Kassin salaperäinen viimeinen matka
0
Kassin salaperäinen viimeinen matka alkoi täysin tavallisena päivänä. Tai niin minä luulin. Mutta kun vetoketju sanoi sopimuksensa irti ja kangas kuiskasi tarinoita menneiltä reissuilta, tiesin, ettei tämä ollut loppu. Kassilla oli vielä yksi seikkailu edessään, ehkä sen suurin.
Kassin salaperäinen viimeinen matka
Se seisoi ovenpielessä, tuttu kangaskassi, joka oli nähnyt enemmän kuin moni ihminen. Se oli kantanut kangaskaupan löytöjä, kulkenut torilta kotiin omenien ja yrttien tuoksussa, ja istunut kesäpäivinä aurinkotuolin vieressä kuin uskollinen ystävä. Mutta nyt… sen reuna oli ratkennut. Kahvat repsottivat kuin väsyneet kädet, ja kankaan kuvio näytti hengittävän menneiden aikojen sinivalkoista tarinaa.
Minä katsoin sitä, ja se katsoi minua tai ainakin siltä se tuntui. “Onko tämä loppu?” kysyin hiljaa, ja jostain syvältä ompelulangasta kuului vastaus: “Ei vielä.”
NIIN ALKOI KASSIN SALAPERÄINEN VIIMEINEN MATKA
Ensimmäinen etappi: leikkauspöytä. Sakset välkkyivät kuin kohtalon miekat, ja jokainen napsahdus oli kuin uusi alku. Kassi ei itkenyt, se vain huokaisi helpotuksesta. Lopulta sen kangas lepäsi pöydällä, paisley-kuvio täynnä muistoja, merituulta ja torikahvien hymyjä.
Toinen etappi: uudestisyntyminen. Kun painoin sormeni kankaaseen, tunsin sen puhuvan. Se halusi jäädä parvekkeelle, sinne, missä meri näkyy juuri sopivasti ja aurinko osuu iltaisin täydellisesti kukkaruukkujen lomaan. Syntyi idea: tyyny. Ei mikä tahansa tyyny, vaan kassi, joka ei suostunut katoamaan hiljaa.
Ompelukone hyräili kuin olisi tiennyt salaisuuden. Jokainen pistos sitoi tarinaa uudelleen: se, joka oli kerran kantanut maailmaa harteillaan, saisi nyt levätä sen päällä. Ja kun täytin sen pehmeäksi ja asetin parvekkeen sohvalle, se näytti niin rauhalliselta kuin olisi vihdoin löytänyt paikkansa.
Luku kolme
Mutta tässä tarinassa on vielä kolmas luku. Illalla, kun istuin parvekkeella teekupin kanssa, tuuli kääntyi mereltä. Tyyny (tai pitäisikö sanoa entinen kassi) tuntui hymyilevän. Sen sinivalkoinen kuvio elää nyt auringon ja varjon rytmissä, kertoo omaa tarinaansa kaikille, jotka sattuvat istahtamaan sen päälle. Se on edelleen seikkailija, vain eri muodossa. Enää se ei kanna ostoksia, se kantaa muistoja.
Jos kuuntelet tarpeeksi tarkasti, voit kuulla sen kertovan reissustaan kangaskaupan hyllyiltä parvekkeen sohvannurkkaan. Siinä on tarina, joka ei mahdu vetoketjuun eikä kahvoihin, vaan johonkin paljon suurempaan: uudelleen syntymisen taikaan.
Kassin salaperäinen viimeinen matka on muistutus siitä, että loppu voi olla myös alku. Että rikkinäinen voi olla kaunis, ja että jokainen materiaali, aivan kuten me ihmiset, voi löytää uuden tarkoituksen, kun vain kuuntelee, mitä se haluaa kertoa.
Kassista suosikkityynyksi
Ja ehkä juuri siksi se on nyt suosikkityynyni. Se ei ole vain osa sisustusta, vaan osa elämääni, osa tarinaa, jota VillaNannan maailma rakastaa: pieni pala käsityön taikaa, vähän hulluutta, ja paljon sydäntä.
Kassi ei koskaan lähtenyt minnekään. Se vain muutti muotoaan ja jäi asumaan luokseni, parvekkeen ilta-aurinkoon, missä tarinat lepäävät ja jatkavat kuiskaamistaan tuulen mukana.
Ihanaa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Parvekeprojekti nostaa päätään
Vuonna 2016 alkanut parvekeprojekti nostaa päätään. Tämä projekti oli minulle yksi tärkeimpiä juttuja tässä asunnossa ja miten ihana parveke siitä tulikaan. Halusin sen olevan kuin Kazimierzin sisäpihat ja sellainen siitä vähän tulikin, tai ainakin sinne päin.
Parvekeprojekti nostaa päätään
Tänä kesänä tuo parvekeprojekti ei ole ollut oikein sujuva ja paljon on jäänyt kertomatta ja suunnitelmia tekemättä. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotakin kivaa tänne. Läjä projektin tiimoilta meillä on farkkua edelleen jonkin verran, joista pienemmistä pitäisi keksiä jotakin hauskaa. Poika toi koiralenkiltä minulle kepin ja siitä lähti ajatus eteen päin. Tavallaan sain inspistä projektiin ihan siitä kun meidän parveke oli Hesarin viikkoliitteessä ja yhdessä kuvassa häiritsi tyhjä seinä.
Kyllä, minä voisin täyttää seinät ja lattiatilan kokonaan, niin hölmö olen. Näin pienen työn tekeminen sai isoja muutoksia aikaan meidän seinään. Tykkään todella paljon ja toimii hyvin. Alunperin ajattelin jonkinlaista poppanaa tai muuta seinäkoristetta mutta tämä toimii meille todella hyvin ja jälleen mies saa pyritellä päätään kun farkkua ilmestyy kuin vahingossa ympäri asuntoa.
Parveke-elämä jatkuu vielä pitkään
Toivotaan, että syksy pysyy pitkään lämpimänä ja voidaan rauhassa istuskella pitkälle syksyyn parvekkeen hämyssä ja nautiskella olostamme. Ihan vielä en olisi valmis laittamaan tavaroita pakettiin ja unohtamaan parve-elämän. Vielä olisi siis kesää jäljellä, minun mielestä ainakin.
Tein farkku palasista sydämiä ja täytin ne omplujätteellä, pujotin sydämet kahteen lyhyeen oksaan ja sidoin toisiinsa kiinni narulla. Ja seinään roikkumaan. Näin tuli hauska seinäkoriste. Erittäin helppo toteuttaa vaikka ihan kirjavasta puuvillasta.
Uudet ihanat koristeet farkusta
Minulla oli iso määrä jotain farkkuprojekteista ylijääneitä paloja, joista tein täytettyjä sydämiä, sisälle laitoin ompelujätettä, eli sitä mitä tulee saumurilla ompelusta. Nappasin pojan keräämiä keppejä kaksi ja yhdistelin ne naruilla, sain näin kivan seinäkoristeen tyhjälle seinälle.
Seinä on nyt hieno, on kuvia Kazimierzista, on hassu hattu ja pojan tekemä hylly. Nyt on siis seinä on täydellinen ja ei enää häiritse tyhjä kohta seinällä.
Eilen oli kammottava päivä Suomessa ja vaikka nämä asiat eivät blogiini kuulukkaan niin haluan siitä huolimatta välittää surunvalittelut omaisille ja voimia kaikille uhreille ja heidän läheisilleen. Voimia myös silminnäkijöille.
Mukavaa lauantaita!
-Nelli-