Hae
VillaNanna

Miten fiksata kirppisvaatetta

Miten fiksata kirppisvaatetta

Joskus käy niin, että löydät aivan mahtavan, ihanan ja kauan toiveissa olleen vaatteen kirpparilta. Mutta siinä on pikkuruinen vika tai ei vikakaan, vaan se ei toimi. Annan sellaisen korjaamiseen pikkuruisen ja helpon vinkin. Tämän vinkin voi toteuttaa monin tavoin, mielikuvitusta kehiin siis. Miten fiksata kirppisvaatetta käyttökelpoisemmaksi?

Pyrin kokoamaan sellaisia super helppoja muokkauksia, joilla voi muuttaa vaatteen ulkonäköä helposti, sekä korjaamaan vaatteen käyttöä. Tällaisia muokkauksia ja parannuksia voi tehdä ihan oman vaatekaapin vaatteillekin, aina ei tarvitse hankkia kirpparilta. Jos haluatte tällaisia lisää, niin niitähän tulee sitten aika ajoin. Näitä kun on kiva myös tehdä.

Kirppisvaate

Löysin jokin aika sitten ihanan jouluisen neuletakin Kierrätyskeskuksesta ja tietenkin neuletakki oli saatava kotiin. Siinä kuitenkin oli asia, jota inhoan todella paljon, nimittäin se, ettei sitä saa kiinni. Toki siihen kuuluisi vyö mutta koska mitään kiinnikettä ei oikeasti ole, niin vyökin on todella hankala kapistus, kun ei tuo takki pysy paikallaan. Tämä vinkki on siis se, että miten ja millä tavoin voi tehdä erilaisia kiinnittimiä, joilla saa neuletakit kiinni, jos niissä ei ole vetoketjua tai nappeja. Näitäkin voi siis lisätä ihan mielin määrin halutessaan mutta muitakin tapoja on.

Tarvikkeet:

  • Neuletakki
  • lasten vanhat valjaat (vanha vyökin käy)
  • villalankaa
  • reikäpihdit

Tee näin:

  • Leikkaa sopivan mittaiset palat valjaista ja tee niihin kahdesta kolmeen reikää reikäpihdeillä. Jos käytät vyötä, tee ihan samoin. Tarvitset siis solkipään sekä vastapään.
  • Mittaa neuletakista oikea kohta, johon haluat kiinnittimen ja ompele kappale käsin villalangalla siihen kohtaan mihin haluat. Valmis.

Miten fiksata kirppisvaatetta Miten fiksata kirppisvaatetta

Toinen vaihtoehto:

Miten fiksata kirppisvaatetta toiseen vaihtoehtoon olen virkannut nappisilmukan ja kiinnittänyt sopivan napin kauemmas reunasta, jotta neuletakki menee kiinni päällekkäin. Tämä on myös todella toimiva ja hyvä vaihtoehto. Kumpikin toimii hyvin.

Tämä neuletakki ei ole kirppislöytö, vaan olen ”perinyt” neuletakin. Takilla on minulle suuria muistoja ja tuo isoja tunteita mieliin. Neuletakki on minulle hyvin tärkeä ja rakas siis. Minulle vaatteet saattavat tulla tärkeiksi juurikin tunteiden ja muistojen kautta.

Miten fiksata kirppisvaatetta

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebook

Pieniä korjausvinkkejä vaatteisiin

Olette pyytäneet paljon erilaisia vinkkejä miten korjata tai paremminkin muodistaa vaate, kun siinä on jotakin virhettä, ei istu tai on jo vähän vanhanaikainen, ei mahdu päälle tai muuta vastaavaa. Muutamia postauksia olen aiheesta julkaissutkin mutta nyt ajattelin tehdä ihan selkeän korjaus idea postauksen. Nyt ei kuitenkaan paikata rikkinäisiä, vaan parannetaan vaatteen käyttömahdollisuuksia. Koska vartalo muuttuu vuosien aikana monista eri syistä, tai vaate on viallinen jollakin tavoin.
Koska olen nyt aika järjestelmällisesti tyhjentänyt kaappeja ja iso osa on muuttoa ennen ja tänne muuton jälkeen päätynyt kirtoon, niin nyt keskityn lähinnä siihen, että saan kaikki vaatteeni siihen kuntoon, että niitä voin itse käyttää.
Siivotessa löysin viisi vaatetta, jotka ovat odottaneet nyt muutaman vuoden jonkinlaista korjausta ulkomuotoonsa. Kaikki ovat minun tekemiäni, tuunaten tai tilkkutyönä tai ihan kankaasta tehtyjä. Virheet näissä ovat hyvin pieniä, jotka ovat alkaneet vain vaivata ja siitä syystä vaatteet ovat jääneet pitämättä. Nyt vihdoin korjasin ne, jotta sain ne mukaan ihanaan kesäiseen puvustooni. Minulla on mietinnässä, että tänä kesänä käytän vain lempikesävaatteita päälläni. Jos teillä on kiinnostusta, voin esitellä teille nämä lempparit jossakin postauksessa.

Listasin mukaan myös teidän eniten tykkäämät, aiheeseen liittyvät postaukset. Kannattaa siis käydä nappaamassa enemmän ideoita mitä tässä postauksessa on tarjolla.

*    *    *    *    *

Tämä haalari on odottanut kunnon käyttöä jo pitkään. Minua on häirinnyt kovasti haalarin vyötärö. Vyötärö on hyvin väljä ja se kiristetään vyöllä vyötärölle. Vyöstä huolimatta vyötärön osa valuu alaspäin käytössä ja ei sen vuoksi ole ollut käytännöllinen. 
Korjaus: Ompelin vain vyötärölle kapean kuminauhan. Nyt haalari pysyy hyvin paikallaan, eikä valu mihinkään. Mukava myös pitää ilman vyötä päällä ja on näin rennompikin.
Haalari on muutoin aivan ihana, viskoosi on viileä materiaali, mallikin on ihanan tyttömäinen mutta etuosa repsottaa pahasti, haalari jää yläosastaan myös hyvin avoimeksi ja isorintaisena se häiritsee paljon. Alle pitää laittaa toppia yms. Mikä ei sitten enää pidä asua kovin vilpoisena. Hakaneulatkin helpottaa kyllä mutta nekään ei estä repsotusta.
Korjaus: Ompelin sauman sisälle pätkän kuminauhaa, jolloin etukappale menee pikkuisen ryppyyn ja pysyy nyt hyvin tuossa rinnan edessä eikä repsota.
Olen aikanani ommellut zero waste ajattelulla itselleni trikoosta haalariasun, joka on aivan ihana, tarkoitus oli, että yläosa olisi löysä ja laskeutuisi kivasti vyötärölle. Ajatus oli hyvä mutta kangasta ei ollutkaan niin paljon, että yläosasta olisi tullut löysää. Näin vaate oli vartaloa myötäilevä liian pitkällä yläosalla, joka meni moneen ryppyyn. 
Korjaus: Irroitin yläosan kuminauhan ja lyhensin kappaletta sopivan mittaiseksi. Ompelin päärmeen takaisin ja pujitin kuminauhan yläosaan kiinni. Nyt vaate sopii paremmin päälle eikä näytä hölmölle.
Näistä muista poiketen, tämä haalari on ollut todella kovassa käytössä, mutta jotenkin se ei vaan enää ole ihan tätä päivää. Haalarit ovatkin olleet työnalla pidemmän aikaa, mutta en ole keksinyt miten saisin niihin lisää ryhtiä ja missä muodossa niitä tykkäisin käyttää…
Korjaus: Levitin haalarin lattialle ja leikkasin lahkeet reilusti poikki, näin haalari muuttui culotte -tyylisiksi ja saavat näin enemmän elinaikaa ja näyttävät muutenkin kevyemmiltä mitä pitkälahkeisina.
4. Liivihameesta toinen mekko
Tämä entinen liivimekko on minulle tärkeän ihmisen jäämistöstä pelastettu, hänen vanhoja vaatteitaan olen paljon tuunannut omaan käyttööni ja vaatteita on paljon lissäkin. Tästä ei ole alkuperäistä kuvaa enää missään mutta mekko oli kaunis mutta yläosa oli hyvin rikkinäinen. Leikkasin aikanaan liivimekosta liiviosan pois ja ompelin sopivaa resoria reunaan. Ongelma tuli vastaan siinä, etten saanut resoria koskaan niin tiukalle, että se olisi pysynyt päällä tai että olisin sen saanut helposti päälle.
Korjaus: Purin hiukan resoria saumasta auki ja pujotin leveää kuminauhaa sen sisälle. Ompelin kuminauhan sopivan mittaiseksi ja ompelin käsin resorin kiinni.
Nyt mekko pysyy hyvin päällä ja venyy sen verran, että on helppo pujottaa mekko päälle. Tämä on mun lempparimekko tänä vuonna, uskokaa pois. Toivotaan lämpimiä ilmoja vain.
*    *    *    *    *
Mikään kovin hyvä ompelijakaan ei tarvitse olla, että nämä näppärät korjaukset pystyy tekemään itse. Nämä ovat kivoja korjailuja, eikä useasti muuta tarvitakkaan kun saadaan ihan eri näköistä vaatetta hyvin helposti ja mutkattomasti. Tämä on sitä todellista shoppailua omassa vaatekaapissa…Rahaa säästyy ison pennin verran. Ja jos ei ole omia ompelukoneita, niin kirjastoista voi lainata. Ja tietenkin kannattaa katsella mitä toimintaa Asukastaloilla on. Jos löytyy kurssia sun muuta opetusta, niin mukaan vain. Itse en ihan tiedä miten Asukastalojen toimintaa pyöritetään, joten en osaa sanoa, onko maksullista vai ei. Mutta kirjastoissa nyt kuitenkin saa lainaksi koneita. Kannattaa katsoa Helmetistä missä on lähin kirjasto, jossa on ompelukone.