Kun menetät yöunet
Kun menetät yöunet, jotka on tärkeä asia hyvinvoinnin kannalta ja myös sen kannalta, että jaksat olla skarppina töissä. Miksi minulle kävi näin ja miksi sen vuoksi jouduin sairaslomalle? Kyllä, näin on käynyt.Viime vuosi on ollut kaikille raskas, eri tavoin mutta raskas. Työkuviot muuttuivat minulla monta kertaa vuoden aikana niin nopeasti, että välillä oli vaikea pysyä perässä. Minulla on taipumus myös siihen, että työ tehdään täydellisesti, siitä ei tingitä. Sitten kun tämä rauhallinen tilanne jatkuu, niin menetin uneni, kokonaan.
Menetin yöuneni ja se alkoi näkyä myös työotteessani, minulla, joka olen enemmän kuin tunnollinen, romahdin. Romahdus sitten ei sopinut minulle ollenkaan ja annoin kovat moitteet itselleni siitä, mutta eihän se auttanut. Lopulta minulle iskettiin sairaslomalappu käteen ja lääkkeenä on, että keksityn pitämään hauskaa ja töihin ei ole tulemista ennen kuin olen kunnossa.
Kun menetät yöunet
Asetan itselleni aina erittäin korkeat tavoitteet, ja pikku hiljaa alan tepastella niitä kohti. Irti en päästä, sillä katson sen olevan luovuttamista ja minähän en luovuta, olen taistellut tieni tähän, joten langoista on pidettävä kiinni, vaikka ne langat miten alkaisi kadota käsistä. Roikun vaikka väkisin. Tämä on minun ajattelutapani ja ruoskin itseäni vuoren reunalle asti, nyt kuitenkin putosin ja pikku hiljaa keräilen itseni palaset yhteen ja toivon, että tämä vuosi olisi nyt oikeasti parempi ja vihdoin oppisin olemaan itselleni armollisempi.
Tämä on suurin toiveeni tälle vuodelle. Toki matkustelukin mutta nyt laitan itseni kaiken edelle, jotta saisin kaiken jälleen tasapainoon. Nyt siis vain keskittymään itseeni, tekemään asioita joista nautin ja tietenkin treffata kavereita ja puuhastella perheen kanssa.
Halusin avautua aiheesta, sillä se helpottaa omaa oloani. Sairasloma on auttanut ja olen vihdoin myös nukkunut, mahtava lääke se, kun pitää vain nauttia elämsätä ja tehdä asioita joista nauttii. Elän toivossa, että kun palaan töihin, unet jatkuvat ja minun ei tarvitse palata sairaslomalle enää uudelleen. Tämä olisi minun kohdallani tässä!
Nautinnollista talvipäivää kaikille!
Hetki ennen rajoituksia
Korona rajoitukset on jälleen otettu käyttöön, se muokkaa jälleen arkea monin tavoin. Hetki ennen rajoituksia päästiin maistelemaan pientä vapautta ja päästiin melkein normaaliin elämään, kunnes jälleen koko tilanne levisi käsiin. Arki toki töissä on ollut erilainen koko syksyn ja tilanne muuttui pikku hiljaa, onneksi kaikenlaisia asioita ehti tapahtua ja pääsin samalla nauttimaan myös tästä uudesta työympäristöstäni, jonne niin palavasti halusin ja tässä nyt olen.
Mitä tulevaisuus tuo ja miten tämä kaikki vaikuttaa elämään lopulta on sitten asia ihan erikseen. Toivon todella, ettei koulut siirry etäopiskeluun enää. Kevät oli tältä osin aivan kaaottista, toivon myös, että ihmiset alkaisivat ymmärtämään tilannetta ja ottaa asian vakavasti ilman ylimääräistä panikoitintia. Haluamme kuitenkin sitä, että voimme elää jälleen normaalisti.
Hetki ennen rajoituksia
Kyllähän tämä tilanne vaikuttaa myös perheen dynamiikkaan, sillä arjen tuoma muutos elämään aiheuttaa aina stressiä, vaikka olisi miten helposti muokkautuva persoona. Sen lisäksi kaikkien kolmen lapsen arjen kiemurat tuovat mausteensa ja tietenkin myös heillä rajoitukset tuovat tänne meille omat lisänsä vielä. Silloin alkaa tuntua sille, että tulisipa se lomanpätkä pian. Haluan kovasti päästä lepämään ja toivon myöskin, että joulua ei ihan tässä kotona tarvitse viettää, vaan pääsee tuohon muutaman kilometrin päähän. Suunnitelmia pitää olla, vaikka rajoituksia pukkaa, voi olla, että tätämenoa rajoituksia tulee enemmänkin.
On tärkeää, että tällaisena aikana pyrkii kaikesta huolimatta huolehtimaan omasta mielenterveydestä, ulkoilu on tärkeää vaikkei ihan joka paikkaan voi mennä. Shoppailut pitää kuitenkin jättää mahdollisimman vähiin. Kirpputorit ja ostoskeskukset saavat jäädä jälleen omaan rauhaan meillä. Viikonloppuna toimitimme Kierrätyskeskukseen pojan pieneksi jääneet vaatteet ja haimme muutaman asian, jotta saamme valmiiksi keskeneräiset homaat. Nuo keskeneräisyydet on nyt tällaisena aikana hyvä saada loppuun ja erilaiset projektisuunnitelmat alkuun. On ainakin hommaa meillä.
Vaatteiden voima
Tänä aikana on todella tärkeää, että huolehtii itsestään monin tavoin. Minulle ei riitä liikunta ja ulkoilu, käsityötkään, vaan saan voimaa ihan minun vaatteistani. Tämä on se syy miksi olen järjestelmällisesti rakentanut vaatekaappini yhden asian ympärille, lempivaatteiden. Sillä oli millainen stressi hyvänsä, oli oma fiilis mikä hyvänsä, niin kun laitat sen lempivaatteen päällesi, sinun fiilis muuttuu heti. Tulee hyvä olo. Hyvässä olossa ei ole mitään pahaa, vaan se auttaa jaksamaan ja tietyt värit tuovat erilaista energiaa itselle. Huollat siis omaa mielenterveyttä värein myöskin. Tänä aikana värit siis kunniaan.
Kuvissa minulla nyt ei ole kovin paljon värikästä, johtuen siitä, että halusin rauhoittaa itseäni, siksi valitsin neutraaleja värejä. Jos taas haluan vireystason ylös, niin silloin punaista, keltaista ja oranssia. Nautitaan kaikesta huolimatta, vaikka korona kolkuttelee oveen ja nauraa meille, nautitaan ja pidetään huolta itsestämme ja muista samalla. Turvavälit, hyvä käsihygienia ja maskit. Kiitos!
Mukavaa päivää kaikille!


10









