Itse ommeltu mekko Krakovassa
0
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä:
Älä heitä pois – tee mekko
Voiko ilmaisosastolta löytyneestä topista ja kirpputorin hameesta syntyä vaate, joka näyttää aivan uudelta? Minun mielestäni voi. Tämä Älä heitä pois – tee mekko -projekti odotti toteutumistaan vuosia, kunnes oikea hame löytyi Ruoholahden Fidasta. Joskus parhaat ompeluprojektit eivät synny kiireessä, vaan silloin, kun oikeat materiaalit löytävät toisensa.
Älä heitä pois – tee mekko
Kuinka monta vaatetta on jäänyt kaapin perälle odottamaan ”sitä oikeaa ideaa”? Minulla niitä on muutamia, mutta yhden vaatteen tarina on ollut mielessäni jo vuosien ajan.
Löysin muutama vuosi sitten tämän kauniin pitsitopin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Moni olisi saattanut käyttää sitä sellaisenaan, mutta minä näin siinä jotain muuta. En kuitenkaan tiennyt vielä, millaisen vaatteen siitä tekisin. Niinpä toppi jäi odottamaan.
En kokenut mitään tarvetta kiirehtiä. Päinvastoin. Ajattelin, että jos oikea idea joskus tulee vastaan, toteutan sen silloin. Jos ei tule, toppi voi odottaa vielä seuraavatkin vuodet. Ja juuri niin kävi.
Tänä keväänä löysin Ruoholahden Fidasta valkoisen puuvillahameen. Heti sitä katsellessani tiesin, että olin löytänyt puuttuvan palasen vuosia vanhaan suunnitelmaani. Siitä alkoi yksi helpoimmista tuunausprojekteista, joita olen koskaan tehnyt.
Yksi helpoimmista vaatteiden tuunauksista
Jos olet joskus miettinyt vaatteiden tuunausta, mutta pelännyt sen olevan vaikeaa, tämä projekti todistaa muuta. Työvaiheita oli oikeastaan vain muutama.
- Purin hameesta vyötärökaitaleen.
- Sen jälkeen purin topin helman.
- Kun molemmat kappaleet olivat valmiina, ompelin ne yhteen.
Siinä kaikki. Ei kaavoja, ei monimutkaisia sovituksia eikä tuntikausien ompelua. Jos toppi ja hame ovat valmiiksi sopivan levyisiä, uuden mekon tekeminen voi olla yllättävän helppoa. Juuri tällaiset projektit tekevät vaatteiden uudistamisesta niin innostavaa. Aina ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Täydellinen ei aina ole kiinnostavin
Huomasin heti, ettei topin ja hameen valkoinen sävy ollut täysin sama. Tiedän, että joitakin se voisi häiritä. Minua ei. Päinvastoin pidän siitä, että vaatteen historia näkyy myös valmiissa lopputuloksessa. Toppi ja hame ovat eläneet eri elämää ennen kuin ne kohtasivat toisensa. Ne eivät yritäkään näyttää siltä, että ne olisivat aina kuuluneet yhteen. Minusta juuri se tekee tästä mekosta kiinnostavan.
Täydellisyys ei ole tekstiiliarkeologian tavoite. Tavoitteena on löytää vanhoille tekstiileille uusi elämä ja antaa niiden historia näkyä myös uudessa vaatteessa.
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä
Olen alkanut kutsua tällaisia projekteja tekstiiliarkeologiaksi. Se tarkoittaa minulle sitä, että etsin vanhoista vaatteista ja tekstiileistä uusia mahdollisuuksia. Joskus materiaali odottaa vuosia ennen kuin sen oikea käyttötarkoitus löytyy. Juuri niin kävi tämän mekon kohdalla.
Ilmaisosastolta löytynyt toppi ei ollut keskeneräinen projekti, vaan valmis idea, joka odotti oikeaa pariaan. Kun hame viimein löytyi Ruoholahden Fidasta, kaikki loksahti paikoilleen. Minusta tämä on myös hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse tehdä heti. Joskus kannattaa odottaa. Kirpputoreilla käyminen palkitsee kärsivällisen.
Kirpputorit ovat täynnä mahdollisuuksia
Kirpputorilla katse kiinnittyy usein valmiisiin vaatteisiin. Minä katson niitä usein hieman eri tavalla. Saatan nähdä topin, josta tulee joskus mekon yläosa. Tai hameen, josta tulee uuden vaatteen alaosa. Joskus ostan vaatteen juuri yksittäisen pitsin, napin tai kankaan vuoksi.
Siksi kirpputorit ovat minulle loputon inspiraation lähde. Jokainen vaate voi olla vasta seuraavan tarinan alku.
Tämä mekko pääsee käyttöön
Valmis mekko on juuri sellainen kuin toivoinkin. Se on romanttinen, kevyt ja hieman boheemi. Yhdistin sen punaisiin nauhasaappaisiin, jotka tuovat kokonaisuuteen särmää. Viileämmällä säällä puen päälle vielä neuletakin, jolloin mekko toimii pitkälle syksyyn asti.
Ehkä kaikkein parasta on kuitenkin se tunne, että vuosia kaapissa odottanut toppi sai viimein uuden elämän. Jos olisin luopunut siitä liian aikaisin, tätä mekkoa ei olisi koskaan syntynyt. Ehkä siksi kannustan aina katsomaan vanhoja vaatteita uusin silmin. Ne eivät välttämättä ole käyttöikänsä päässä, ne saattavat vain odottaa sitä oikeaa ideaa.
Ja joskus siihen tarvitaan vain kirpputorilta löytynyt hame, ratkoja, ompelukone ja hieman kärsivällisyyttä.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
Lisää tekstiiliarkeologiasta:
Tekstiiliarkeologiaa käytännössä: työkaverilta saadusta prodyyrikankaasta syntyi musta mekko