Vuoden 2026 toiveet ja suunnitelmat
4
Vuosi 2026 ei ole vain uusi luku kalenterissa, vaan se on tunne. Se on sellainen hiljainen lupaus itselle: tänä vuonna aion tehdä asioita, jotka oikeasti tuntuvat omilta, joista saan voimaa ja joihin haluan panostaa. Haluan muuttaa arkea pienin, mutta merkityksellisin tavoin ja kirjoittaa niistä tänne blogiin enemmän ajatuksella kuin kiireellä. Vuoden 2026 toiveet ja suunnitelmat eivät ole mitään maailmaa mullistavia, mutta ne ovat juuri minulle tärkeitä.
Vuoden 2026 toiveet ja suunnitelmat
Vuoden 2026 tärkein teema on selkeys ja suunta. Sen sijaan, että poukkoilen sinne tänne, haluan keskittyä siihen, mikä oikeasti tekee onnelliseksi: käsityöt, kotimaan seikkailut, luonto, pienet matkat ja hetkien kerääminen, ei tavaran. Haluan, että tämä vuosi tuntuu omalta, rauhallisemmalta, mutta silti seikkailunmakuiselta.
Söpön haalarin kaava löytyy: Ompele koiralle -kirjasta.
Vähemmän kirppareita, enemmän itse tehtyä
Olen aina rakastanut kirppareita ja second hand -löytöjä, mutta vuonna 2026 toivon tekeväni tietoisempia valintoja. En halua ostaa vaatteita vain siksi, että ne ovat edullisia tai ”ihan kivoja”. Sen sijaan haluan ommella, neuloa ja tuunata enemmän itse.
Haluaisin myös tuoda blogiin takaisin sen alkuperäisen hengen: käsityöideoita, tekemistä, inspiraatiota, ohjeita ja niitä kuuluisia “tästä tuli sattumalta ihana” projekteja. Ei pelkkää hömpänpömppää, vaan enemmän asiaa, luovuutta ja oikeaa tekemistä. Toivon, että 2026 on vuosi, jolloin saan taas käsityöfiiliksen kunnolla takaisin.
Yyteriin ja yöpyminen autossa
Kesälle minulla on yksi asia, joka on roikkunut mielessä jo pitkään: Yyteri ja yöpyminen autossa. Ei hotellia, ei mökkiä, vaan ihan vain muutama yö omassa pienessä liikkuvassa pesässä. Se ajatus tuntuu jotenkin vapauttavalta, rennolta, seikkailulliselta ja hiukan hullulta juuri sopivalla tavalla. Haluan kokeilla, millaista on pysähtyä, olla yksinkertaisesti, kuunnella merta ja nauttia siitä, ettei ole aikatauluja. Uskon, että tästä tulee yksi kesän tärkeimmistä muistoista.
Haalari: Torstai A Club haalari on ostettu UFFista. Pipo sekä lapaset on Tallinnan reissuilta hankittuja. Kauluri itse tehty ja saapikkaat synttärilahja.
Kotimaan matkailua, ei pakkoa lentää minnekään
Vuoden 2026 matkahaaveet suuntautuvat aika vahvasti Suomeen. En tunne tarvetta lähteä ulkomaille vain siksi, että ”pitäisi”. Jos lähden, lähden, mutta tällä hetkellä sydän vetää kotimaan maisemiin.
Suomessa riittää nähtävää ja koettavaa enemmän kuin muistaa. Haluan kierrellä pieniä paikkoja, merenrantaa, järvimaisemia, metsiä, kyliä ja kaupunkeja. Haluan nähdä Suomea vähän eri kulmista kuin ennen. Se tuntuu oikealta.
Laskettelemaan, edes lähelle
Talvelle toivon yhtä asiaa: pääsyä rinteeseen. Ei tarvitse lähteä Lappiin, ei tarvitse lähteä Zakopaneen, ei tarvitse olla viikon reissu, mutta haluan tuntea sen fiiliksen edes kerran, kun lumi pöllyää, posket punottaa ja mieli tyhjenee kaikesta muusta. Se on yksi niistä asioista, joka palauttaa hetkeen. Talven pieni mutta tärkeä unelma.
Kesällä mökille, rauhaa ja yksinkertaista elämää
Kesään toivon myös mökkeilyä. Ei suorittamista, vaan olemista. Saunaa, järveä, kahvia ulkona, ehkä vähän grilliruokaa ja iltoja, jotka tuntuvat loputtomilta. Mökki on aina ollut paikka, jossa mieli rauhoittuu ja aika hidastuu. Haluan kesällä nauttia siitä enemmän, en vain ohimennen.
Haluan löytää flow-tilan Suomessa, omassa elämässäni
Yksi iso toive vuodelle 2026 on flow-tila. Sellainen tunne, kun tekeminen vie mukanaan, eikä tarvitse miettiä koko ajan, mitä seuraavaksi. Haluan tuntea sen käsitöissä. Haluan tuntea sen kirjoittaessa. Haluan tuntea sen matkoilla Suomessa. Haluan, että tämä vuosi tuntuu siltä, että olen paikassa, jossa minun kuuluu olla, enkä koko ajan matkalla jonnekin muualle.
Vuosi 2026 rauhallista rohkeutta
Vuoden 2026 toiveet ja suunnitelmat eivät ole huutavia tavoitteita vaan lempeitä suuntaviivoja. En halua suorittaa niitä listana, vaan elää niitä todeksi pikkuhiljaa.
Haluan tästä vuodesta sellaisen, jossa teen tietoisia valintoja, nautin enemmän pienistä asioista, annan käsille töitä ja mielelle tilaa hengittää.
Jos vuosi 2026 antaa minulle käsityöiloa, pari pientä matkaa Suomessa, Yyterin, mökkikesän, yhden laskettelupäivän ja flow-tilan, olen enemmän kuin tyytyväinen. Tämä vuosi saa tulla, minä olen valmis.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Välillä pitää suunnitella elämäänsä, lisää erilaisia suunnitelmia alla:
Viimeinen lomaviikko: epäonnistumisen juhlaa
Viimeinen lomaviikko: epäonnistumisen juhlaa alkaa nyt ja voin jo etukäteen sanoa, että tästä tulee yksi elämäni suurimmista epäsaavutuksista. Hyvällä tavalla. Tai ainakin vähän ironisesti. ”Rätti ja lumppu” -projekti ei ole edennyt milliäkään, kangaspino ei ole kokenut muuta kuin passiivista ilmankosteutta, ja ompelukoneeni vaikuttaa loukkaantuneen, koska en ole edes katsonut siihen päin.
Viimeinen lomaviikko: epäonnistumisen juhlaa
Mutta ei hätää. Koska ennen tätä kaikkea, ennen makaamista, ennen ompelusyyllisyyttä, ennen viimeisen viikon odottavaa tuskaa, olin Puolassa. Ja ei missä tahansa Puolassa, vaan Zakopanessa. Ja siitä tulikin koko loman pelastus.
Zakopane, vuoristohengailua ilman vastuuta
Vihdoinkin sain kunnolla aikaa tutustua tähän vuoristoiseen taikaiseen kylään, joka on kuin suoraan vanhasta satukirjasta. Talot näyttävät käsin veistetyiltä piparkakkutaloilta, ihmiset kävelevät hitaasti ja maisemat ovat niin epätodellisen kauniita, että alkoi melkein ärsyttää. Että miksei tätä ollut ennen. Että olen käyttänyt niin monta kesää projekteihin ja suorittamiseen, kun olisin voinut olla täällä, katsomassa, miten vuoret lepäilevät täysin ilman syyllisyyttä.
Zakopane opetti minulle, että myös suunnitelmat voivat levätä. Ja että joskus paras aikaansaannos on hyvä kuva kuivuvista pyykeistä vuorta vasten.
”Rätti ja lumppu”, myyttinen projekti, jota ei koskaan ollutkaan
Loman alussa kirjoitin listan asioista, jotka halusin tehdä. Listan kärjessä: ”Rätti ja lumppu” -projekti. Tarkoitus oli ommella, tuunata, dokumentoida, ehkä julkaista pieni sarja blogipostauksia. Ja tottakai kuvittaa se kaikella visuaalisella ihanuudella: pitsiä, karheita pellavia, vähän kierrätyshenkistä dramatiikkaa.
Nyt tilanne on se, että koko projekti on yhtä tyhjä kuin ompelukoneen lankarulla. Ja tiedättekö mitä? Alan olla ok sen kanssa. Kangaspino nököttää paikallaan, lamppu odottaa muodonmuutosta ja minä makaan. Ja välillä selailen vanhoja kuvia Zakopanesta ja mietin, pitäisikö vain vaihtaa koko blogin suunta ”Makaa kuin vuori” -teemaan.
Makaan, siis olen ja ehkä järjestelen napit
Rehellisyyden nimissä tämä viimeinen lomaviikko tuskin tuo mukanaan suurta luovaa läpimurtoa. En aio yrittää väkisin tehdä jotakin vain siksi, että ehtisin ”vielä lomalla”. Olen saanut aikaan aivan tarpeeksi: olen levännyt. Olen tuijottanut kattoon. Olen syönyt suoraan hillopurkista. Ja eikö sekin ole jo jonkinlaista kapinaa tätä ikuisen tehokkuuden kulttuuria vastaan?
Jos ihan villiksi heittäydyn, voin ehkä järjestellä nappipurkkini värin mukaan. Tai lajitella nauhat pituuden mukaan, jos alkaa tuntua siltä, että elämässä pitää olla jotain hallinnassa.
FOMO soittaa, mutta en vastaa
Sosiaalinen media tietenkin kuiskii, että kaikki muut tekevät. Kaikki ompelevat nyt. Kaikki ovat mökillä, remontoivat, säilövät, käyvät festareilla ja saavat aikaan jotain suurta ja merkityksellistä. Minä en tee mitään. Ja se saa minut välillä tuntemaan pientä FOMOa, Fear Of Missing Outia, sitä pelkoa että jään paitsi jostain oleellisesta.
Mutta juuri silloin muistutan itselleni: olin Zakopanessa. Hengitin vuoristoilmaa ja söin täydellisiä pierogeja. Olin elossa. Ja ehkä juuri se, ettei tee mitään erityistä, tekee tilaa sille, mikä on oikeasti tärkeää.
Viimeisen lomaviikon manifesto
En tee suurta suunnitelmaa tälle viikolle. Jos ompelen, ompelen. Jos en, en. Mutta en aio enää hävetä lepäämistä, en pyydellä anteeksi väsymystä, en selitellä kangaspinon hiljaisuutta.
”Rätti ja lumppu” elää, vaikka ei liikahdakaan. Se on muistutus luovuudesta, joka ei tarvitse suorittamista. Se on toivo siitä, että joskus vielä teen, ja että juuri nyt – on ihan hyvä olla tekemättä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: