Hae
VillaNanna

Syksyn ensimmäinen villapaita

Syksyn ensimmäien villapaita

Syksyn ensimmäinen villapaita on paita, jonka aloitin jo vuosi sitten kesällä. Etukappaleenkin sain valmiiksi, kunnes tajusin ison virheen ja purin koko härpätyksen atomeiksi. Kun neuloosi iski meikäläiseen, niin langat huusi korissa kovaan ääneen: ”Tee minut valmiiksi paidaksi”, joten se oli sitten vain tehtävä. Paita valmistui todella nopeasti.

Syksyn ensimmäinen villapaita

Paidan ohjeen löydät Novita talvi 2011 -lehdestä, voi löytyä toki myös netistäkin, en ole varma kun harvoin tuolla Novitan sivuilla selailen. Tämä kyseinen lehti onkin minun lempparini, vaikka oikeasti löytyy minulta jo useampi Novita lehti, jotka ovat nousseet samalle viivalle tämän lehden kanssa. Olen kirjoittanut tästä kyseisestä lehdestä jutun tänne.  Suunnitteilla on jo seuraava neule tästä lehdestä. Tarkoitus on neuloa kaikki ne mallit, joista tykkään ja niitähän tässä lehdessä piisaa.

Ohje on muutoin helppo, mutta suosittelen lukemaan ohjeen kokonaan muutamaan kertaan ennen aloitusta, sillä silloin tietää hyvin, mitä missäkin kohtaa pitää tehdä. Kun aloitin neulomaan tätä paitaa vuosi sitten, niin en lukenut ohjetta ensin kokonaan, vaan lähdin summissa tekemään ja sen vuoksi sitten sain purkaa koko hienon etuetukappaleen ennen kuin tajusin, että nyt mentiin metsään niin, että hippulat vinkui. Joten tosiaan lue ohje ennen kuin alat tikkuttamaan.

Neuleet ovat taideteoksia

Minulle on todella tärkeää, että kaapissa on tällaisia paksuja, talvisia neuleita myöskin. Ettei kaikki ole vain ohuita takin alla pidettäviä. Toki pakkasella tämäkin neule sujahtaa mieluiten sinne takin alle, mutta vielä tällaisella kelillä se on enemmän ulkovaate, joka vedetään paitojen päälle. Lisäksi voi laittaa myös toppaliivin tai kelsiliivin tähän, jos lisälämmikettä kaipaa. Tällaisen paidan kanssa voi pukea vähes mitä vain vaatetta päälle: Leggarit, farkut, hame. Mikä ikinä on se lempivaate. Itse tykkään pukea aika rennosti farkut tai ne leggarit tällaisen kanssa ja lisäksi niitä liivejä.

Miten paksu neule pitää lämpöä?

Välillä kuulee, että paksu neule päästää tuulen läpi, että miten tuollainen puetaan. Aika lyhyesti, kerrospukeutuminen on A ja O kun haluaa pitää paksua neuletta ulkotakkina. Ja tietenkin miten tiiviimpää neuletta, sitä lämpöisempi. Tämä neule ei ole tiiviisti neulottu mutta on lämmin ja tosiaan paidan alla minulla on aluspaita sekä poolopaita, joten ei ihan heti tuuli mene luihin ja ytimiin. Muutoinkin täällä Suomessa tuo kerrospukeutuminen on tärkeää talvisin. Siksi haluankin ,että päällystakkini on hihoistaan sen verran väljät, että vaatetta mahtuu alle.

Syksyn ensimmäien villapaita

Nautinnollista viikonloppua kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Viimeisin kirppisostokseni

Viimeisin kirppisostokseni

Viimeisin käyntini kirpparilla oli pari viikkoa sitten. Käytiin mieheni kanssa Kierrätyskeskuksessa, Nihtisillassa kun hän haki minut töistä. Ajamme nimittäin useasti Nihtisillan ohi, niin välillä siinä tulee käytyä. Ja tällä kertaa tuli mukaan muutakin kuin kirjoja tai lehtiä. Nimittäin ostin pari vaatetta.

Viimeisin kirppisostokseni

Mutta nyt esittelen tuon reissun yhden vaatteen, nimittäin ostan useasti jonkun toisen tekemiä käsitöitä. Lähinnä neulepaitoja sekä mekkoja ja tämä neulepaita on yksi sellainen ihanainen. Ostettaessa neule tuntui hivenen karhealta mutta kun pesin sen, niin siitä tuli ihanan pehmeä. Neule on pitsineuletta ja ihanan tyttömäinen, sen kanssa sopii niin hameet kuin housutkin. Tähän paitaan yhdistin tällä kertaa housut, jotka olen aikanaan löytänyt UFFista. Joku oli koittanut ne pienentää ja se homma oli tehty hivenen väärin, joten olen purkanut pienennyksen ja näin housujen saumat eivät enää veda joka suuntaan. Kengät ovat Tammiston kontista ja nahkalaukku Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Laukusta olenkin kirjoittanut tarinan blogiini aikaisemmin ja linkki löytyy alta.

Nahkalaukku joka kaikilla oli nuoruudessani

Asu:

  • Neule: Kierrätyskeskus
  • Valkoinen paita: Kierrätyskeskus
  • Housut: UFF
  • Kengät: Kontti
  • Laukku: Kierrätyskeskus

Valkoinen paita on aikanaan myös löytynyt Kierrätyskeskuksesta, nyt tosin en ihan mene vannomaan, että löysinkö sen ilmaisosastolta vai ostinko sen. Nimittäin yhdessä vaiheessa tein ilmaisosastolta paljon paitalöytöjä ja juuri tämän kaltaisia paitoja tuli napattua kotiinkin. Nykyään käyn niin huonoihin aikoihin Kiertiksessä, että ilmaisosastolta on jo viety parhaat päältä. Mutta eipä tuo haittaa, kaapeista löytyy tuunattavaa kyllä.

Olen vähentänyt kirppistelyjä

Käyn nykyään aika vähän kirppareilla ja useasti näettekin kirppispostauksissa vanhoja vaatteitani, joita olen kirppistellyt aikaa sitten. Olen vähentänyt muutenkin noiden löytöjen kuvaamista. Olen nähtävästi vanhuuttani laiskistunut vain. Olenkin saanut vähän palautetta siitä, etten tee kirppislöytöesittelyjä oikein enää.

Oma vaatekaappikin alkaa olla jo siinä kuosissa, etten sinne oikein enää halua mitään. Välillä jotain pikku juttuja mutta vähän kuitenkin. Ostoslista on hyvin minikokoinen tällä hetkellä ja jos löytyy jotain listasta niin löytyy, muuten jää ostokset tekemättä. Aikaa menee niin paljon muuhun tällä hetkellä ja neuloosi vie nyt aika valtavasti aikaani. Tavallaan se harmittaa, mutta tavallaan taas ei harmita. Siitä syystä on turha ostaa mitään kun koko ajan tulee valmiiksi jotakin. Eilen illalla meikäläinen jopa ompeli. Valmistui yksi nilkkapituinen liivi ja leggarit.

Viimeisin kirppisostokseni

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest