Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
2
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla katselemassa elämää hiukan taaksepäin. Vaikka ei välttämättä aina niin tarvitse, mutta vaatteet kertovat siitä omanlaista tarinaa ja tänään kerron yhden sellaisen, rakkaudella
Vaatekaappipäiväkirja Saukonpaaden reunalla
Tässä kuvassa on jotain hiljaisen pysäyttävää. Ilma on painava, sellainen, joka lupaa sadetta muttei vielä uskalla pudottaa pisaroita. Tuuletonta, vaikka meri on läsnä molemmin puolin. Olen istunut pitkän tovin Saukonpaaden laiturilla, yksin mutta en yksinäinen, katsellen taivasta joka värittää veden siniharmaaksi peiliksi. Kameraan tallentui hetki, jossa ajatus kulki hiljaa. Kuvan sommitelma rakentuu huomaamatta kuin muistotkin, selkä suorana, varpaat veden yllä, hiukset tuulessa.
Tässä postauksessa haluan puhua sekä kuvasta että siitä, mitä päälläni on ja miksi. Tämä ei ole pelkkä asupostaus. Tämä on osa vaatekaappipäiväkirjaani, joka ei mittaa trendikkyyttä vaan aikaa ja tarinaa. Se on kertomus kangaspaloista, ompelukoneen laulusta ja elämistä hetkistä, joita ne vaatteet ovat nähneet.
Paita, joka on enemmän kuin paita
Mustan topin tein itse kesällä 2013. Silloin oli aivan toisenlainen elämä. Muistan kuinka leikkasin kankaan liian innokkaasti ja sain paikan istumaan vasta kolmannella ompeleella. Paita on nähnyt monta kesäyötä, lukuisia keskusteluja, ja sen kainaloon on itketty yksi ystävän erokin. Se on kulahtanut juuri oikealla tavalla, ei rikki vaan rehelliseksi. Siinä on edelleen sivusaumassa pieni virhe, jonka jätin, koska elämäkin on juuri sitä: epätäydellistä ja siksi niin kaunista.
Tämä kuva on vaatekaappipäiväkirjan haikea sivu. Sellainen, jossa ei tapahdu mitään näkyvää, mutta kaikki tuntuu. En ole ostanut uutta toppia sen jälkeen, koska tämä paita on osa minua. Kuten tämä paikka, Saukonpaasi, rakas meren äärellä lepäävä helsinkiläinen ranta, jossa askeleet muuttuvat kevyemmiksi ja ajatukset painavammiksi. Se on paikka, jossa voi olla olematta mitään muuta kuin juuri se, mikä sillä hetkellä on.
Saukonpaasi, kaupungin reuna ja sielun keskipiste
Saukonpaasi on hiljainen kulma Jätkäsaarta, jossa meri näyttää karumman, aidomman puolensa. Ei koristeita, ei pullaa ja kahvia. Vain sinä ja aallot, jotka eivät koskaan kysy aikaa. Saukonpaasi on yksi niistä paikoista, joissa hengitys muuttuu syvemmäksi. Se ei ole rantabulevardi eikä turistinähtävyys, se on reuna. Sellainen, johon voi pysähtyä, nojata, istua ajatuksiinsa ilman että kukaan kysyy miksi. Tässä kuvassa olen kotona, mutten neljän seinän sisällä. Olen juuri siinä, missä haluan olla.
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisyydestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Kuva, joka tallensi hetken ja vuosikymmenen
Olen vain siinä, ehkä mietin tulevaa tai palaan menneeseen. Ehkä kuuntelen, miten meri hengittää. Taivas tekee temppujaan: peittää ja paljastaa auringon vuorotellen, aivan kuin sekin etsisi jotain. Tämä maisema on oma lempeä näyttämönsä, jossa kaikki tuntuu aidolta. Kuvassa on hidas hetki ja juuri siksi se on niin tärkeä.
Mitä vaatteet muistavat meistä
Vaatekaappipäiväkirja on minulle tapa pitää kiinni merkityksellisestä. En seuraa muotia, seuraan muistijälkiä. Jokainen vaate saa jäädä niin kauan, kun sillä on jotain sanottavaa. Ja joskus, kuten tänään, ne puhuvat enemmän kuin sanat koskaan voisivat.
Jos sinulla on jokin vaate, joka on ollut kanssasi vuosia, älä piilota sitä kaapin perälle. Pue se päälle, mene ulos, istu laiturille ja anna hetken viedä sinut mukanaan. Ehkä otat kuvan. Ehkä et. Mutta muisto jää, ja se on se, mitä vaatteetkin toivovat: tulla osaksi tarinaa.
— Melissa
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä
Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä (eikä hiljaista!), ei nyt eikä koskaan! Sosiaalinen media on pitkään ollut nuorten temmellyskenttä. Insta täynnä sileitä ihoja, TikTok täynnä tanssivia teinejä ja YouTube täynnä kolmekymppisiä “elämänkokeneita”. Mutta missä ovat ne, joilla on oikeasti elämänkokemusta? Missä ovat ne, jotka ovat eläneet läpi laman, vinyylien paluun, lasten uhmaiät ja omat uudelleensyntymät? Meitä yli viisikymppisiä naisia kyllä on, mutta näkyykö se somessa? No kyllä näkyy.
Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä
Minä olen Melissa. Yli 50, ylpeästi. Sisällöntuottaja, käsityöihminen, bloggaaja ja ennen kaikkea nainen, joka ei suostu jäämään hiljaiseksi seinäruusuksi vain siksi, että ikäni alkaa viitosella. Päinvastoin, annan sen näkyä ja kuulua. Villananna ei ole pelkkä nimi, se on asenne.
Minun matkani ei sisällä filttereitä, vaan aitoa elämää. Aloitin bloggaamisen aikana, jolloin blogit olivat vielä kuin päiväkirjoja. Villananna syntyi rakkaudesta käsitöihin, mutta kasvoi matkan varrella joksikin paljon suuremmaksi. Se on ollut paikka, jossa olen jakanut ajatuksiani, onnistumisiani, epäonnistumisiani ja elämääni, juuri sellaisena kuin se on.
Olen saanut viestejä, joissa kysytään: “Miten uskallat esiintyä somessa ilman meikkiä? Miten jaksat postailla, vaikka et ole enää kolmikymppinen?” Vastaus on yksinkertainen. Koska haluan. Koska meitä yli 50-vuotiaita naisia ei tarvitse piilottaa, meillä on ääni, tyyli ja tarina. Me emme ole unohtuneet, me olemme aliarvioitu voima.
Ikä ei ole este, se on brändi
Tiedätkö mikä yhdistää suurinta osaa somessa vaikuttavista naisista? Heillä on tietty muotti, johon pitää mahtua: nuori, kaunis, timmi, trendikäs. Mutta mitä jos me emme mahdu siihen muottiin? Mitä jos me rikomme sen? Minä sanon: hyvä niin. Sillä jos kaikki näyttävät samalta, ketä silloin oikeasti kuunnellaan?
Olen huomannut, että juuri aitous, elämänmakuisuus ja rehellisyys ovat niitä, joihin ihmiset tarttuvat. Ei kaikki halua enää katsoa siloteltuja filttereitä ja täydellisiä lattekuvia. He haluavat nähdä, että joku muukin herää turvonneilla silmillä ja tekee silti täydellisen neuleen. Että joku muu käy läpi nivelkipuja ja silti pyöräyttää pipon yhdellä istumalla.
Yli 50-vuotiaat vaikuttajat on nouseva aalto, ei ohimenevä villitys
Saan usein kuulla: “Sä inspiroit!” ja tiedätkö mitä, se tuntuu hyvältä. Mutta samalla se kertoo jostain isommasta. Siitä, että meidän kaltaisiamme vaikuttajia todella tarvitaan. Meitä, jotka näytämme, ettei elämä pääty viisikymppisiin. Että some ei ole vain nuorten, vaan kaikkien. Että tyyli, taito ja tarina eivät katoa iän myötä, ne vahvistuvat.
Nyt on meidän aikamme loistaa. Ei hiljaa nurkassa, vaan kirkkaasti, näkyvästi ja omilla ehdoillamme. Meillä on ostovoimaa, meillä on aikaa, ja ennen kaikkea meillä on asiaa. Mainostajat alkavat herätä tähän. Yli 50-vuotias nainen ei ole enää näkymätön kuluttaja, hän on kohderyhmä. Hänellä on valtaa, vaikutusta ja uskottavuutta.
Mitä ajattelen tulevaisuudesta? Minä en aio hidastaa. En aio hiljentyä. Aion edelleen kutoa, virkata, ommella, kirjoittaa ja kuvata. Aion olla ääni niille, jotka ehkä vielä epäröivät. Jos sinä luet tätä ja mietit, “voinko minäkin aloittaa blogin tai Instagramin yli viisikymppisenä?” , vastaan sinulle suoraan: KYLLÄ VOIT.
Tule mukaan. Näytä kuka olet. Älä anna iän määrittää, mitä saat tehdä tai miltä sinun pitää näyttää. Sinä voit olla vaikuttaja, vaikka et olisikaan “perinteinen” somehahmo. Ehkä juuri siksi sinut huomataan.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: