Talvinen mökkipäiväkirja – välipäivät 25.–26.12.
6
Talvinen mökkeily joulun jälkeen on hiljaista, arkista ja palauttavaa. Tämä päiväkirjamainen merkintä kertoo 25.–26. joulukuuta vietetystä mökkireissusta, kaappien pesusta, saunasta, lautapeleistä ja siitä, miten mökki toimii muistutuksena eikä pakopaikkana.
Talvinen mökkipäiväkirja – välipäivät 25.–26.12.
Joulu oli jo ohi, kun lähdimme mökille. Se tuntui yllättävän hyvältä. Ei ollut enää kiirettä, ei aikatauluja, ei velvollisuutta tehdä joulua loppuun. Jäljellä oli vain välipäivien pehmeä tyhjyys, sellainen jossa mikään ei vaadi huomiota.
Ajoimme perille joulupäivänä. Autossa oli hiljaista, sellaista väsymystä, joka ei paina vaan keventää. Maisema muuttui vähitellen: tie kapeni, lumi syveni, puut seisoivat tummina ja rauhallisina. Kun käännyimme viimeiselle tielle, tuntui kuin olisimme astuneet sivuun ajasta.
Tilan ottaminen haltuun
Mökki oli kylmä tullessamme. Se ei haitannut, se kuuluu asiaan. Aloitin pesemällä kaappeja. Se oli tietenkin ensimmäinen tekoni, vaikka kukaan ei vaatisi sitä. Kaappien puhdistaminen ja tavaroiden purkaminen on tapa ottaa tila haltuun. Tyhjensimme mukanamme tuodut tavarat paikoilleen: keittiöön, vaatekaappiin. Kun esineet löytävät paikkansa, mieli seuraa perässä.
Laitoimme lämmityksen päälle. Valitettavasti takkaa ei voitu laittaa päälle, koska nuohoojan pitäisi se ensin tarkistaa. Päästää noet sisälle tällä hetkellä. Mutta se on kevään hommia se. Mutta vähitellen alkoi pikkuinen mökkimme lämmetä ja uunista alkoi tuoksua herkulliset tuoksut.
Sauna, ruoka ja hiljaisuus
Lämmitimme saunan ja söimme. Yksinkertaista ruokaa, ei mitään erityistä, mutta juuri oikeaa siihen hetkeen. Sauna teki hyvää ja oli ihanaa pitkästä aikaa saunoa puulämmitteisessä saunassa. Saunan jälkeen istuimme hiljaa, iho vielä lämmin, hiukset kosteat. Talvinen mökki tekee puhumisesta tarpeetonta.
Levitimme sohvat sängyiksi, Söpö pääsi vielä asioille pihalle. Mitään lenkkiä ei uskallettu säkkipimeässä lähteä tekemään. Vain nopea ”nurkan takana” käynti ja äkkiä lämpimään tupaan.
Lautapelit ja hitaat illat
Illalla pelasimme lautapelejä, samoja, jotka veimme kotoa mökille. Niissä on jotain lohdullista: tutut säännöt, sama rytmi, mutta eri ympäristö. Aika kului huomaamatta. Lautapelit saivat jäädä mökille. Meillä kun noita lautapelejä on valtavasti ja näin tulee pelattua kaikkia.
Puhuimme myös mökin laittamisesta. Siellä on paljon tekemistä. Pientä ja isompaa, sellaista joka ei tapahdu nopeasti. Suunnitelmat eivät tuntuneet taakalta vaan lupaukselta. Ajatus siitä, että jokin kehittyy hitaasti, käsin ja ajan kanssa, on rauhoittava.
Talvinen yö
Yö oli hiljainen. Sellainen täydellinen hiljaisuus, jota kaupungissa ei ole olemassa. Nukuin raskaasti, ilman heräilyä. Unet jäivät mieleen vain tunteena. Heräilin paljon, vuodesohvan parja oli minulle aivan liian kova. Ajattelin koko yön vain sitä, että meidän pitää ostaa erillinen petauspatja. Aamuyöstä alkoi rintaranka olla niin kipeä, että hengittäminen sattui.
Nukkuminen oli jännittävää muutenkin, sillä yö oli todella pimeä. Kaupungissa ei ole koskaan niin pimeää kuin maalla. Pihavalot eivät valaise paljoa. Ulkona oli myös aivan hiljaista, niin hiljaista, että pystyi kuulemaan oman hengityksensä.
Aamu mökillä
Aamulla valo tuli hitaasti. Harmaata, sinertävää, pehmeää. Keitin kahvin ja istuin villatakki päällä pöydän ääressä. Ajattelin, ettei mikään oikeastaan ole kesken. Ainakaan juuri nyt.
Aamun aikana otin kuvia harmaasta puvusta, jonka olen itse tehnyt. Se on yksinkertainen ja mukava, juuri mökkiin sopiva vaate. Sellainen, jossa voi siivota, saunoa ja istua iltaa ilman että tarvitsee ajatella pukeutumista. Käsintehty vaate tuntuu mökillä erityisen oikealta, kuin se kuuluisi luontevammin hitaaseen aikaan. Ei ollut tarvetta täyttää iltaa ohjelmalla, riitti että olimme paikalla.
Lähdimme myös Söpön kanssa lenkille, vaikka Söpö pysyy hienosti pihalla, niin se villiintyy niin paljon, että lenkkeily ei taivu ilman remmiä, ja vaikka ranta on meillä ihan pienen matkan päässä, niin Söpö ei sitä kykene ilman remmiä kulkemaan, koska matkalla on niin paljon sellaista, että kaveri ottaisi ja lähtisi livokkaan.
Pojan lyhyt vierailu
26. päivänä vanhempi poikani pistäytyi mökillä avovaimonsa kanssa. Vierailu oli lyhyt, mutta lämmin. Sellainen hetki, joka jää mieleen juuri siksi, ettei siitä tehty numeroa. Kahvia, muutama sana, naurua ja hyvästit.
Kiersimme tontin ja esittelimme pihan rakennukset. Kerroimme suunnitelmistamme, mitä teemme alueella ja poika sanoi vain, että ehkä mökki ja piha on kunnossa 20 vuoden päästä. Tekemistä nimittäin on ihan valtavasti. Tontti on aivan villiintynyt ja rakennukset enemmän ja vähemmän rempattavissa. Myös huonekalut on sellaisia, jotka pitää miettiä. Sinne on vaihdettu jo ruokapöytä ja tuolit sekä toinen vuodesohva on hankittu sinne ennen joulua. Mutta seuraavaksi ompelen verhot. Vähitellen mökki alkaa tulla meidän näköiseksi paikaksi.
Lähdön aika
Palasimme kotiin jo samana päivänä. Se riitti. Talvinen mökkeily ei vaadi pitkiä aikoja tai suuria eleitä. Mökki ei ole pako arjesta, vaan muistutus. Siitä, että hiljaisuus on olemassa, ja että yksinkertaiset asiat, kaapit, sauna, lautapelit, yhdessäolo, kantavat pitkälle.
Vaikka meillä oli suunnitteilla villi laskettelureissu mökille, niin sitä ei valitettavasti saatu ja siksi vierailu mökillä kesti vain tuon yhden yön. Todellisuudessa en olisi kyennyt olemaan siellä pidempään, koska vuodesohva oli minulle aivan liian kova. Mutta sängyn tila hoidetaan sijauspatjalla, mikä on toinen asia mikä hoidetaan kun sinne menemme seuraavan kerran.
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
Joulun hetkiä:
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Onko slow fashion vain rikkaiden etuoikeus?
Onko slow fashion vain rikkaiden etuoikeus? Kysymys, joka saa osan ihmisistä ärähtämään, osan hiljentymään vaivaantuneena. Slow fashion, hidas muoti, esitellään usein ratkaisuna kaikkeen: eettisempiin valintoihin, ekologisempaan maailmaan ja kuluttamisen kriisiin. Mutta mitä tapahtuu, kun kauniin ideologian ja todellisuuden väliin putoaa se karu totuus, että kaikilla ei ole varaa hidastaa?
Onko slow fashion vain rikkaiden etuoikeus?
Mitä slow fashion oikeastaan tarkoittaa? Slow fashion on vastaisku fast fashionille, pikamuodille, joka suoltaa uusia mallistoja viikoittain ja houkuttelee meitä ostamaan enemmän kuin koskaan ennen.
Slow fashion lupaa päinvastaista:
- Ajattomia vaatteita: Ei kausien orjuutta, vaan pitkäikäisiä klassikoita.
- Laatua määrän sijaan: Vaatteita, jotka kestävät käyttöä ja korjaamista.
- Eettistä tuotantoa: Oikeudenmukaiset työolot, läpinäkyvä tuotantoketju.
- Ekologisuutta: Luonnonmateriaaleja, kierrätystä ja vähemmän ympäristökuormitusta.
Paperilla se kuulostaa täydelliseltä ratkaisulta. Kuka ei haluaisi valita parempaa, vastuullisempaa ja kestävämpää? Mutta kun katsotaan hintalappua, idylli särkyy.
HINTA: IDEOLOGIAN JA TODELLISUUDEN RISTEYS
Slow fashion -vaatteet maksavat usein moninkertaisesti verrattuna ketjuliikkeiden vastaaviin. T-paita 60 euroa. Mekko 200 euroa. Takki 500 euroa.
On totta, että hinta kuvastaa laatua, työvoimaa ja materiaaleja. Jos työntekijälle maksetaan elämiseen riittävä palkka, se näkyy lopputuotteen hinnassa. Mutta samalla se tarkoittaa, että suurin osa ihmisistä jää tämän ideologian ulkopuolelle.
On helppoa huudella ”osta vähemmän, mutta laadukkaampaa”, jos oma talous kestää sen. Mutta entä opiskelija, pienituloinen, yksinhuoltaja tai työtön? Heille slow fashion ei ole arjen vaihtoehto, vaan luksusta, jota voi ihailla Instagramissa.
Onko moraali ostettavissa?
Tässä kohtaa tulee provokaatio: onko eettinen kuluttaminen lopulta vain hyväosaisen moraalipeliä? Jos sinulla on varaa valita kalliimpi, voit tuntea olevasi ”parempi ihminen”. Jos sinulla ei ole, oletko automaattisesti huonompi?
Slow fashion -keskustelu lipsahtaa usein elitismiin. Ne, joilla on varaa, kertovat somessa vastuullisista valinnoistaan. He näyttävät ekologisia villakangastakkejaan ja pellavamekkojaan, jotka maksavat enemmän kuin monen kuukausibudjetti. Viesti on rivien välissä selvä: ”Me olemme vastuullisia, miksi sinä et ole?”
Mutta mitä jos vastuullisuus ei olekaan kuluttamisen vaan elämäntapojen kysymys?
VAIHTOEHTOJA PIENELLÄ BUDJETILLA
Jos slow fashion määritellään tiukasti vain uusien, eettisten brändien tuotteiksi, se todella on rikkaiden etuoikeus. Mutta jos katsomme laajemmin, moni köyhä on ollut slow fashionin pioneeri jo ennen kuin termiä edes keksittiin.
- Kirpputorit ja second hand: Köyhät ostivat käytettynä jo vuosikymmeniä ennen kuin se muuttui trendiksi
- Korjaaminen: Lapsuudenkodeissa parsittiin sukat, vaihdettiin vetoketjuja ja käännettiin housuja.
- Itse tekeminen: Neulominen, ompelu ja virkkaus olivat selviytymiskeinoja, ei boheemia harrastusta.
Tämä on se ironia: rikkaat brändit myyvät nyt ideaa, jonka juuret ovat arjen pakossa. He markkinoivat sitä uutena keksintönä, kun todellisuudessa se on köyhien perinne.
Sosiaalinen media ja slow fashion -romantiikka
Instagramissa slow fashion näyttää unelmalta. Pellavamekot heiluvat kultaisessa ilta-auringossa, minimalistiset kodit ovat täynnä luonnonvärejä ja jokaisella on täydellinen capsule wardrobe.
Todellisuudessa monella arki on kaukana tästä. Kun talous on tiukalla, päätös tehdään usein hinnan perusteella, ei ekologisuuden. Kun lapsi tarvitsee kengät nyt heti, halvin vaihtoehto voittaa, vaikka se kestäisi vain yhden kauden.
Sosiaalinen media tekee slow fashionista esteettisen elämäntyylin, joka ei ole saavutettavissa kaikille. Se ei enää ole vain ekologinen valinta, vaan status-symboli.
VASTUULLISUUS ILMAN RAHAA
Mutta tässä kohtaa voi kysyä: tarvitseeko vastuullisuus aina rahaa? Ei välttämättä. Vastuullisuutta voi harjoittaa monella tavalla, jotka eivät maksa mitään:
Käytä vaatteesi loppuun: Käytä se t-paita niin kauan, että siihen tulee reikiä. Ja käytä sen jälkeen vielä yöpaitana.
- Opettele korjaamaan: Parsiminen ei ole häpeä, vaan kapina pikamuotia vastaan.
- Järjestä vaatevaihtareita: Vaatteet kiertoon ystävien kesken.
- Älä osta turhaa: Jos jokainen ostaisi puolet vähemmän, vaikutus olisi valtava.
Näissä teoissa ei ole mitään hienostunutta tai romanttista. Ne eivät ehkä kerää tykkäyksiä Instagramissa. Mutta niiden vaikutus on todellinen.
Kaksinaismoralismi muotikeskustelussa
Slow fashion -keskusteluun liittyy usein kaksinaismoralismia. Rikkailla on varaa olla ekologisia ja eettisiä, mutta samaan aikaan he lentävät lomille toiselle puolelle maailmaa, ajavat kalliilla autoilla ja asuvat valtavissa taloissa.
Samaan aikaan se, joka ostaa vaatteensa ketjuliikkeestä, saatetaan leimata vastuuttomaksi. Vaikka hän kulkisi bussilla, söisi kasvisruokaa ja kierrättäisi kaiken.
Onko siis oikein mitata ihmisen arvoa sen perusteella, mitä merkkiä hänen takissaan lukee? Vai pitäisikö nähdä kokonaisuus, elämäntapa, resurssit ja todelliset mahdollisuudet?
Kapitalismi naamioituna hyveeksi
Slow fashion on kaunis idea, mutta kapitalismi osaa naamioitua hyvin. Kun vastuullisuus muuttuu tuotteeksi, se ei enää ole vain ekologinen teko, se on kulutusta. Ja kulutus on aina bisnes.
On helppoa myydä moraalia hintalapun kera. Kuluttaja saa ostaa paitsi vaatteen myös hyvän omantunnon. Tämä on slow fashionin pimeä puoli: se kääntyy helposti elitistiseksi markkinoinniksi, jossa myydään identiteettiä.
OMA PÄIVÄKIRJAMERKINTÄNI: SYYLLISYYS JA TODELLISUUS
Minäkin olen ollut tässä ristipaineessa. Olen halunnut valita oikein, mutta samalla huomannut tuijottavani hintalappua ahdistuneena. Välillä olen ostanut eettisen vaatteen, välillä halvimman mahdollisen. Jokaisella kerralla olen tuntenut joko syyllisyyttä tai helpotusta.
Syyllisyyttä siitä, etten tehnyt täydellistä valintaa. Helpotusta siitä, että pärjään vielä yhden kuukauden.
Tämä on monen todellisuus. Me haluamme tehdä oikein, mutta raha ei aina riitä. Ja se ei tee meistä huonoja ihmisiä.
VOIKO SLOW FASHION OLLA KAIKILLE?
Kyllä, mutta vain jos muutamme määritelmää. Slow fashion ei saa olla vain kalliiden brändien synonyymi. Sen täytyy olla elämäntapa, joka on saavutettavissa riippumatta tulotasosta.
Se voi tarkoittaa sitä, että ostamme vähemmän. Että opimme pitämään huolta vaatteistamme. Että arvostamme käytettyä. Että käännämme katseemme pois uusista trendeistä ja etsimme iloa omasta vaatekaapistamme.
Kun slow fashion ymmärretään näin, se lakkaa olemasta rikkaiden etuoikeus. Se muuttuu yhteiseksi mahdollisuudeksi.
Onko slow fashion vain rikkaiden etuoikeus?
Kyllä, jos puhumme uusista, kalliista eettisistä brändeistä. Ei, jos ymmärrämme, että slow fashionin todellinen ydin on kuluttamisen vähentämisessä, ei hintalapussa.
Ehkä suurin kapina on se, että köyhät ovat aina osanneet tämän. He ovat olleet slow fashionin todellisia pioneereja: he ovat korjanneet, kierrättäneet, käyttäneet loppuun.
Meidän pitäisi oppia heiltä, eikä tuomita heitä. Ja ehkä, seuraavan kerran kun näemme Instagramissa kuvan täydellisestä pellavamekosta, voimme kysyä: onko tämä vastuullisuutta vai vain kallis tapa ostaa moraalia?
Aurinkoista perjantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: