Afterlight – Kirpustit testissä
Olen myös todella tyytyväinen nykyiseen tyyliini, yliampuvan boheemiin tai rönsyisen romanttiseen. Sekoitettuun Moriin. Vaikka olenkin tällainen mummeli niin voin silti hassutella vaatteillani ja yhdistellä eri tyylejä ja materiaaleja toisiinsa. Se on minulle kaikkein tärkeintä tyylissäni, että voin leikitellä.
Rakastan kierrellä kirppuja vaikka en mitään koskaan edes ostaisi, on ihana katsella ihmisvilinää ja katsella ihmisten ilon kasvoilta kun tekevät hyviä löytöjä. Luulen, että paljon löytöjä menee myös pukinkonttiin. Kierrätysjoululahjoista olenkin hetki sitten kirjoittanut postauksen ja oman mielipiteen voi käydä jättämässä aiheesta myös postauksen kommenttiboksiin. Mielestäni tämä aihe on aiheellinen joka vuosi sillä ihmisillä on vähemmän rahaa laittaa lahjoihin. Kierrätyslahjat ovat nykyään jo salonkikelpoisia ja laidasta laitaan löytyy kaikenlaista ihanaa mitä voi laittaa pakettiin.
Viikonloppuna näkyi selkeästi Suomi 100 -vuotta juhla ja Kierrätyskeskuksissa oli laitettu hienosti esille astioita, jotka sopi aiheeseen hyvin, myös suomalaiset kirjailijat olivat upeasti esillä ja tietenkin juhla-asut ulkovaatteineen oli omissa osastoissaan hienosti esillä. Myös Plan B:n oma osasto erottui hienosti edukseen. Myymalässä oli todella mietitty tarkkaan esillepanoa. Aika huikeeta. En osannut kuvata mitään, sillä olin aivan sanaton siitä miten hienona kaikki oli.
Oli ihana nähdä myös perhe, jonka lapset, isommat lapset ilakoivat pehmolelujen ympärillä halaillen valtavia nalleja ja hevosia, taisi joku niistä lähteä perheen mukana uuteen kotiin. Sen verran kovaa neuvottelua pehmojen ympärillä käytiin.
Minun tarkoitus oli löytää muutama kirja, tai oikeammin se yksi kirja jota olen etsinyt vuosia mutta jostain syystä en vain löydä sitä mistään ikinä. Toki netistä voin tilata Antikasta mutta vielä koitan hetkisen etsiä, jos vaikka tulisi vastaan Kiertiksessä. Löysin kyllä Härdellille pari kirjaa ja pelin. Peli onkin taas ihan super löytö. Se on nimittäin Lappipeli…Sopii myöskin Suomi 100 teemaan hyvin.
![]() |
| Rakastan erilaisia maskotteja roikkumassa laukuista. Niitä on myös kiva tehdä itse kaikista pikkutilkuista, jotka muutoin menisi roskiin. Maskotit on täytetty leikkuujätteellä. |
![]() |
| Mahtava villi lappi- peli. Arvatkaa ketkä pelaa tätä viikonloppuna…Glögit ja piparit pöytään, kiitos! |
![]() |
| Ja kiertämisen jälkeen on ollut ihana käydä läpi äidin antamia kasseja ja tehdä aivan mielettömän upeita löytöjä niistä. Mahtavia kankaita, ihania vanhoja vaatteita. |
![]() |
| Härdelli: Äiti, voidaanko me adoptoida tänne enemmän ihmisiä Minä: Miksi ihmeessä? Härdelli: Ne olis mun selänrapsuttajia…. |
Melissa prinsessa 45 vuotta
Jokin aika sitten SPR Kontti järjesti Unelmien Kontti-löytö keselyn. Tarkoituksena oli lähettää kuva upeasta löydöstään ja kertoa tarina sen takaa. Tietenkin minä osallistuin sellaiseen ja sain palkinnoksi -50% lahjakortin Konttiin. Ja mitä ihanaa sillä sitten sain? Sain itselleni synttärilahajan, jonka näätte kuvissa kohta. Ihan paras lahja ikinä. Prinsessan valtaisuin.
Synttärisankari sai päähänsä jokin aika sitten, että haluaa loimusamettileggarit ja kangasta alettiin metsästämään, joko kierrätettynä tai sitten ihan uutena kaupasta ostettuna. Kumpaakaan ei löytynyt. Sitten pienen itkutirauksen jälkeen minut pelasti eräässä ompeluryhmässä, ihana ihminen. Hänellä oli varastossa iso määrä kyseistä kangasta ja sain kankaani pientä maksua vastaan nopeasti kotiin ja synttärisankari sai pöppylänsä. Paidaksi valikoitui jo aikaa sitten ommeltu trikoopaita, jossa pitsi selkämyksessä. Näillä minä lähdin eilen juhlimaan synttäreitäni etukäteen. Tänään sitten vietetään isukisua, hih.
| Päivälliseksi valmistui ankanrintaa sekä valkosipulikermaperunat |


0








