Hae
VillaNanna

Voiko farkkutakkeja olla liikaa

Voiko farkkutakkeja olla liikaa

Voiko farkkutakkeja olla liikaa? Onko se edes mahdollista? Itselläni on farkkutakkeja 10 ja oikeasti en niitä enempää tarvitse, mutta kun ne ovat niin ihania ja näin keväällä en muita takkeja juurikaan käytä, kuin niitä farkkutakkeja. Miksi ihmeessä minulla on näin paljon farkutakkeja? Neljä takkia on ilmaisosastolta löytynyt, yksi on sotettu 15 vuotta sitten ja yksi on saatu. Loput olen tehnyt itse joko leikkuujätteestä tai sitten ihan vanhoista farkuista.

Näin kevään tullen kaivelen taas farkkutakkini esiin ja huomaan, että taas kokoelmaan tarvitaan uusi ja tällä kertaa teen sen vanhoista farkuista. Nämä kaikki farkut on omasta vaatekaapista kaivettu, yhdet miehen vanhat farkut. Haluan kasarityylisen takin, joten kaivan materiaalikaappiani ja löydän suuret ja komeat epoletit takkiin. Vielä pitää löytää kaava tai siis valita oikea kaava.

Takki farkkujen jämistä

Voiko farkkutakkeja olla liikaa?

Pitkän harkinnan jälkeen kaavaksi valikoitui sama kaava, jolla viime vuonna tein takin: Extra Patrones no 15 /2012. Kaava on aivan ihana ja niin tyyliseni, että pakkohan se on ottaa käyttöön jälleen kerran. Ero näillä takeilla on se, että toinen on jämistä väsätty ja toinen taas ei. Joten sillä tavoin ei juurihaastetta ollut tämän takin teossa. Ainoastaan se, että oli pakko peittää rikkinäisten farkkujen osat. Se ei nyt iso homma kuitenkaan ollut, joten tämän takin teossa ei aikaa juuri kulunut. Nopeasti valmis. Jämien kanssa kun on se, että täytyy kaavoja katkaista ja poikkaista ja osia tulee iso määrä normaaliin.

Tämä farkkutakkimalli on minulle mieluisin, se on lyhyt ja sopii omaan vartaloon hyvin. Tykkään myös over size takeistakin ja niitä minulla onkin pari kappaletta. Mutta uskon, että näitä lyhyitä itse tehtyjä takkeja saattaa tulla vielä lisääkin, ehkä tai jos seuraavaksi teen farkkuhameen? Niitähän minulla ei juuri ole….Vai onko? Farkku on ihana materiaali, se on kestävää ja siitä voi tehdä ihan mitä tahansa. Toki joustavat farkut ovat asia erikseen, ne eivät samoin kestä kulutusta mitä vintagefarkut. Olenkin kaivanut farkkulaakostani ison määrän vintage Leviksiä, jotka ovat kaikki liian pieniä minulle nykyisin ja niistä on tarkoitus tehdä jotakin kivaa vaatetta.

Onko farkkuvaatteet sinun lemppareita? Vai jokin muu materiaali?

Onko kasari sun juttu? Löytyykö kasarityylistä sinulle joitain kivoja vaatteita? Itse tykkään ihan hirmuisesti kasarivaatteista, vaikka sanotaankin, että on hölmön näköistä jos keski-ikäinen käyttää samoja vaatteita kuin nuoruudessaan. Itse en välitä siitä yhtään ja varsinkin epoletit ovat ihania. minullahan on yksi takki, johon olen itse tehnyt epoletit. Siihen takkiin on tarkoitus lisätä vielä takakappaleelle juttuja, jotka yhdistää epoletit ja selkämyksen toisiinsa. Materiaalien kerääminen on käynnissä, vanhoja rikkinäisiä koruja tulee haalittua joka paikasta tällä hetkellä.

Kevään farkkusuunnitelmat

Minulla tänä vuonna hyvin vähän mitään suunnitelmia farkusta, yksi mitä olen miettinyt, että tekisin sopivammat haaremihousut. Olen tehnyt vuosia sitten itselleni leikkuujätteestä haaremi malliset farkut ja ne ovat olleet koko ajan hippasen liian suuret ja olen ajatellut tehdä toiset, jotka sopii paremmin jalkaan. Mutta saa nähdä nyt. Käytännössä en tällä hetkellä tarvitse mitään ja haluaisin lähinnä yhdistellä liian pieniä farkkuja toisiinsa, että saan sopivat ja käyttäkelpoiset näistä liian pienistä. mutta saa nähdä mitä tästä tulee. On pakko mennä kuitenkin kaivamaan varastoon vanhoja vaatteita esiin. Sen jälkeen tietää mitä meinaa tehdä. Parempi se on hyödyntää niitä liian pieniä johonkin kuin unohtaa ne sinne varastoon.

Saa toki ehdottaa mitä farkkuvaatetta voisin tarvita tänä kesänä, otan kaikki ehdotukset vastaan iloisin mielin.

Koska rakastan epoletteja, niin tarkoitus olisi tehdä niitä vielä muutamia ja ommella kiinni niin mekkoihin kuin paitoihinkin. Hauska tapa tuunata vanhoja vaatteita. Koruja ei tarvita kun rikkinäisistä koruista on saanut tehtyä toinen toistaan upeampia epoletteja. Vaatekin näyttää ihan toiselle, kun kiinnitää epoletit olkapäille.

Loppuun haluan vielä julkaista hauskan reelsin, joka syntyi aivan vahingossa kun halusin ommella itselleni farkun jämistä kalastajahatun. Hatusta tulikin jättiläishattu, joka on iso myös miehelleni.

Ihanaa tiistaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Suuri ompelukisa

Suuri ompelukisa

Suuri ompelukisa on käynnissä ja sitä voi seurata Yle Areenasta. Tämä kisa sai ihmiset innostumaan kierrätysompelusta ja minäkin sain osani siitä keskustelusta. Olikin aivan ihanaa saada positiivisia kommentteja ja kuulla miten osaltani annan kivoja vinkkejä muille. Sellaiset kommentit kyllä auttaa jaksamaan sen negatiivisuudenkin mitä aina välillä saan kuulla.

Tämä ohjelma on todella suunnattu meille käsityöläisille, jotka saavat huvia siitä, että katselee kun toiset ompelee. Hulluako? Ehkä, mutta oikeasti, toisen ompelun katsominen on aika lumoavaa. Minusta ainakin.

Ohjelmaan pääset tästä linkistä.

Suuri ompelukisa

Ompelukisassa kisaa tavalliset kotiompelijat parhaan kotiompelijan tittelistä. Joka viikolle on oma haasteensa ja joka viikko tipahtaa myös yksi kisaaja joukosta pois. Eli aika tuttu systeemi. Minusta tämä kisa on jotenkin ihana, kun tässä juurikin on niitä tavallisia ihmisiä, ei alansa ammattilaisia, jotka tekevät upeita luomuksia. En toki väitä, etteikö kotiompleijat kykenisi luomaan upeita juttuja, sitä en tosiaankaan tarkoita.

Tarkoitan siis lähinnä sitä, että tutustutaan uusiin asioihin, tehdään niin kuin osataan ja opitaan ohjelman aikana uusia juttuja. Yksi osuus kisassa on kierräty1sompelu ja monille se on ollut todella haastavaa. Kun ei materiaalia ole tarpeeksi, eikä oikein osata yhdistää eri materiaaleja toisiinsa (poikkeuksia lukuunottamatta). Kierrätyshaaste on siis ollut minulle se kohokohta, yllättäen.

Ompelussa on aina omat haasteensa, muttakangas on helppo, toisin kuin vlamis vaate, josta tehdä uutta. Useasti tarvitaan monta vaatetta, jotta saadaan yksi uusi vaate.

Neljästä paidasta mekko

Kun itse lähden työtämään vanhasta vaatteesta uutta, avaan koko vaatteen (jos en hyödynnä jotain erillistä osaa sellaisenaan), ja katson vaatteen muotoa. Hyödynnän siis vaatteen omat muodot ja leikkaukset niin pitkälle kuin mahdollista. Näin helpottuu uuden vaatteen luominen. Kuvien mekko oli helppo toteuttaa, sillä hyödynsin helmaan juuri ne kappaleet, jotka luovat A-linjan, näin helma muokkautui ihan kuin vahingossa.

Ohjelmassa mielenkiintoisen osa tosiaan oli se, kun ompelijat tekivät paidoista uusia juttuja. Paidat eivät ole minun se juttu, vaikka paljon niistä teen uutta, tykkään eniten farkusta ja niiden muokkailuista. Mutta paidat tulee hyvänä kakkosena. Siksi mielenkiintoisin juttu on tuo kun tehdään vanhoista paidoista uutta. Ja upeita ideoita onkin monilla tullut.

Tuunaus ei ole oikeasti vaikeaa, sillä vanhan vaatteet muodot on helppo hyödyntää. Mielikuvitusta vain mukaan ja leikittelemään kuoseilla ja väreillä. Näin saa loihdittua upeita juttuja. kuten vaikka mekkoja.

Suuri ompelukisa

Nautinnollista lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand