Hae
VillaNanna

Neulepaita jämäkeristä

Neulepaita jämäkeristä

Tämä neulepaita kasattiin erilaisista jämäkeristä, joita löytyy joka korista. Halusin vaalean paidan, joten keräilin vain vaaleita lankoja omaan koriin. Ensin ajattelin tehdä ihan muuta, mutta lopulta päädyin ilmapallohihaiseen paitaan. Koska lankoja oli erilaisia, niin halusin paidasta näyttävän ja hiukan over the top.

Neulepaita jämäkeristä

Eri paksuiset langat ja niille oma näyttävä kuviointi. Resoreissa olen yhdistänyt kolme hyvin ohutta lankaa toisiinsa ja oikea silmukka tehdään aina kiertäen, joten silloin myös resori on näyttävä. Kuviot valmistui raitoina ja jokaisen raidan jälkeen neuloin kaksi kerrosta turkislangalla. Siitä tuli vähän niin kuin erottava kerros. Halusin myös sellaisen kasari fiiliksen paitaan ja tuolla turkislangalla se hyvin tuleekin.

Kun olin nuori, Irene Usvasalon neuleet olivat in juttu. Neuleissa oli paljon erilaisia lankoja ja esimerkiksi tuota turkista jäljettelevää tehostelankaa oli käytetty niissä. Myös kaikenlaisia muita lankoja. Itseltänihän löytyy kaksi sillä ajatuksella valmistettua paitaa, tai toinen on neuletakki. Halusin siis tähän vähän samaa fiilistä ja mielestäni onnistuin hyvin hommassa.

Mitään ohjetta minulla ei ole antaa, olen vain neulonut kuvioita, joita osaan muistista tehdä ja silmukkamäärät valitsin puikoille sopiviksi. Pituutta ehkä olisi saanut olla enemmän, sillä omaan makuuni vyötärömallinen laatikkopaita on ehkä hivenen liian lyhyt. Mutta ehkä sitten seuraava joskus tulevaisuudessa.

Neulepaita jämäkeristä

Miten yhdistää näyttävä paita?

Tämän paidan kanssa on tietenkin vaarana se, että näyttää sirkusesiintyjältä, joten paita kannattaa yhdistää hyvin yksinkertaiseen. Farkut, leggarit tai hame. Ne toimii aina. Ja jos ei halua ihan arkista, niin jalkaan voi sujauttaa vaikka keinonahkahousut ja maiharit. Arkeen sitten ne farkut ja maiharit. Minä kun käytän maihareita lähes aina, niin tietenkin mainostan niitä tässäkin postauksessa. Toki kengiksi käy mitkä tahansa itselle sopivat kengät.

Omat suosikkini alaosaksi ovat juuri leggarit sekä farkut. Mutta toki tämän saa yhdistää miten ikinä tahtoo ja vaikka niin, että näyttää sirkusesiintyjältä, jos niin tahtoo. Valinta on oma. Ainut ongelma tällaisessa paidassa on se, että paita alkaa kantaa sinua, etkä sinä paitaa. Itse kun laitoin paidan päälleni fiilis oli sama kuin missä tahansa voimavaatteessani, joten voinkin sanoa, että tästä tuli yksi voimavaatteeni.

Neulepaita jämäkeristä

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Neulottu shortsiasu

Virkattu reppu narulangasta

Vanha neulepaita uudestaan

Neuleita jämälangoista

Neuleita jämälangoista

Jämälankoja tulee paljon, jos neuloo paljon, mutta niistä saa ihania neuleita. Itse neulon yleensä pipoja ja sukkia jämistä, mutta paljon muutakin voi tehdä. Tällä hetkellä minulla on kesken neulepaita, jonka teen jämälangoista. Saa nähdä millainen lopputulos on. Olen nimittäin pitkään keränyt valkoisen sävyisiä jämiä ja nyt sitten laitan niitä yhteen, yhdeksi neuleeksi.

Neuleita jämälangoista

Toinen asia, johon hullaannuin neuloosin aikana oli piparkakkureunakuvio ja tietenkin kaivelin ohjeen esiin ja ohjeen löydät Muita ihania -blogista. Ei muuta kuin hommiin ja lopputuloksena oli pipoja ja sukat. Kolme pipoista on tosin tehty kauan sitten mutta nyt viimeisestä urakasta ylijääneet langat katosi pipoon sekä sukkiin. Sukatkin olen jo ehtinyt esitellä täällä. Pipokin on ollut mukana kuvissa aikaisemmin. Mutta näin kivoja saa tehtyä jämälangoilla. Kaiken ei tarvitse siis olla räsymatto -raitaa.

Tämän vuoden projekti onkin saada ensisijaisesti hyödynnettyä kaikki lnkajämät, joita minulla on pyörimässä ympäri asuntoa. Toki niitä tulee myös koko ajan lisää, kun täytyy myös lanka pinoja saada pois pyörimästä. Toivon siis, että meikäläisen neuloosi jatkuisi edelleen nyt kun vihdoin pääsin takakisin Suomeen. Ompelumaniaa on jo näkyvillä. Ongelma vain on se, että olen aika väsynyt vielä. aikaeron vuoksi palautuminen Suomen aikaan on ollut hyvin haasteellinen, kolme yötä olen vihdoin saanut nukuttua mutta väsymys painaa kovin.

Neuleita jämälangoista

Suunnitelmia vuodelle 2023

Olen ajatellut, ettei tälle vuodelle ole mitään suunnitelmia, mutta onhan niitä väkisin tässä tullut kun olen käynyt läpi tarvikekasojani. Tuossa ylempänä tulikin jo jotakin mainittua, mutta laitetaan tähän vielä mitä kaikkea siis on tullut mieleen.

  • Lankajämien hyödyntäminen
  • Lankakasojen läpikäynti ja niistä tekeminen
  • Kangaspinojen ompelu
  • Tuunaus

Eli ei mitään uutta tähän vuoteen. Haluaisin kovasti saada kaikki vanhat langat ja kankaat työstettyä, että olisi järkeä hankkia uutta. Varastot on aivan liian täynnä kaikenlaista. Uskon, että osa materiaalista löytää tiensä Kierrätyskeskukseen tai sitten työpaikalleni nuorten käyttöön. Yksi projekteista on siis saada siivottua työhuone sellaiseksi, että se toimii eikä ole liikaa tavaraa joka puolella.

Neuleita jämälangoista

Rentoa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest