Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
0
Joskus kaikkein kiinnostavimmat vaatteet eivät ala kaupan rekiltä vaan jostakin paljon sattumanvaraisemmasta. Kangaspalasta, joka on lojunut kaapissa vuosia. Vanhasta materiaalikasasta. Tai hetkestä, jolloin joku sanoo: “Haluaisitko sinä tämän?” Juuri siitä alkoi myös tämä projekti ja vähitellen syntyi tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta valmistui musta mekko, joka tuntuu yhtä aikaa romanttiselta, arkiselta ja vähän salaperäiseltäkin.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko
Olen viime aikoina puhunut tekstiiliarkeologiasta. Ajatus kuulostaa ehkä ensin vähän erikoiselta, mutta minulle se tarkoittaa materiaalien historian tutkimista ja jatkamista. Sitä, ettei kangas ole vain kangas, vaan jotakin, jolla on ollut elämä jo ennen minua.
Tämän mekon kangas tuli työkaveriltani. Hän antoi minulle mustaa prodyyria, jossa oli juuri sopivasti tekstuuria ja elävyyttä. Heti silloin tiesin, että siitä tulisi jotain erityistä, vaikka jouduin hetki miettimään mitä kaavaa käyttäisin. Lopulta tukeuduin tuttuun kaavaan, josta tiedän, että lopputulos on kaunis ja sopiva kankaalle. Kangas itsessään oli jo nähnyt elämää, ei siis mikään uusi kangas, vaikka minulle uusi onkin. Usein kaikkein parhaat projektit alkavat juuri noin. Ei valmiista suunnitelmasta, vaan materiaalista, joka jää mieleen odottamaan oikeaa hetkeä.
Kangas ei ehtinyt olla osa minun omaa tekstiilikokoelmaani pitkään. Se ei siirtyinyt pinosta toiseen ja odottonanut parempia päiviä. Kangas ei samalla merkityksellä kuulu tekstiiliarkeologian ytimeen. Ydin kun on se, että materiaalit kulkevat mukana, kerrostuvat ja muuttavat muotoaan ajan kuluessa.
kaavan muokkaaminen oman näköiseksi
Pohjana käytin Mekkotehtaan Saana-kaavaa, mutta en tehnyt mekkoa täysin ohjeen mukaan. Halusin helmaan enemmän liikettä ja näyttävyyttä, joten muokkasin sitä tekemällä helman yhdestä pitkästä paneelista. Ratkaisu muutti mekon ilmettä yllättävän paljon.
Helma liikkuu kävellessä pehmeästi ja lähes viittamaisesti. Juuri sitä toivoin. Halusin mekon, joka tuntuisi vähän dramaattiselta mutta silti helposti käytettävältä. Ja ehkä juuri siksi tästä tuli heti sellainen vaate, jonka haluan pukea uudelleen ja uudelleen.
Kun käsintehty vaate tuntuu oikeasti omalta
Olen huomannut, että kaikkein rakkaimmiksi vaatteiksi eivät yleensä muodostu ne kaikkein kalleimmat tai trendikkäimmät ostokset. Usein tärkeimmiksi jäävät ne, joihin liittyy jokin tarina.
Tähän mekkoon liittyy monta kerrosta:
- työkaverilta saatu kangas
- pitkään odottanut materiaali
- ajatus tekstiiliarkeologiasta
- oma ompeluprosessi
Ehkä juuri siksi valmis mekko tuntuu enemmän omalta kuin moni kaupasta ostettu vaate.
Pidän myös siitä, ettei tämä ole liian siloiteltu tai täydellinen. Siinä on pehmeyttä, runsautta ja liikettä. Musta prodyyri näyttää eri valossa aina hieman erilaiselta, ja pienet reiät tekevät pinnasta elävän näköisen.
Yhdistin mekon arkisesti Adidaksen tennareihin, koska rakastan kontrasteja pukeutumisessa. Romanttinen mekko ja rennot kengät tekevät kokonaisuudesta enemmän minun näköiseni kuin liian viimeistelty styling koskaan tekisi.
Minua kiinnostaa yhä enemmän juuri tällainen pukeutuminen: vaatteet, joissa näkyy historia, tekeminen ja materiaalin oma luonne.
Vanha materiaali ei ole lähtökohta kompromissille
Kierrätys ja vanhojen materiaalien käyttäminen nähdään joskus vaihtoehtona uudelle, ikään kuin jonkinlaisena kompromissina. Minulle asia on oikeastaan päinvastoin. Vanhoissa materiaaleissa on usein enemmän kiinnostavuutta kuin uusissa kankaissa. Niissä on tekstuuria, painoa, pieniä erikoisuuksia ja joskus jopa täysin omanlaisensa tunnelma.
Tämä prodyyrikangas on hyvä esimerkki siitä. En olisi todennäköisesti edes osannut etsiä kaupasta juuri tällaista materiaalia, mutta kun kangas tuli vastaan sattumalta, siitä syntyi lopulta jotain paljon kiinnostavampaa kuin alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä koskaan ollut.
Ehkä juuri siksi tekstiiliarkeologia tuntuu tällä hetkellä niin tärkeältä ajatukselta. Kaiken ei tarvitse alkaa uutena, täydellisenä tai valmiiksi suunniteltuna. Joskus kiinnostavin lopputulos syntyy siitä, että antaa materiaalille aikaa ja kuuntelee, miksi se lopulta haluaa muuttua.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko on ensimmäinen työ tämän projektin tiimoilta. Mitä pidätte mekosta?
Virkattu laukku on itse tehty
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Tekstiiliarkeologia -projektin esittely:
Liian pienistä farkuista syntyi unelmahame
Kesän parhaat DIY-projektit syntyvät usein täysin vahingossa. Tällä kertaa kaikki alkoi farkuista, jotka olivat jääneet kaapin perälle liian pieninä odottamaan kohtaloaan. En halunnut luopua niistä, sillä farkkukangas vain paranee vanhetessaan. Kun katselin vanhoja denimpaloja ja leikattuja lahkeita lattialla, mieleeni alkoi hahmottua idea boheemista, vähän epätäydellisestä mutta persoonallisesta hameesta. Ja juuri siinä hetkessä syntyi ajatus projektista, jonka nimeksi voisi melkein antaa Kuinka liian pienet farkut muuttuivat seikkailuhameeksi. Näin liian pienistä farkuista syntyi unelmahame, jollaista ei löydy kenenkään muun vaatekaapista, ainakaan vielä. Tärkein osa hameessa on volanki, joka ei tällä kertaa olekaan ihan tavallinen volanki.
Liian pienistä farkuista syntyi unelmahame
Rakastan vaatteita, joissa näkyy elämä ja kädenjälki. Sellaisia, joita ei löydä kauppojen rekeiltä eikä algoritmien suosikeista. Halusin tehdä farkkuhameen, jossa olisi liikettä, kerroksia ja vähän yllätyksellisyyttäkin. Sellaisen, joka näyttäisi siltä kuin se olisi löytynyt pienestä vintageputiikista jostain merenrantakaupungista.
Projektin lähtökohta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin täydellinen. Farkut olivat liian pienet, joten ensimmäiseksi leikkasin lahkeet pois kokonaan. Sen jälkeen aloin purkaa rakennetta rohkeasti auki. Suurensin farkkuja sivusaumoista, jotta hameeseen tulisi enemmän tilaa ja mukavuutta. Samalla poistin myös haarasauman, mikä muutti farkkujen siluetin täysin.
Rakastan sitä vaihetta, kun vaate lakkaa olemasta “vain farkut” ja alkaa muuttua joksikin uudeksi. Kangas alkaa käyttäytyä eri tavalla, muodot muuttuvat ja ideat syntyvät työn edetessä. Tässä projektissa en tehnyt tarkkaa suunnitelmaa etukäteen, vaan annoin materiaalin johdattaa.
Volangin rakentaminen oli ehdottomasti projektin kiinnostavin osa. Käytin siihen vanhoja lahkeita sekä farkkujämää, joita olin säästänyt aiemmista ompeluprojekteista. Halusin kuitenkin välttää liian siistiä ja symmetristä lopputulosta. Siksi päätin tehdä volangista epätasaisen ja elävän.
Toinen puoli hameesta jää tarkoituksella pidemmäksi ja roikkuu hieman. Juuri se tekee hameesta persoonallisen. Se tuo kokonaisuuteen liikettä ja sellaista huolettoman boheemia tunnelmaa, jota rakastan erityisesti kesätyylissä.
DIY farkkuhame tuo persoonallisuutta tyyliin
Nykyään monet vaatteet näyttävät keskenään samanlaisilta, joten itse tehtyjen vaatteiden viehätys tuntuu entistäkin suuremmalta. DIY farkkuhameessa parasta on se, ettei kukaan muu omista täysin samanlaista. Jokainen sauma, leikattu reuna ja denimkerros kertoo omasta ideasta ja hetkestä.
Pidän erityisesti siitä, miten erilaiset farkkusävyt näkyvät tässä hameessa. Tummempi denim, vaaleammat kulutukset ja erisävyiset palat tekevät pinnasta kiinnostavan. Mitä enemmän hameessa katsoo yksityiskohtia, sitä enemmän siinä huomaa pieniä yllätyksiä.
Tämä projekti muistutti myös siitä, ettei vaatteiden tarvitse olla täydellisiä näyttääkseen hyvältä. Itse asiassa juuri pienet epäsymmetriat tekevät tästä hameesta niin elävän näköisen. Roikkuva volanki tuo siihen lähes taiteellisen yksityiskohdan, joka liikkuu kauniisti kävellessä.
Kesäisessä säässä yhdistin hameen raidalliseen neuletakkiin ja vanhoihin punaisiin kenkiin. Lopputulos oli juuri sellainen kuin toivoin: vähän romanttinen, vähän taiteellinen ja sopivasti rento. Tällaiset asut tuntuvat kaikkein eniten omilta. Raidallinen neule on yli kymmenen vuotta sitten löytynyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Siihen aikaan kävin paljon Kyläsaaren kaupassa. Neule on siis edelleen minulla kovassa käytössä.
DIY-projekteissa parasta on myös se, että ne antavat vanhoille vaatteille uuden mahdollisuuden. Sen sijaan että liian pienet farkut olisivat jääneet käyttämättömiksi, niistä syntyi yksi kesän kiinnostavimmista vaatteista. Samalla tuli käytettyä hyödyksi vanhat denimjämät, joita olin säästänyt “jos joskus tarvitsen näitä”. Näköjään tarvitsin.
Ehkä juuri siksi rakastan farkkukangasta niin paljon. Se kestää aikaa, muokkautuu käyttäjänsä mukaan ja näyttää usein vain paremmalta kuluneena. Kun vanhan vaatteen purkaa osiin ja rakentaa uudelleen, siinä on jotain yllättävän inspiroivaa.
Tämä hame ei ehkä ole täydellinen, mutta juuri siksi pidän siitä niin paljon. Se näyttää elämältä, luovuudelta ja pieneltä kesäseikkailulta farkkukankaan muodossa.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Lisää ideoita farkkutuunaukseen: