Tyylimoka vai oma tyyli? Kuka päättää, mikä on väärin?
0
Pukeutumiseen liittyy hämmästyttävän paljon sääntöjä. Milloin housut ovat liian leveät, paita liian suuri, väri väärä tai yhdistelmä muuten vain “mauton”? Entä jos ongelma ei olekaan vaatteissa vaan siinä, että olemme oppineet katsomaan pukeutumista jatkuvasti jonkin kuvitteellisen sääntökirjan läpi? Tyylimoka vai oma tyyli? Kuka päättää, mikä on väärin? Tätä olen pyöritellyt viime aikoina, koska mitä enemmän vaatetta katsoo tekstiilialan ammattilaisen silmin, sitä vaikeammaksi muuttuu usko siihen, että pukeutumisessa olisi olemassa yksi oikea tapa.
Tyylimoka vai oma tyyli? Kuka päättää, mikä on väärin?
“Tyylimoka” on kätevä sana. Sillä voidaan nopeasti kuitata jokin asia vääräksi ilman, että tarvitsee perustella miksi.
- Housut ovat liian leveät.
- Helma on väärän pituinen.
- Värit eivät sovi yhteen.
- Laukku ja kengät eivät mätsää.
- Vaatteet ovat liian nuorekkaat.
- Vaatteet ovat liian vanhanaikaiset.
- Vyötärö ei korostu tarpeeksi.
Lista on loputon. Ongelmallista on se, että moni näistä säännöistä on syntynyt tiettynä aikana, tietynlaiseen vartalokäsitykseen ja tietynlaiseen muotiin. Silti niitä esitellään välillä lähes luonnonlakeina. Mutta pukeutuminen ei ole fysiikkaa. Jos yhdistät kaksi vaatetta, joiden ei jonkun mielestä “kuulu” sopia yhteen, mitään luonnonlakia ei rikota.
Mittasuhteet ovat eri asia kuin säännöt
Tässä kohtaa haluan kuitenkin tehdä yhden eron. Kaikki pukeutumisessa ei ole pelkkää mielipideasiaa. Vaatteen mittasuhteet vaikuttavat siihen, miltä kokonaisuus näyttää. Pituus, leveys, materiaalin laskeutuvuus, vaatteen rakenne ja vartalon mittasuhteet muodostavat kokonaisuuden. Näitä asioita voi tarkastella hyvinkin ammatillisesti. Mutta hyvä mittasuhde ei tarkoita samaa kuin “peitä tämä” tai “korosta tuota”.
Esimerkiksi oversize-vaate voi näyttää valtavalta. Se voi olla juuri tarkoituskin. Ongelma syntyy vasta silloin, jos käyttäjä itse haluaa vaatteensa näyttävän tietynlaiselta mutta vaatteen mittasuhteet vievät kokonaisuutta toiseen suuntaan. Silloinkin ratkaisu ei välttämättä ole vaatteen hylkääminen. Voi olla, että tarvitaan toinen kenkä, erilainen kerrostus tai jokin pieni muutos vaatteen rakenteeseen. Tämä on yksi syy, miksi en itse halua puhua pukeutumisesta pelkästään “imartelevuuden” kautta.
Miksi mahan pitäisi aina kadota?
Yksi ärsyttävimmistä pukeutumissäännöistä liittyy vartaloon. Naisille tarjotaan jatkuvasti neuvoja siitä, miten maha piilotetaan, vyötärö saadaan näyttämään kapeammalta, käsivarret peitetään ja jalat näyttävät pidemmiltä. Mutta miksi?
Vaatteen ei tarvitse tehdä vartalosta visuaalisesti pienempää ollakseen onnistunut. Minusta on paljon kiinnostavampaa kysyä, miltä vaate tuntuu päällä ja millaisen kokonaisuuden se rakentaa, kuin sitä, onnistuuko se huijaamaan katsojaa ajattelemaan vartaloa kaksi kokoa pienemmäksi.
Joskus haluan korostaa jotain. Joskus haluan peittää jotain. Joskus en ajattele vartaloani lainkaan. Eikö se voisi olla pukeutumisen vapautta?
“Tuon ikäisenä ei enää…”
Sitten päästään ehkä kaikkein ärsyttävimpään sääntöön: ikään. “Tuon ikäisenä ei enää pitäisi käyttää…” Lauseen voi jatkaa lähes millä tahansa vaatekappaleella.
- Lyhyellä hameella.
- Farkuilla.
- Nahalla.
- Kirjavilla väreillä.
- Tennareilla.
- Nuorten osastolta löytyneellä vaatteella.
Miksi vaatteen käyttöoikeus pitäisi joskus vanhentua? Ikä voi toki vaikuttaa siihen, millaisissa vaatteissa itse viihtyy. Maku muuttuu. Elämäntilanne muuttuu. Keho muuttuu. Myös oma suhde pukeutumiseen voi muuttua. Mutta se on aivan eri asia kuin ulkopuolelta annettu kielto.
Minusta pukeutumisen pitäisi muuttua iän myötä ennen kaikkea siksi, että oma tyyli voi kehittyä, ei siksi, että joku päättää puolestamme, mikä on sopivaa.
Kaiken ei tarvitse sopia yhteen
Yksi kiinnostavimmista asioista kirpputoreilla on juuri se, ettei siellä ole valmista kokonaisuutta. Löydät miesten housut. Toisesta paikasta vanhan puseron. Jostain aivan muualta kengät, joita kukaan ei ehkä enää valmistaisi tänä päivänä. Sitten ne pitää saada toimimaan yhdessä. Minulle juuri siinä on pukeutumisen kiinnostavuus.
Täydellisesti yhteen sopiva asu voi olla kaunis, mutta joskus vähän liiankin valmis. Kun yhdistelmässä on jotain odottamatonta, siinä näkyy ihminen eikä pelkästään trendi.
Ehkä eläinkuosiset ballerinat ja valtavat miesten housut eivät ole se yhdistelmä, jonka joku pukeutumisen sääntökirja ensimmäisenä ehdottaisi. Hyvä. Juuri siksi sitä kannattaa kokeilla.
Muoti muuttuu, mutta “tyylimokat” jäävät elämään
Pukeutumisen historiassa on hauska ristiriita. Monet asiat, joita on pidetty tyylivirheinä, muuttuvat myöhemmin muodikkaiksi. Farkut olivat joskus työvaatteita. Oversize-vaatteita on vuoroin rakastettu ja vihattu. Lenkkareilla ei aina ollut asiaa joka tilanteeseen. Kirkkaita värejä on välillä pidetty tyylikkäinä ja välillä mahdottomina.
Muoti tarvitsee sääntöjä voidakseen rikkoa niitä. Siksi suhtaudun hieman epäilevästi jokaiseen otsikkoon, jossa luvataan kertoa “10 asiaa, joita tyylikäs nainen ei koskaan tee”. Aivan varmasti joku tekee ne kaikki. Ja saattaa näyttää upealta.
Oikea kysymys ei ehkä olekaan “onko tämä tyylikästä?”
Pukeutuessa kannattaa tietenkin välillä pysähtyä katsomaan kokonaisuutta. Toimiiko tämä? Tuntuuko tämä omalta? Ovatko mittasuhteet sellaiset kuin haluan? Onko vaate tarkoituksenmukainen siihen tilanteeseen, johon olen menossa? Mutta viimeinen kysymys voisi olla paljon yksinkertaisempi: Pidänkö tästä? Jos vastaus on kyllä, muiden mielipiteille jää aika vähän valtaa.
Minusta todellinen tyylimoka ei ole vääränväristen kenkien käyttäminen, liian suuren paidan pukeminen tai se, etteivät laukku ja kengät ole samaa sävyä. Todellinen tyylimoka voisi olla se, että jättää pukeutumatta itsensä näköisesti vain siksi, että pelkää jonkun muun pitävän asua vääränä. Minä valitsen mieluummin oman tyylin. Vaikka se välillä näyttäisi jonkun muun silmissä tyylimokalta.
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää aiheesta:
Asusta enemmän:
Itse ommeltu mekko Krakovassa
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä: