Niskala arboretum sijaitsee Keskuspuistossa, ihan Haltialan tilan lähettyvillä. Vieressä on myös Ruutinkosken luontopolku, joka on upea retkikohde sekin.  Arboretum tarkoittaa puulajikokoelmaa tai -puistoa. 1800-1900 likujen välissä lähes kaikilla kartanon omistajilla oli jonkinlainen puulajikokoelma tiluksillaan. Niskala on yksi sellainen, Jakob Kavaleffin arboretum.

Alueella on myös puukirjasto, jossa kirjat on tehty puusta ja niissä on erilaisia runoja eri puista. Se oli hauska yllätys, oli myös mielenkiintoista lukea miten paljon runoja kirjoitetaan myös puista. Tämä puisto on kiva tapa opettaa lapselle historiaa, luonnon moninaisuutta ja liikkua yhdessä. Opastetauluissa ei kerrota pelkästään puista ja muista kasveista, vaan myös alueen eläimistä, varsinkin linnuista.

En koksaan kyllästy ihmettelemästä Helsingin monipuolista retkeily -ja vapaa-aikamahdollisuuksia. Nähtävää ja koettavaa on valtavasti ja varsinkin täällä, Pohjois-Helsingissä on luontoa vaikka muille jakaa. Enkä kyllästy koskaan käymään samoissa paikoissa. Keskuspuisto on niin monenkirjavaa seutua ja täältä löytää vaikka mitä mielenkiintoista.

Tällä kertaa halusimme nähdä mitä kaikkea on istutettu tälle puulajikokoelma-alueelle. Joltain osin huomasi hyvin, että alue on ollut jossakin kohtaa kärsinyt myrskyistä mutta hyvin on saatu alue kukoistamaan, vaikka se on ollut unohduksissa monta vuotta. Pidän siitä, miten monipuolisesti arboretum on rakennettu, ei ole vain keinotekoisia teitä joiden molemmin puolin on istutuksia, vaan maasto muuttuu moneen muottoon ja istutukset ovat luonnon joukossa, ja istutukset erottaa nimikylteistä.

Kannattaako tänne tulla?

Kannattaa, tämä voi olla myös yksi pyörälenkin kohteista, ei se pääkohde niin kuin meillä tämä oli. Haluttiin nopeasti vain hengailemaan luontoon ja näkemään sellaista, jossa opimme jotakin. Hyötykäyttää oman asuinalueen alueen mahdollisuuksia. Niin kuin alussa jo totesin, tässä on vieressä Ruutinkosken luontopolku. Nämä kaksi voi hyvin yhdistää ja lopuksi ajaa vaikka Haltialan tilalle syömään ja hengailemaan. Sen jälkeen ajaa Vantaanjokea pitkin kohti vanhaa kaupunkia. Vantaanjoen varsi on täynnä nähtävää ja koettavaa myöskin.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, miten monet haukkuu Helsinkiä, ettei täällä ole luontoa, ei muuta kuin rumia taloja, kuten makkaratalo. On vain kiireisiä ja kiukkuisia ihmisiä. Minun kokemus kun on aivan toinen. Täällä on paljon luontoa, retkeilymahdollisuuksia löytyy, on kaunista, ihmiset ovat iloisia ja juttelevatkin useimmiten. Ei tämä Helsinki ole niin vakava ja vihainen mitä kuvitellaan.

Helsinkiin kannattaa tutustua ja lähteä hiukan edemmäs, jos oman asuinalueen ympäristö on koluttu monta kertaa ja se jo vähän tylsistyttää. Tänne pohjoiseen asti ei tarvitse tulla, sillä Itä-Helsingissäkin on vaikka mitä nähtävää ja koettavaa. Ei muuta kuin kartta esiin, vähän googlettelua ja vaihtoehtoja löytyy monen monta.

Pyhäjärven rannalla vieteään miheni suvun joka kesäinen sukukokous, syödään ulkona hyvää ruokaa ja nautitaan elämästä yhdessä. Maaseudun rauhaan on hyvä mennä, heittää stressi nurkkaan ja vain antaa luontoäidin hoitaa sielun muhkurat. Antaa järven laineiden huuhtoa pahaolo ja stressi syvyksiinsä, antaa loiskeiden pestä kyyneleet silmistä, hoitaa ja hoivata. Vesi on parantava voima. Vaikkei sitä voimaa aina tiedä tarvitsevansa.

Härdelli nautti sielunsa kyllyydestä. sai noukkia metsämansikoita ja laittaa ne heinän nokkaan ja siitä suuhun, sai juosta ulkona koko päivän, uimaankin sai hypätä jos halusi, sai heittäytyä luonnonlapseksi kokonaan, sielun ja ruumiin kanssa. Maaseudun rauhaan pitää jokaisen mennä kerran kesän aikana, vaikka vain näin päivän vain. Ei autojen ääniä, vain linnun laulua ja sirkkojen siritystä. Puiden havinaa ja tuulen kuisketta. Hengitä syvään sisään ja ulos ja anna puhtaan ilman hoitaa sinut kunnolla.

Vaikka järvi ei hoida sieluani samoin kuin meren voima, tuoksu ei ole sama, eikä järvellä on samaa ääntä kuin merellä, niin paremman puutteessa myös järvelle on hyvä puhua ja antaa sen hivellä sinua, näyttää suuntaa. Myös järvi osaa helliä hiljaa.

Matkalla pysähdyimme kauppaan, jokainen sukulainen osallistuu ruokapöydän antimien tuomiseen, myös me ja siksi oli pakko pysähtyä käymään kaupassa, mies meni kauppaan Härdellin kanssa ja minä pongasin kirpputorin ja tietenkin oli pakko käydä siellä.

Nappasin mukaani vain yhden vaatteen, käsin ommellun paidan. Aivan ihana paita ja se oli pakko laittaa myös päälle kun sottasin paidan, joka minulla oli päälläni. Oli minulla vaihtovaatteet mukana mutten halunnut niitä laittaa, vaan pakkohan minun oli esitellä upea löytöni heti.

Vatsat on täynnä ja ilta alkaa koputtamaan olkaa, on aika hypätä autoon ja lähteä kotiin Helsinkiin. Pojalle jää ihania lapsuuden muistoja omista sukulaisista, saa leikkiä muiden lasten kanssa ja kokea millaista on nukkua autossa koko kotimatkan.