Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
8
Vuoden ajan työhuoneeni nurkissa on elänyt keskeneräinen rätti ja lumppu -projekti. Siitä piti tulla järjestelmällinen tapa käyttää vanhoja materiaaleja uudelleen, mutta lopulta kaikki sekoittui yhdeksi suureksi tekstiilikaaokseksi. Kun viimein siivosin ja lajittelin kasat uudelleen, tajusin että kyse ei ole enää lumppuprojektista. Kyse on paljon suuremmasta ja kiinnostavammasta kokonaisuudesta. Näin sai alkunsa tekstiiliarkeologia -projekti. Tämä projekti esitellään nyt teille kaikille ja vähitellen esittelen asioita, joita olen tämän projektin tiimoilta tehnyt. Projekti on käynnissä niin pitkään kuin materiaalia riittää.
Tekstiiliarkeologia — kaaoksen keskeltä alkaa uusi projekti
Työhuoneeseeni on vuosien aikana kertynyt vanhoja vaatteita, tilkkuja, pitsiverhoja, pöytäliinoja, huiveja, kierrätyskankaita ja joskus kauan sitten ostettuja materiaaleja, joista piti “vielä joskus tehdä jotain”. Osa on löytynyt kirpputoreilta. Osa ilmaislaatikoista. Osa on pelastettu siksi, että en vain pystynyt heittämään niitä pois. Nyt nämä materiaalit eivät enää ole sekalainen kasa keskeneräisiä projekteja. Ne muodostavat uuden kokonaisuuden: Tekstiiliarkeologian.
Mitä Tekstiiliarkeologia tarkoittaa?
Tekstiiliarkeologia tarkoittaa minulle vanhojen ja unohdettujen materiaalien tutkimista, pelastamista ja muuttamista joksikin uudeksi. Näissä kasoissa on materiaaleja, joiden historiaa en enää edes täysin muista. Joukossa on vuosia vanhoja kangasostoja, keskeneräisiä ideoita ja tekstiilejä, jotka ovat odottaneet oikeaa hetkeä.
Kaikilla niistä ei vielä ole tarkoitusta.
- Osa odottaa värjäystä.
- Osa inspiraatiota.
- Osa rohkeutta leikata ensimmäinen sauma.
Kaaoksen keskellä on jo syntynyt jotain
Vaikka suuri osa materiaaleista odottaa vielä uutta elämää, jotakin on jo valmistunut. Tekstiiliarkeologia on synnyttänyt jo ainakin mekon, kalastajahatun ja raidallisen esiliinan. Yksi pitsiverho on saanut uuden värin turkoosina ja odottaa edelleen lopullista muotoaan. Ehkä siitä tulee hame. Tai ehkä jotain aivan muuta.
Ja ehkä juuri se tekee tästä projektista kiinnostavan. Kaikkea ei tarvitse tietää valmiiksi. Seuraavaksi alan tutkia tilkkukassaa, jossa on erilaisia materiaaleja, on eri projekteista ylijäänyttä pitsiä, on pöytäliinä, josta haluaisin housut, nuken päälle on alettu visioimaan vanhoista vaatteista jotakin. Eli kaikkea on vielä tulossa kesän aikana.
Projekti kestää niin pitkään kuin materiaalia riittää
Tarkoitus siis on, että tuo kasa, joka on löytänyt tiensä minun projekti -kasaksi valmistuu ensin loppuun, ennen kuin tulee uusi projekti. Tässä voi mennä aikaa ehkä puoli vuotta, vuosi tai kaksikin vuotta. Riippuu paljon minun omasta inspiroitumisesta ja mitä kaikkea innostun tekemään. Minulla on kyllä myös kerättynä mökki -projektiinkin laatikollinen kaikenlaista materiaalia, joista pitäisi alkaa väsäilemään mökkiin erilaisia juttuja. Sitä en ole vielä kauheasti saanut aikaan. Mutta vähitellen sitäkin.
Minulle tällaiset erilaiset projektit ovat tärkeitä, sillä niiden sisällä pääsen käyttämään materiaaleja, joista ei ole tullut mitään, joita on hillottu kaapeissa ja kasseissa vuosia. Teen myös hienoja kangaslöytöjä kasoista. Parasta näissä projekteissa on se, että pyrin tekemään kaikista jotakin ja siitä syystä useimmat ovat lopulta hyvinkin mielenkiintoisen näköisiä. Monesti materiaalia on niin vähän, että joutuu yhdistämään niihin muita ja lopputulos voi olla mitä vain. Se on haaste, josta pidän ja mikä pitää mielen virkeänä.
Tästä se lähtee….
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Menneiden vuosien projekteja:
Kun kahvilaan ei enää ole varaa – meidän kesän ihanimmat hetket löytyvät nyt aallonmurtajalta
Kun kahvilaan ei enää ole varaa – meidän kesän ihanimmat hetket löytyvät nyt aallonmurtajalta on meidän tämän kesän iskulause.
Pienet luksukset näyttävät nykyään erilaisilta Huomaan miettiväni rahaa aivan eri tavalla kuin vielä muutama vuosi sitten. Enkä usko olevani ainoa. Vaikka miten haluaisin tukea kahviloita, ravintoloita ja pieniä yrityksiä, kaikkeen ei vain enää ole mahdollisuuksia. Kun hinnat nousevat ja puhe ostovoiman heikkenemisestä jatkuu päivästä toiseen, alkaa automaattisesti miettiä tarkemmin jokaista ylimääräistä euroa. Ja varmasti yrityksetkin huomaavat sen. Asiakkaita ei vain enää ole samalla tavalla kuin ennen. Silti en halua luopua niistä pienistä ihanista hetkistä, joista kesä oikeastaan koostuu. Siksi “Kun kahvilaan ei enää ole varaa” – meidän kesän ihanimmat hetket löytyvät nyt aallonmurtajalta on meidän tämän kesän iskulause.
Kun kahvilaan ei enää ole varaa – meidän kesän ihanimmat hetket löytyvät nyt aallonmurtajalta
Tänä aamuna leivoin nutellacroissantit kotona, kaadoin kahvin termariin ja pakkasimme korin mukaan. Sitten kävelimme aallonmurtajalle aamupalalle. Meri kimalteli, tuuli heilutti lierihattua ja yhtäkkiä tuntui siltä, ettei oikeastaan puuttunut mitään. Ehkä juuri tällaiset hitaat hetket tuntuvat nyt kaikkein ylellisimmiltä.
Kesä Helsingissä ei oikeasti vaadi paljon rahaa
On hassua, miten helposti alkaa ajatella, että kesä tarkoittaa jatkuvaa kuluttamista: terasseja, brunssia, ravintoloita, festareita ja viikonloppureissuja. Mutta oikeastaan Helsinki tarjoaa paljon myös ilmaiseksi.
Kaupungissa järjestetään ympäri vuoden valtava määrä maksuttomia tapahtumia ja kesällä niitä tuntuu olevan kaikkialla. Helsingin kaupungin tapahtumasivuilta löytyy jatkuvasti ilmaisia konsertteja, ulkoilmatapahtumia, näyttelyitä ja kaupunkikulttuuria.
Myös Helsingin kaupunginmuseolla on paljon maksutonta ohjelmaa, kuten kävelyitä, leffapihoja ja erilaisia kulttuuritapahtumia. Ja ehkä juuri nyt ihmiset etsivätkin enemmän tällaisia asioita. Redditissä moni Helsingissä vieraillut tai asuva puhui siitä, miten parhaat kesäjutut löytyvät usein puistoista, ulkoilmatapahtumista ja yhteisöllisistä pienistä hetkistä, eivät niinkään kalliista elämyksistä. Olen itse huomannut saman.
Rento aamupala Jätkäsaaren aallonmurtajalla
Joskus ihanin kesäpäivä voi olla:
- eväät mukaan
- viltti
- termarikahvi
- meri
- hitaasti kulunut iltapäivä
Ja ehkä juuri siksi aallonmurtajasta on tullut meille niin tärkeä paikka.
Hitaampi elämä tuntuu yhtäkkiä ylelliseltä
Päälläni oli tänään vuosia sitten tilkuista ommeltu haalari ja päässä Kazimierzista vuonna 2011 ostettu lierihattu. Huomaan muutenkin etsiväni kaikkialta samaa tunnelmaa kuin Krakovan Kazimierzista: vähän boheemia hitautta, vanhoja tekstiilejä, kahvikulttuuria ja tunnetta siitä, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä tai uutta. Ehkä siksi itse tekeminen tuntuu nykyään niin hyvältä.
Leivon enemmän. Ompelen enemmän. Korjaan vanhaa. Teen vaatteita verhoista ja tilkuista. Yritän löytää kauneutta asioista, jotka jo ovat olemassa.
En edes tiedä, onko kyse vain rahasta. Ehkä kyse on myös vastareaktiosta jatkuvalle kuluttamiselle. Maailma tuntuu juuri nyt niin levottomalta ja kalliilta, että pienistä arkisista rituaaleista on tullut tapa rauhoittua.
Nutellacroissantit uunissa. Kahvi termariin. Aurinkovoide kasvoille. Hidas kävely rantaan. Siinä on jotain lohdullista. Ehkä tämäkin on yksi tapa rakentaa hyvää elämää En usko, että ihmiset ovat lopettaneet kaipaamasta kauniita asioita. Päinvastoin. Ehkä juuri nyt niitä kaivataan enemmän kuin pitkään aikaan. Mutta niiden muoto on muuttunut.
Kaikki eivät enää hae luksusta ravintolalaskusta tai uusista tavaroista, vaan ajasta. Rauhasta. Tunnelmasta. Siitä, että voi hetkeksi unohtaa kaiken muun ja istua meren äärellä lämpimän croissantin kanssa.
Ja ehkä siinä onkin tämän kesän tärkein oivallus: hyvä elämä ei välttämättä katoa, vaikka kulutus vähenee. Se vain näyttää vähän erilaiselta kuin ennen. Kun kahvilaan ei enää ole vara, tehdään asiat ihan toisin.
Rentoa hyggepäivää!
Seuraa minua:
Samanlaisia postauksia: