Hae
VillaNanna

Viikko kuvina

Tämä viikko on ollut aika hulabaloota monella tapaa. Ei ole juuri ollut kiinnostusta päivittää Instaa tai edes blogia. Ei oikeastaan yhtään nytkään mutta muutama asia on minkä haluan kertoa täällä blogissa. Suurempia mullistuksia ei ole tässä esittelyssä eikä oikein mitään kivoja ompeluksiakaan ole tullut tehtyä, ei ole jaksanut. Jotenkin työ vaan vie kaikki mehut. 
Mutta raskas työ vaatii myös raskaat huvit ja niitä huveja on tulossa pian tännekkin kun vaan saan kirjoitettua. Kameraa on tullut käytettyä paljon, lähinnä tosin kännykän kameraa mutta se ei haittaa, sillä kännykällä saa aika hauskoja kuvia otettua, erilaisia mitä järkkärillä. Minulla on kyllä järkkärikin aina mukana repussa mutta jotenkin se kännykkä on aina helpompi vempain ja joskus silläkin vehkeellä saa aika hyviä, onnistuneita kuvia, jotka ovat myös salonkikelpoisia. Pitää vain opetella käyttämään. Nykyään kännykän kameraan saa kaikenlaisia lisälaitteita ja monet kuvanmuokkaus sovellukset ovat tosi hyvä apuväline tässä hommassa.
Töissä on seikkailtu niin Nuuksiossa kuin lähialueella. On tehty eri alueiden siivouksia ja illalla juostu nuorisotilalle toisenlaisiin hommiin. Tämä viikko on siis työn puolesta ollut hyvin nopea ja hektinen. Ja tietenkin kun aikaa ei juuri rentoilulle jää, on tullut käytyä muutaman kerran kirppiksillä. Sisustusjuttuja etsin Itiksen Kierrätyskeskuksesta ja muutamat kengät Espoon keskuksesta. Odotan jo kovasti muuttoa ja sitä, että saan kuvata mitä ”uutta” olen hankkinut uuteen kotiin. Remonttipostauksia tulee vasta syksyllä, sillä nyt emme keskity muuhun kuin muuttoon.
Olen toki löytänyt parit kivat kengät (yhdet eivät ole kuvaassa ollenkaan) ja instaan kuvaan ainakin nuo tossut vähän paremmin. 
*    *    *    *    *

Olen perustanut pari ryhmää faceen, joten tervetuloa mukaan meidän puuhiin. 
* Tyyli on vapaa ryhmässä voi keskustella vapaasti tyyleistä, vaatteista, muodista, pukeutumisesta. Mistä ikinä nyt haluaa keskustella vaatteisiin liittyvistä asioista.
* Kenkähullut on nimensä mukaan kenkiin hurahtaneita ihmisiä, saa kuvata ihania löytöjä tai jutella kengistä.
* Tuunausryhmässä taas tuunataan ja vinkkaillaan kivoja juttuja muille tuunaajille.
*    *    *    *    *
Nuuksion ihanat maisemat, on muuten mahtava paikkar etkeillä ja yöpyä.

Kierrätyskeskuksen kangastossut, tällaisia ei minulla vielä ollutkaan ja katsokaa miten syreenit ovat alkaneet kukkia.

Uusi Novitakin on aikaa sitten kolahtanut postiluukusta mutta en ole sitäkään vielä avannut. Ilmaisosaston herkkuja pitää koitaa kuvata aina välillä. Ysäri villitys on nyt meikäläisellä..

Söpöt Adidakset löytyivät Espoon torin Fidasta

Työpäivän jälkeen piti mennä huikopalalle Entresseen ja ennen työillan alkua piti nauttia työpaikalla vielä pieni pala torttua.

Nämä suloiset kenkulit löytyivät Espoon torin Uffista.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
-Melissa-

Erittäin helppo tuunaus vanhaan mekkoon

Olen aika useasti puhunut siitä, ettei vaatteen muokkaamisen tarvitse aina olla kokonaan uudeksi tekemistä vaan ihan pieni juttu on jo paljon. Joskus riittää ihan vain nappien vaihtaminen ja vaate muuttuu ihan kokonaan toiseksi tai sitten lisäilee vaikka koristenauhoja tai pitsiä. Mikä ikinä miellyttää. Mutta aina ei tarvitse ryhtyä isoihin muutoksiin. Näistä pienistä jutuista voi myös aloittaa tuunaus projektit, koska siitä pikku hiljaa alkaa keksiä isompia projekteja.
Minulle itselleni tämä oli helpoin tapa aloittaa tutustuminen tuunaukseen ja myös helpotti oloa siinä mielessä, että ihan kaikki työt eivät menneet hukkaan kun teki virheitä. Näin oppi aika nopeasti niksit ja siitä pikku hiljaa vaikeutui työt ja halusi kokeilla jotain paljon vaikeampia juttuja. Mielestäni on myös hyvä esitellä täällä blogissa myös vähän yksinkertaisempia ja helpoimpia juttuja, eikä aina vain suuria ja monimutkaisia. Tällä tavoin vasta-alkajakin innostuu hommasta kun huomaa, ettei tämän tarvitse olla tämän vaikeampaa.

Tässä kun siivoilemme ja pakkailemme tavaroita kasaan, tulee paljon erilaisia ihanuuksia vastaan (kaivelin kellarista muutamia mekkoja käyttöön uudelleen). Tämä viskoosista ommeltu mekko on tehty jo muutama vuosi sitten mutta omaan makuuni se on aivan liian lyhyt, johtuukohan se sitten mummoutumisesta vai mistä mutta olen tuntenut sen olevan liian lyhyt minulle. Eipä helma juuri kasvanut pituutta tämän tuunauksenkaan jälkeen mutta tuli siitä hivenen pidempi.

Alkuperäistä mekkoa voi käydä katsomassa täällä.

Kyseessä siis erittäin yksinkertainen ja helppo tuunaus, jolla sai kivasti muutettua mekon ulkonäköä hiukan toiseksi. Nyt mekko on enemmän minun näköiseni ja tyyliseni kuin aikaisemmin. Mielestäni tästä mekosta puuttui juurikin tämä suloinen pitsi reunasta. Vai mitä?
Tykkään tästä mekosta kyllä paljon, siinä on kaikki ne elementit, jotka tekee mekosta suloisen romanttisen ja nyt tämä muokkaus vielä lisäsi mekon romanttisuutta. Mutta jos vielä teen tällaisen mekon, lisään helmaan enemmän pituutta. Viskoosiahan minulla on monta kymmentä metriä laatikoissa odottamassa sitä, joka viitsii ommella. Minä en oikein tällä hetkellä mitään viitsi.

Mekon voi yhdistää monin tavoin mutta itse valitsin tietenkin nyt keväisen version, tosin äkkiä tämäkin on syksyversioksi muokattu kun laittaa sukkahousut ja nilkkurit. Mutta nyt valitsin ihanan Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneen ”pappaneuleen”, se on ihanan pehmeä, pinnalta  nyppyinen, joka ei tässä lookissa haittaa yhtään. Aikaisempi ”pappaneule” onkin mennyt rikki ja viskasin sen tuunausläjään, joten voi olla, että palaan tähän asuun vielä syksyllä kun olen tuunannut jotakin kivaa pientä, joka sopii myös tähän lookkiin hyvin.
Keväisempään asuun lisäsin myös Kierrätyskeskuksesta viime vuonna löydetyt popottimet. Kutsun tämän tyyppisiä kenkiä popottimiksi, syystä, että ne näyttävät popottimilta. Suloisen romanttinen asu on kiva rikkoa popottimilla ja laittaisin asuun myös nilkkasukat, joissa pitsi reunus. Jos sellaisia ei satu kaupasta löytämään, niin ompelee vain sukan reunaan kapean pitsin. Täydestä menee kuin väärä raha! Toki toimii tämän kanssa myös pitsiset polvisukat ja korolliset sandaalit. Kaikkea kannattaa kokeilla.

Ihanaa iltaa kaikille!
-Melissa-