Vanhasta verhosta kesän näyttävin mekko
0
Kun näin tämän kankaan ensimmäisen kerran Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla, tiesin heti, ettei se ollut matkalla enää ikkunaan. Suurikukkaisessa kuosissa oli jotain samaan aikaan retroa, rohkeaa ja ajatonta. Moni olisi nähnyt vanhan verhon, minä näin kesämekon. Näin syntyi vanhasta verhosta kesän näyttävin mekko. Vuosien aikana olen ommellut vaatteita mitä erilaisimmista kierrätysmateriaaleista, mutta juuri tällaiset löydöt muistuttavat siitä, miksi rakastan käsitöitä niin paljon. Vanha saa uuden elämän, eikä lopputulos näytä lainkaan siltä, mistä se on saanut alkunsa.
Vanhasta verhosta kesän näyttävin mekko
Kierrätys, käsityöt ja persoonallinen pukeutuminen kulkevat minulla usein käsi kädessä. Tämän mekon tarina alkoi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneestä vanhasta verhosta. Kangas oli hyväkuntoinen, kuosi näyttävä ja materiaali juuri sellainen, että siitä voisi syntyä jotain aivan muuta kuin sisustustekstiili.
Kaavana käytin Suuri Käsityö -lehden 5–6/2016 numerosta löytyvää mekkomallia, jonka yksinkertainen leikkaus antaa näyttävän kuosin päästä oikeuksiinsa. Mallissa viehättää erityisesti sen rentous. Se ei kiristä eikä purista, vaan laskeutuu kauniisti ja toimii niin arjessa kuin kesäretkilläkin. Valmis mekko on juuri sellainen vaate, jonka voi pukea päälle ajattelematta liikaa. Lenkkarit jalkaan, aurinkolasit silmille ja menoksi.
Miksi rakastan verhoista tehtyjä vaatteita?
Vanhoissa verhoissa on usein jotain, mitä nykyisistä vaatekankaista on vaikea löytää. Rohkeita kuoseja, laadukkaita materiaaleja ja ennen kaikkea persoonallisuutta.
Moni vanhempi verho on valmistettu kestämään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Siksi niiden kangas voi olla huomattavasti laadukkaampaa kuin monien uusien edullisten vaatteiden materiaali. Lisäksi kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla hinnat ovat usein erittäin edullisia tai kuten tämän projektin kohdalla, kangas voi löytyä jopa ilmaiseksi. Parasta on kuitenkin se tunne, ettei vastaan kävele toista samanlaista mekkoa.
Kaikki verhot eivät kuitenkaan sovi vaatteiksi
Vaikka olen vuosien aikana ommellut vaatteita melkein mistä tahansa, kaikkia verhoja ei kannata muuttaa vaatteiksi. Jos suunnittelet vastaavaa projektia, kannattaa kiinnittää huomiota ainakin näihin asioihin:
Tarkista kankaan laskeutuvuus
Monet verhot ovat huomattavasti jäykempiä kuin vaatetuskankaat. Jos kangas seisoo lähes itsestään pystyssä, siitä voi olla vaikea tehdä mukavasti laskeutuvaa mekkoa tai hametta.
Kokeile puristaa kangasta kädessäsi. Jos se pehmenee ja muodostaa luonnollisia laskoksia, se soveltuu usein paremmin vaatteisiin.
Kiinnitä huomiota materiaalin hengittävyyteen
Kesävaatteisiin sopivat parhaiten luonnonkuituja sisältävät verhot, kuten puuvilla, pellava tai niiden sekoitteet. Täysin polyesterinen verho voi tuntua kuumalla säällä hiostavalta.
Tarkista valon vaikutus
Verhot saattavat olla vuosien aikana haalistuneet ikkunassa. Ennen leikkaamista kangas kannattaa levittää kokonaan auki ja tarkistaa, ettei siinä ole näkyviä värieroja.
Pese kangas huolellisesti
Vanha verho kannattaa aina pestä ennen ompelua. Samalla näkee, kutistuuko kangas tai muuttuuko sen tuntu pesussa.
Tutki mahdolliset kulumat
Aurinko voi haurastuttaa verhokangasta yllättävän paljon. Kangasta kannattaa hieman venyttää käsin eri kohdista. Jos kuidut näyttävät haurailta tai kangas repeää helposti, sitä ei välttämättä kannata käyttää vaatteeseen.
Leikkuujätteestä syntyi myös takki
Yksi lempiasioistani ompelussa on materiaalin mahdollisimman tarkka hyödyntäminen. Tämän mekon jälkeen kangasta ei jäänyt valtavia määriä yli, mutta leikkuujätteitä kertyi kuitenkin sen verran, että niistä syntyi myöhemmin myös takki.
Ajatus siitä, että samasta verhosta on syntynyt useampi käyttökelpoinen vaate, tuntuu erityisen hyvältä. Se on juuri sitä kiertotaloutta pienessä mittakaavassa – materiaalille annetaan mahdollisimman pitkä ja monipuolinen elämä. Usein juuri tällaiset projektit muistuttavat siitä, kuinka luovaa käsillä tekeminen voi olla. Kangaspalan ei tarvitse näyttää valmiilta vaatteelta, jotta siitä voisi tulla sellainen.
Kirpparilta löytyneet kengät viimeistelevät kokonaisuuden
Myös kuvissa näkyvät kengät ovat kirpparilöytö. Ne ovat yksi niistä hankinnoista, joita en olisi välttämättä uutena ostanut, mutta jotka ovat osoittautuneet käytössä todellisiksi aarteiksi.
Pidän siitä, miten sporttiset lenkkarit tasapainottavat näyttävää kuosia. Kokonaisuudesta ei tule liian juhlava eikä liian vakava. Juuri tällainen yhdistelmä toimii omassa arjessani parhaiten.
