Kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni
0
Minulla oli kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni. Taivas oli eilen epätodellisen sininen. Sellainen sävy, jonka voisi löytää vain vanhasta postikortista, joka on haalistunut ikkunalaudalla vuosikymmenten ajan. Se oli täydellinen päivä pukeutua sellaiseen asuun, joka kertoo enemmän tunteista kuin trendeistä, ja juuri niin syntyi tämä unelmallinen kokonaisuus, jossa jokaisella kappaleella on oma tarinansa.
Kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni
Päälläni oli UFFin rekeistä metsästetty unelmien puuvillahaalari, joka on kuin suoraan vanhan valokuvan kätköistä. Pehmeä, hieman ryppyinen kangas ja hennot beigen ja valkoisen raidat tekevät siitä kepeän ja nostalgisen, kuin lapsuuden kesäpäivä, joka tuoksuu vaniljajäätelöltä ja suolavedeltä. Se on haalari, joka ei yritä liikaa. Se vain on ja juuri siksi se hurmaa.
Haalarin päälle puin Venice Beachiltä löytyneen farkkutakin, jossa on juuri sopivasti rosoisuutta. Reunat repsottavat lempeästi ja olkapäällä roikkuu pieni kukkakoriste, muistutus siitä, ettei mikään ole koskaan liian viimeistelty ollakseen kaunista. Tämä takki on kuin ystävä, joka on nähnyt ja kokenut, mutta jaksaa silti hymyillä.
Päähäni kiedoin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta poimitun huivin, kyllä, ilmaisosastolta! Tämä vaalea, utuisen ruusun sävyinen kangas on kuin pilvi, joka on laskeutunut peittämään ajatukset ja hiukset lempeydellä. Se tuo asuun ripauksen mystiikkaa, vähän boheemia satuprinsessaa, joka ei pelkää tuhkaa varpaissaan.
Vaaleanpunaiset sandaalit ja leivospaperitaskut
Jalkoihini sujautin Fidasta löydetyt vaaleanpunaiset sandaalit, joissa on jotakin suloisen lapsellista ja syvästi lohdullista. Ne eivät ole täydelliset, mutta ne ovat aivan ihanat ja mikä tärkeintä, ne ovat kuin tehdyt kulkemaan rantapolkuja pitkin kakkupaperit taskussa ja hiukset tuulessa. Ja entä ne pussit, joita kannan hellästi kuin jotain salaperäistä aarretta? Niissä lepäävät kaupungin suloisimmat leivokset, täynnä vaniljaa, marjoja ja haaveita. Oli tarkoitus levittää huopa kivetykselle, antaa merenlaineiden laulaa ja syödä jokaisen murun hitaasti, kuin aika olisi pysähtynyt vain meille.
Kun vaatteet kertovat tarinaa, ei trendejä
Tämä ei ole vain asu. Se on kertomus lempeydestä, sattumasta, kierrätyksen kauneudesta ja siitä, että jokainen päivä voi olla juhla, jos sen niin päättää. Ei tarvitse olla kallista, ei trendikästä, ei viimeisteltyä. Riittää että on tunne ja tänään se tunne on pehmoinen kuin pilvi ja makea kuin kermakakku.
Tämän päivän muoti ei ole nopeaa. Se on hidasta, hellää ja täynnä yksityiskohtia, jotka eivät huuda, vaan kuiskivat. Se on sitä, että löytää Fidasta täydelliset kengät, jotka ovat juuri oikean vaaleanpunaiset. Se on sitä, että poimii huivin ilmaislaatikosta ja huomaa sen sopivan täydellisesti päivän väreihin. Se on sitä, että Venice Beachin katujen varrelta tarttuu mukaan takki, joka on nähnyt enemmän auringonlaskuja kuin minä itse. Ja ehkä tärkeintä kaikesta, tämä asu, nämä hetket, tämä päivä, ne eivät maksa paljoa. Ne ovat lahjoja niille, jotka osaavat katsoa, haistaa merituulen ja nähdä vanhassa haalarissa uuden alun.
Tänään olin hieman merenneito, hieman ranskalainen leipuri, vähän myös lapsi, joka juoksee rantaa pitkin kakkua suupielessä ja hiekkaa kengissä. Ja juuri niin haluan pukeutua koko kesän.
Kierrätyksen kauneus ei ole vain ekologinen teko. Se on sydämen valinta. Se on rakkauskirje menneelle, ja lupaus siitä, että tulevaisuus voi olla vielä kauniimpi, raidallinen, pehmoinen ja täynnä pieniä makeita yllätyksiä.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Siksi jokainen kuvani saa olla erilainen
En halua täydellisiä rivejä, haluan elämän rosoisuuden näkyvän. Siksi jokainen kuvani saa olla erilainen. Olen miettinyt paljon, miksi en halua, että VillaNannan kuvat näyttävät aina samanlaisilta. Miksi en valitse yhtä filtteriä ja pysy siinä. Miksi jokainen postaus näyttää hieman erilaiselta. Miksi värit elävät, sävyt muuttuvat ja tunnelma vaihtelee. Ja tulin siihen tulokseen: siksi, koska elämä ei ole yhdenmukainen.
Siksi jokainen kuvani saa olla erilainen
Meille syötetään somessa jatkuvasti siloteltuja, täydellisesti kuratoituja tilejä, joissa jokainen kuva on yhtä kuin edellinen. Kaikki rajattu, kaikki kontrolloitu. Jokainen nurkka huolella sommiteltu, jokainen ilme harkittu. Mutta minua se alkaa kyllästyttää. Se tuntuu valheelta. Minä en halua, että elämäni näyttää yhdeltä Lightroom-presetsarjalta. En halua, että joka postaus huutaa samaa ilmettä, samaa fiilistä, samaa sävyä. Minä haluan, että jokaisella kuvalla on oma tarinansa.
Kuva ei ole vain kuva, se on tunne, tuoksu, hetki
Kun valitsen sävyt kuvaan, en tee sitä sattumanvaraisesti. En valitse jotain, mikä vain näyttää kivalta feedissä. Minä valitsen sen, mikä tuntuu oikealta juuri siinä hetkessä. Auringonlaskun kultaisuus ei ole sama kuin harmaan maanantaiaamun tuntu. Kesäpäivän pehmeys ei näytä samalta kuin tuulisen syysillan valo. Miksi ne siis näyttäisivät samalta kuvassa?
Yksi kuva voi olla utuinen, lämmin, jopa vähän haikea. Toinen taas kirkas, kontrastinen, täynnä eloa. Jokainen hetki, jota kuvaan, on erilainen. Ja siksi myös jokainen kuva saa olla omanlaisensa.
Minulle kuva ei ole koskaan vain visuaalinen elementti, se on osa kertomusta.
Rikkinäinen on usein aidompaa kuin sileä. Tiedän toki, että moni someammattilainen puhuisi nyt brändistä. ”Visuaalinen yhtenäisyys”, ”estetiikka”, ”pidä kiinni linjasta”. Mutta tiedätkö mitä? Minä en ole brändi. Enkä halua olla. Minä olen ihminen. Minulla on päiviä, jolloin olen lempeä, pastellisävyinen, ja päiviä jolloin olen terävä, mustavalkoinen, jopa vähän kaoottinen. Minä haluan, että se saa näkyä myös VillaNannassa. VillaNanna ei ole mainostoimiston katalogi. Se on elävä päiväkirja, visuaalinen runoelma arjesta ja juhlasta, haikeudesta ja kirkkaudesta. Ja niin kuin päiväkirja ei ole joka sivulla samanlainen, ei sen pidä ollakaan.
Estetiikka ei ole sääntö, vaan kieli
Sävyjen ja valojen vaihtelu ei ole sattumaa, se on kieli. Se kertoo tunteesta, tilanteesta, sisäisestä maailmasta. Se luo rytmiä, yllätyksellisyyttä ja syvyyttä. Jos kaikki kuvat olisivat samanlaisia, turtuisin. Kadottaisin yhteyden siihen, mitä todella haluan välittää. En halua, että VillaNanna on tylsä. En halua, että lukijani selaavat sen läpi kuin mikä tahansa geneerinen tili. Haluan, että he pysähtyvät. Että he tuntevat jotain. Ja sitä ei tapahdu, jos kuvat ovat pelkkää esteettistä taustakohinaa.
Ehkä juuri roso tekee tilasta todemman. Ehkä juuri se, että sävyt vaihtelevat ja tyyli elää, tekee tästä kaikesta todellisempaa. Elämä ei ole pelkkää beigeä. Se on oranssia, sinistä, mustaa, kullanhohtoista, sumuista ja välillä täysin sumeaa. Minä haluan näyttää sen.
Jos etsit täydellistä feediä, jossa jokainen kuva on hiottu samaan muottiin, VillaNanna ei ole oikea paikka sinulle. Mutta jos etsit tarinoita, tunnelmia ja tunnetta, tervetuloa. Täällä ei silotella, vaan eletään.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua: