Tässä muutama viikko sitten huomasin, että tuo minun ihana yksisarvis huppuhuivini on aika yksinäinen, joten minun oli pakko tarttua koukkuun ja virkata yksinäiselle pikkusiskot. Voitte varmasti kuvitella millainen riemu siitä syntyi kun pikkusiskot hyökkäsivät leikkimään isompansa kanssa. Ei siitä kavion kopseesta ollut tullut loppua ollenkaan. Nukkumaan ei meinattu mennä ollenkaan. Nuppu ja Söpökin jo komentelivat näitä hassuja sisaruksia kun meteli oli sellainen, ettei meidän karvatytöt saaneet edes syödä rauhassa. Onneksi tilanne on nyt hieman rauhoittunut ja yksisarviset osaavat puuhata rauhallisestikkin jo.

Tossut eivät nyt ihan onnistuneet niin kuin ajatuksissani ajattelin. Niistä tuli pikkuisen liian leveät mutta eipä tuo nyt haittaa, sillä niillä tepastellaan kotosalla minkä ehditään. Tärkeintä kuitenkin on se, että näillä voi sipsutella lämpimästi tällä kotosalla. Koska virkkailu ei ole vahvin alani, niin muutoinkin virkkaukseni on vähän sinne päin ja jännitetään, että miltä lopputulos näyttää.  Näistä tuli tossun näköiset ja mahtuvat hyvin jalkaan, joten enempää tästä tekemisestä ei puhuta.
Virkkauksen maailma tulee olemaan hämärä minulle varmasti ikuisesti mutta minkäs teet mutta pääasia on kuitenkin minusta se, että lopputulos on käyttökelpoinen vaikka ei ihan mene niin kuin päässä on miettinyt tai ohje neuvonut. MInulle virkkausohjeet ovat täysin hepreaa, en ymmärrä niitä, enkä tajua miten niillä ohjeilla voidaan mitenkään päästä mihinkään lopputulokseen, kun minä en koskaan pääse, vaan lopputulos näyttää yleensä joltain muulta kuin siltä miltä pitäisi.

Uusi koneeni on saapunut eilen kotiin ja nyt on hyvä aloitella tutustuminen tähän laitteeseen. Vanhan koneen kanssa vielä joutuu taistelemaan ja edelleen toivotaan, että kuvat saataisiin sieltä pelastettua. Minulle siellä olevat kuvat ovat tärkeitä, joten niiden katoaminen tekee suuren aukon sydämeen. Meidän kaikki matkakuvat ovat esimerkiksi siellä vielä, puhumattakaan näistä minun töistäni ja kirppiksistä. Kaikki tulevat postauksien aiheet ovat siellä…Koneessa pitäisi kaikki olla kunnossa, mutta ei ole. Se on aivan somussa. Mutta koitetaan mennä nyt toistaiseksi näiden varassa, jotka oli kamerassa vielä. Muutaman jutun saan hyvin näillä tehtyä. Hyvä, ettei aina ehdi kaikkea tehdä loppuun asti.

Silloin kun maa nielee minut ja tuntuu vaikealta pitää omaa maailmaa kasassa, on yksi asia, joka parantaa oloa, jokaisen silmukan jälkeen enemmän ja enemmän. Se on neulominen. Perhettäni kohtasi iso kriisi, tuossa nurkan takana se oli ja lävähti sisään sellaisella voimalla, että oli kaataa koko perheen kumoon. Mutta se ei kaada, vaan me tiivistetään itsemme pieneen sumppuun ja näin tuemme toisiamme kuin tukipilarit. Tästä syystä voi blogi olla alakuloisella vireellä, sillä en halua bloggaamista lopettaa, vaan haluan pyörittää arkeani sellaisena kuin se on aina ollut, jotta tämä kriisi ei vie yliotetta. Aika näyttää millaiseksi meidän elämä muodostuu.

Asiaan, eli villasukkiini… Ajatus on minun omani mutta varren pitsikuvio on Novitan. Hiukan vielä joudun fiksailemaan ajatustani, sillä en ihan ole tyytyväinen noihin sukkiin. Projekti on kuitenkin mielettömän hauska ja kaikkea pitää kokeilla aina. Jos haluatte nähdä hiukan etukäteen mitä touhuan, niin kannattaa seurata Instagramin puolella, välillä tosin julkaisen etukäteen kuvia myös Facebookin puolelle mutta en kuitenkaan kaikkea. En tunnu pysyvän aiheessa ollenkaan…
Halusin joka tapauksessa kokeilla oman pääni ajatuksia puikoille ja lopputulos on siedettävä mutta ei täydellinen. Lankana Novita Simeoni, keltainen. Lankaa meni kaksi kerää. Ja langan tosiaan olen ostanut ennen joulua uutena itselleni lahjaksi. harvinaista, että hankin uutena lankoja mutta tästä ei jäljelle jäänyt kuin minikerä, eli hyvin sain kaikki käytettyä näihin sukkiin. Tykästyin langan väriin niin paljon, että oli pakko saada kaksi kerää varastoon, silloin en vielä tiennyt mitä langoilla teen. Mutta nyt langat on sukkana.