Farkkutakki, kirpparilenkkarit ja itse ommeltu mekko muodostavat asun, joka kertoo ehkä enemmän minusta kuin yksikään kaupan rekistä ostettu kokonaisuus.
Vanhan materiaalin uusi tarina
Tämän mekon ehkä suurin viehätys ei lopulta ole sen kuosissa tai mallissa. Se on siinä tarinassa, jonka se kantaa mukanaan. Joskus vanha verho päätyy tekstiilikierrätykseen. Joskus siitä tehdään tyynynpäällinen. Ja joskus siitä syntyy kesämekko, joka pääsee tuuliselle rantabulevardille liehumaan kesäpäivän auringossa.
Joka kerta, kun puen tämän mekon päälleni, muistan sen hetken Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla. Sen tunteen, kun näin vanhassa kankaassa jotain, mitä se ei vielä ollut. Ehkä juuri siinä on käsitöiden taika. Kyvyssä nähdä materiaalissa mahdollisuus ennen kuin kukaan muu näkee.
Oletko sinä koskaan tehnyt vaatteita vanhoista verhoista tai muista kierrätysmateriaaleista? Mikä on ollut paras löytösi kirpputorilta tai Kierrätyskeskuksesta?
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Lisää aiheeseen liittyviä postauksia:
Rakastin vihasin purin neule
Rakastin, vihasin, purin neule oli täydellinen väriunelma, joka muuttui painajaiseksi peilin edessä. Tämä on tarina rakkaudesta, pettymyksestä ja uudesta alusta kerillä.
Rakastin, vihasin, purin neule
Langan väri oli kuin rakkaus ensisilmäyksellä. Minä rakastin tätä lankaa jo ennen kuin se ehti puikoille. Siinä oli jotakin syvästi lohduttavaa, rouheus, lämpö, maanläheisyys, kuin syksyn viimeinen ilta ennen talvea.
Sävy oli kuin paahdettua tiiltä ja ruostetta yhtä aikaa, sellainen, joka tekee ihosta lämpimän ja silmistä eläväiset. Näin jo mielessäni täydellisen neuletakin: boheemi, ylisuurilla hihoilla, napit edessä ja asenne kohdillaan.
Kun silmukoihin rakastuu liikaa
Alusta asti se oli rakkautta jokaisessa silmukassa. Työ kasvoi kuin elävä organismi, ja jokainen ilta päättyi siihen, että silittelin valmista osaa kuin lemmikkiä.
“Tästä tulee se neuletakki”, ajattelin. Se, jonka ympärille rakennan koko syyskaapin. Se, joka on enemmän minä kuin mikään muu vaate.
Mutta peili ei valehdellut
Kun viimeinen nappi oli ommeltu ja viimeinen lanka päätelty, sytytin kynttilät, laitoin soimaan jotakin pehmeää ja vedin takin päälleni kuin kohtalon. Peilistä katsoi takaisin joku muu.
Se, mikä puikoilla näytti täydelliseltä, oli päällä kaikkea muuta. Se roikkui vääristä kohdista, pussitti kuin huonosti kohonnut taikina ja sai minut näyttämään siltä kuin olisin kietonut itseni pieneen kudottuun telttaan. Hihojen paino veti kaiken alas. Pääntie roikkui kuin syksyinen sumu. Tunsin sen heti: ei toimi.
Purkamisen hetki, pieni kuolema ja suuri vapautus
Ensin tuli neulojalle tyypillinen epäusko: ehkä valaistus on väärä? Tai ehkä takki “asettuu”? Mutta ei. Peili kertoi totuuden, jota en voinut kiistää. Rakastin, vihasin, purin.
Se hetki, kun sakset osuivat lankaan, oli kuin pieni kuolema ja suuri vapautus yhtä aikaa. Jokainen purettu silmukka oli muistutus siitä, että luopuminenkin on luovuutta.
Täydellinen ei aina ole täydellinen päällä, ja neulominen ei koskaan mene hukkaan, se vain muuttaa muotoaan.
Uusi alku kerillä
Nyt minulla on taas kasa ihanaa, rouheaa tiilenpunaista lankaa. Paksua, elävää, yhä lämpimän tuoksuista. Ne odottavat seuraavaa elämäänsä uutta ideaa, uutta muotoa. Ehkä niistä syntyy oversize-liivi. Ehkä peitto. Tai jotain aivan muuta.
Tiedän kuitenkin tämän: mikään tästä ei ollut turhaa.
Neuleen purkaminen ei ole epäonnistuminen, vaan rohkeutta. Se on rakkautta tekemiseen, ei vain lopputulokseen. Joskus käsityön kaunein hetki on siinä, kun päästää irti.
Kun luopuminen on luomista
Kun katson nyt noita kerittyjä lankoja, minusta tuntuu, että ne ovat kuin tarinan alku, eivät loppu. Ehkä seuraava projekti syntyy hitaammin. Ehkä annan sen kasvaa rauhassa, kokeilen ensin pientä näytettä ja annan muodon löytyä itsestään. Olen oppinut, ettei kaiken tarvitse olla “valmista” heti. Joskus keskeneräisyys on kauneinta, mitä voi olla.
Lopulta opin tämän
Tämä neuletakki opetti minulle, että käsityö ei ole vain valmista vaatetta. Se on matka täynnä iloa, intoa, turhautumista ja rauhaa. Kun päästää irti, saa tilaa uudelle.
Ja tiedättekö mitä? Kun nuo kerät odottavat korissa, ne näyttävät siltä kuin hymyilisivät. Ne tietävät, että vaikka ne purettiin, ne saavat vielä uuden elämän, ehkä vieläkin paremman.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: