppineet pukeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Vanhat collegevaatteet housuiksi

Rauhaisaa pääsiäistä kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Pojille Adidas tyyppiset sukat