Ovikoriste roskasta
Keräilin kotoa kaikenlaisia langan jämiä laatikoista ja päätin kokeilla jos saisin jonkin hauskan jutun meidän ulko-oveen killumaan. En yleensä näitä näpertelyjä jaksa tehdä mutta tämä oli sen verran hauska juttu, että en saanut lopetettua sitä millään, ennen kuin olin saanut sen valmiiksi. Eli edelleen roskasta saa kyllä hauskoja juttuja aikaiseksi kun vaan viitsii tehdä.
Ensin laitoin puuvillalankaa kehikon ympärille ja aloin punoa eri langoilla kuvioita puuvillalankojen läpi. Kun kuviot oli valmiit kierritin harmaata villalankaa kehikon ympäri ja ompelin lettijämän lopuksi kehikkoon kiinni. Hauska, hiukan talvisen fiiliksen tuova ovikoriste. Tämä homma on kyllä sellaista mitä voisi tuolla töissäkin tehdä lasten kanssa.
Tämähän ei ole ensimmäinen ovikoriste tästä pahvikehyksestä, vaan olen aikaisemmin tehnyt toisesta kehyksestä tällaisen koristeen. Eli kaikenlaista voi tehdä näistä kun antaa mielikuvitukselle vapaat kädet. Vielä olisi kaksi kehystä, saapi nähdä mitä niistä joskus keksii tai annan töissä lasten keksiä jotain kivaa…
Parvekeprojekti nostaa päätään
Parvekeprojekti nostaa päätään
Tänä kesänä tuo parvekeprojekti ei ole ollut oikein sujuva ja paljon on jäänyt kertomatta ja suunnitelmia tekemättä. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotakin kivaa tänne. Läjä projektin tiimoilta meillä on farkkua edelleen jonkin verran, joista pienemmistä pitäisi keksiä jotakin hauskaa. Poika toi koiralenkiltä minulle kepin ja siitä lähti ajatus eteen päin. Tavallaan sain inspistä projektiin ihan siitä kun meidän parveke oli Hesarin viikkoliitteessä ja yhdessä kuvassa häiritsi tyhjä seinä.
Kyllä, minä voisin täyttää seinät ja lattiatilan kokonaan, niin hölmö olen. Näin pienen työn tekeminen sai isoja muutoksia aikaan meidän seinään. Tykkään todella paljon ja toimii hyvin. Alunperin ajattelin jonkinlaista poppanaa tai muuta seinäkoristetta mutta tämä toimii meille todella hyvin ja jälleen mies saa pyritellä päätään kun farkkua ilmestyy kuin vahingossa ympäri asuntoa.
Parveke-elämä jatkuu vielä pitkään
Toivotaan, että syksy pysyy pitkään lämpimänä ja voidaan rauhassa istuskella pitkälle syksyyn parvekkeen hämyssä ja nautiskella olostamme. Ihan vielä en olisi valmis laittamaan tavaroita pakettiin ja unohtamaan parve-elämän. Vielä olisi siis kesää jäljellä, minun mielestä ainakin.
Tein farkku palasista sydämiä ja täytin ne omplujätteellä, pujotin sydämet kahteen lyhyeen oksaan ja sidoin toisiinsa kiinni narulla. Ja seinään roikkumaan. Näin tuli hauska seinäkoriste. Erittäin helppo toteuttaa vaikka ihan kirjavasta puuvillasta.
Uudet ihanat koristeet farkusta
Minulla oli iso määrä jotain farkkuprojekteista ylijääneitä paloja, joista tein täytettyjä sydämiä, sisälle laitoin ompelujätettä, eli sitä mitä tulee saumurilla ompelusta. Nappasin pojan keräämiä keppejä kaksi ja yhdistelin ne naruilla, sain näin kivan seinäkoristeen tyhjälle seinälle.
Seinä on nyt hieno, on kuvia Kazimierzista, on hassu hattu ja pojan tekemä hylly. Nyt on siis seinä on täydellinen ja ei enää häiritse tyhjä kohta seinällä.
Eilen oli kammottava päivä Suomessa ja vaikka nämä asiat eivät blogiini kuulukkaan niin haluan siitä huolimatta välittää surunvalittelut omaisille ja voimia kaikille uhreille ja heidän läheisilleen. Voimia myös silminnäkijöille.


0