Me oltiin treffeillä
Me oltiin treffeillä eilen ja ne eivät sitten olleetkaan mitkä tahansa treffit, vaan jotain sellaista, jota emme koskaan unohda. Ei siis hyvässä mielessä, vaikka reissu menikin kuitenkin ihan hyvin mutta kaikenlaista tapahtui sellaista, mikä tekee reissusta muistamisen arvoisen.
Meille on valtavan tärkeää, että saamme yhteistä aikaa ilman lapsia ja nykyään tuo aika on harvinaista herkkua, kun työaikamme ovat erilaiset. Mies työskentelee päivävuorossa ja minä iltaisin. Näin meille ei jää oikein aikaa edes perheenä. Olen pääasiassa myös viikonloput töissä. Silloin kun tulee mahsollisuus viettää aikaa kahdestaan, niin se sitten tehdään ja eilen oli sellainen mahdollisuus ja siitä otettiinkin kaikki irti. Päätimme lähte Tallinnaan kuvaamaan minun kahta tuunausta sekä tietenkin kirppisvaatteitani.
Suunnitelmissa oli kolme kohdetta, joista lopulta kävimme vain yhdessä. Eli Karnaluksissa, viimeksi olen ollut tässä käsityöläisten taivaassa nelisen vuotta sitten. Paljon on myymälä muuttunut. Kolmeen kerrokseen mahtuu askartelut, kankaat, langat ja kaikki mahdollinen käsityötavara. Kyllä, annan itselleni välillä mahdollisuuden hankkia tiettyjä asioita uutena kun kaikkea ei kierrätyksestä saa.
Mitä siis tapahtui?
Myrskystä oltiin varoiteltu koko viikon, mutta matkaan lähdettiin siitä huolimatta. Ammiaisbuffa odotti laivassa ja söimme ihan rauhassa. Söimme noin tunnin, laiva oli ollut liikkeessä noin puolisen tuntia kun lähdimme buffasta kiertelemään laivaa. Kävellessä tuntui laivan liikkeet pahiten. Laineet löivät laivan kylkiin ja pauke oli kammottava, aivan kuin olisi laivassa räjähdellyt. Matkaa oltiin taitettu tunti kun kroppani antoi periksi ja sain juosta vessassa kolme kertaa, että sain kaiken aamupalan ulos vatsasta. Meitä oli monen monta samassa puuhassa vessassa.
Normaalisti kun terve ihminen pääsee maankamaralle huonovointisuus päättyy, mutta minulla huonovointisuus jatkui koko päivän ja vielä tänäänkin heikottaa. Sain taistella koko reissun ajan huonovointisuutta vastaan ja olla varovainen mitä syön. Ja totesinkin kun söimme jälkiruokaa, että jokin kevyempi olisi ollut parempi vaihtoehto, nimittäin huonovointisuus oli ihan kielen päällä silloin.
Koska oloni paheni paljon, mieheni soitti Tallink Siljan asiakaspalveluun, että onko Megalla hyttejä vapaana. Yksi hytti oli, onneksi. Saisin paluumatkan rauhassa nauttia olostani vessassa, ilman kenenkään koputteluita ja tulla sänkyyn lepäämään jos tarvetta. Parasta tässä oli vielä se, että hytti ei maksanut mitään, sillä saimme sen pisteillä. Hytti olisi muutoin ollut 40€. Minähän olin todella iloinen tuosta asiasta.
Koska Tallinnassa oli kova sade koko päivän ja puuskittainen tuuli, jäi meidän tuunauskuvien ottamiset ihanassa Tallinnassa pois kokonaan, kuvaamiset muutoinkin jäi hyvin vähäisiksi, sillä kameraa ei haluttu kastaa ja kameralla en niinkään jaksanut tapella. Mutta toki muutamia kuvia otettiin. Ja hytissä sitten kuvattiin nämä minun tuunaukset, joista saatte myöhemmin kuvat ja ohjeet. Valitettavasti meillä molemmilla meni myös kengät rikki reissulla. Tai rikki ja rikki, minulla meni täysin rikki, minun 2014 ostetut keinokuituiset saapikkaat, jotka löysin aikanaan UFFista. Näitä popoja on tullut käytettyä todella, todella paljon ja vaikka niiden rikkoutuminen harmittaa, niin se ei harmita, että niitä ei ole tullut käytettyä kun ne ovat aina ollet syksyt ja talven jalassa. Miehelläni taas kosteussuoja petti. Joten kenkiä voi kyllä edelleen käyttää muttei kostealla.
Me oltiin treffeillä
Vaikka itse matka ei mennyt odotetun mukaisesti, niin osasimme ottaa silti kaiken irti päivästä. Söimme erittäin hyvin, ihan uutta ja erilaista, vielä turistikohteessa. Sekä nautimme jokaisesta hetkestä sisätiloissa. Sain mieheltäni myös synttärilahjan hiukan etukäteen. Olen vuodesta 2013 ällännyt yhtä tiettyä asiaa Tallinnan käsityöliikkeestä ja nyt sain sen. Ei se ihan samanlainen ole mutta niin lähellä kuin olla ja voi. Nyt sain sen, etukäteen mutta ei haittaa. Tämä oli mieheni suunnitelma kun sanoin, että nyt meillä olisi aikaa mennä treffeille ja lähteä pikaisesti rannan toiselle puolen.
Tuossa videosta kuulee, miten kovaa siellä satoi, kun minun ääntä ei kunnolla kuule edes. Puuskittainen tuuli aiheutti sen, että olimme aivan märkiä vaikka isot sateenvarjot olikin käytössä. Monia ei edes sadetakit oikein auttaneet. Ennenkin ollaan sadesäällä oltu Tallinnassa, mutta myrskyn jälkimainingeissa ei olla aikaisemmin oltu ja en suosittele ollenkaan.
Asuni:
- Keinoturkistakki, Kampin kirppis ( on itse tehty )
- Laukku, Tammiston Kontti
- Saapikkaat, UFF ( Sörnäinen)
- Huivi saatu tyttäreltä. Hänen vanha
- Alla tuunattuja vaatteita
Karnaluks
Karnaluks on todellakin käsityöläisen taivas, sieltä saa vaikka mitä ja minkälaista tarviketta. Ostin kiinnittimiä, koneneuloja, nauhoja, yms. pientä, jolla paikkasin omaa tarvelaatikkoani. Suosittelen, että teet tarvikelistan ennen kuin astut myymälään, sillä siellä menee hiukan sekaisin, jos listaa ei ole ja tulee hankittua kaikenlaista kun ne ovat niin ihania.
Olde Hansa
Lyhykäsiyydessään Hansaliitto on pohjoiseurooppalaisten kaupunkien kauppaliitto, joka toimi myös puolustusliitto. Keskiaikainen hansaliitto toimi Itämeren sekä Pohjois-Saksan alueella 1200-1400 luvuilla. Nykyään Hansaliittoon kuuluu Suomesta kaksi kaupunkia Turku sekä Ulvila.
Me ei yleensä näihin turisteille tarkoitettuihin paikkoihin mennä kun useimmiten käy huonosti mutta nyt täytyy sanoa, että tässä ravintolassa on todella panostettu kokonaisvaltaiseen elämykseen. Ruoka, ravintola ja tarjoilijat ovat niin mukana hommassa. Myös vessat olivat hengen mukaiset. Nautin todella paljon koko kokemuksesta.
Koska olin huonovointinen, niin ajattelin ottaa ankkaa, mutta annos oli siitä huolimatta tuhtia tavaraa mutta ankka oli todella mureaa ja hyvää, ohra sopi todella hyvin ankan kanssa. Mieheni söi nautaa, joka olisi minulle ollut ihan liikaa. Mies taas ei ohrasta välittänyt. Miehen lautasella oli myös papunyytti, josta hän piti erityisesti. Oli mahtavaa, että ruoka oli valmistettu myös vanhojen Hansaliiton aikaisten reseptien mukaan. Toki uskon, että makuja on muutettu sopimaan enemmän nykyaikaan sopiviksi. Ihmisen makuaisti kun on kehittynyt paljon vuosisatojen aikana. Mutta kokonaisuus oli kokemuksen arvoinen.
Me myös siellä istuessamme tosiaan myös mietimme, että millaista elämä on tuohon aikaan ollut, miten eletty, millaiset olot oli rikkailla ja millaiset köyhillä. Ympäristö todella laittoi mielikuvituksen liitelemään sukeltamaan myös sinne hitorian huminaan. Googleteltiinkin vähän tietoja mitä tuohon aikaan tapahtui yms. Oli aika mahtavaa.
Rukis
Tämän ihanan paikan me löysimme viime jouluna, kun vietimme joulun poikien kanssa Tallinnassa. Siitä enemmän täällä, sain lopulta aikaan monta postausta meidän reissusta. Täältä löytyy hyvät juomat ja herkulliset leivonnaiset. Suosittelen paikkaa todella lämpimästi. Täällä käynti sopi hyvin ja päästiin lämmittelemään ja kuivumaan ennen kuin suunnistimme takaisin laivalle, omaan hyttiin. Näin me oltiin treffeillä tällä kertaa.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!
-Melissa-
Seuraa minua:
Lue myös:
Miltä tuntuu kun kesä päättyy
Miltä tuntuu kun kesä päättyy? Kesä oli upea, todella upea ja on ollut todella vaikea luopua tuosta upeasta kesästä, joka meille annettiin. Oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. Tutustuttiin uuteen ja käytiin nauttimassa vanhasta. Ilmat olivat suotuisat, välillä satoi ja välillä paistoi. Lämpöä saatiin myös hyvin. Ainoa huono juttu oli se, ettei pihaa saatu taaskaan laitettua, vaan se siirtyy ensi vuoteen.
Tässä postauksessa tuon kerran vielä kesämme kohokohdat ja annan vinkkejä kaikille, jotka ensi kesänä suunnittelee tulevansa Helsinkiin tutkimusmatkalle. Täällä on valtavasti koettavaa ja nähtävää ja kaikkea ei löydä keskustasta, vaan ympäri ämpäri Helsinkiä pääsee kokemaan kaikenlaista. Helsinki on monipuolinen kaupunki, täällä on mitä vain ja jokaiselle jotakin.
Miltä tuntuu kun kesä päättyy?
Tuntuu aika kauhealle. Olen niin kesäihminen, että syksyn tullessa vähän niin kuin painun kasaan ja tuntuu kuin hiihtäisi mudassa. Toki on kiva päästä töihin ja puuhastelemaan kaikenlaista mutta ajatukset harhailee koko ajan kesässä ja niissä ihanissa hetkissä, joita koimme. Ne ovat niitä ihania muistoja, joita vaalimme ja muistelemme varsinkin niinä hetkinä kun myrsky piiskaa ikkunaa ja lumi valtaa maan. Silloin käperrytään sängylle, teen ja lämpimän kaakaon kanssa, hiukan herkkuja ja katsellaan kesän lämpimiä kuvia ja muistellaan ihanaa fiilistä ja toki myös niitä epäonnistuneita retkiä ja suunnitellaan niitä epäonnisia uudelleen. Silloin tulee lämmin olo ja jaksaa pitkän synkän talven yli.
Suomenlinna
Suomenlinna on meillä joka kesäinen kohde. Tänä vuonna tosin halusimme yhdistää reissuun myös museot ja nappasinkin muistiin talvella kesän museopäivän, jonka mainoksen näin kun mieheni ja minä menimme tutkimaan talvista Suomenlinnaa. Suosittelen muuten molempia seikkailuja, talvista ja kesäistä. Suomenlinna näyttää niin toiselle kun seikkailee molempina vuodenaikoina siellä.
Suomenlinnassa oli siis kaikki museot ilmaisia, päätimme Härdellin kanssa mihin museoihin menemme, kolme valittiin ja ei muutakuin menoksi. Suomenlinna on Härdellin yksi lempikohteista. Ja tälläkään kertaa emme jääneet kylmäksi. Suomenlinna on mahtava kohde koko perheelle. Nähtävää ja koettavaa on valtavasti ja jos päättää mennä museoihin, niin oppii paljon myös itse Suomenlinnasta. Klikkaa vain itsesi lukemaan meidän päivästä, missä kävimme ja mitä koimme.
Juhannus pihlajasaaressa
Pihlajasaari oli meille ihan uusi kohde ja täytyy sanoa, että fiilis oli loistava. Ihana paikka, jonne varmasti mennään ensi vuonna uudelleen. Meillä oli suunnitteilla, että kierrämme kesällä kaikki Helsingin avoimet saaret mutta eihän meillä millään riittänyt aika moiseen. Niin valtavasti kaikkea muuta puuhaa.
Ollaan muuten suunniteltu, että myös yövyttäisiin tuolla ensi vuonna. Mutta saapi nähdä miten käy. Minä kun en ole mikään kovin telttaileva tyyppi mutta ollaan asiasta nyt kovasti innostuneita kuitenkin. Olisi kiva kiertää Suomea teltta mukana. Siksi olisi hyvä harjoitella lähellä telttailua.
Pihlajasaari oli meidän kolmen toive päästä ja olemme todella tyytyväisiä, että menimme katselemaan juhannuksen viettoa eri paikkaan mitä yleensä. Vaikka emme sitä kokkoa nähneet. Lähdimme aamulla ja tarkoitus oli tulla vasta viimeisellä lautalla kotiin mutta kun on mukana astmalapsi, niin poika väsähti pahasti alkuillasta muutama tunti ennen odotettua kokkoa. Tosin ei lähtö harmittanut ollenkaan kun kokot olivat kiellettyjä metsäpalovaaran vuoksi.
Ruutinkoski
Niin kuin monet tietää, me nautitaan pyöräilystä ja seikkailuista mieheni kanssa. Tänä kesänä on tullut pyöräiltyä paljon, kaikkea ei vaan voi millään tänne raportoida, vaikka miten haluisi. Meidän lempi reissut osuivat tänä vuonna Kuninkaan kolmion fillaripoluille ja niitä sotkettiin hiukan oman maun mukaan. Ruutinkoski kuuluu tähän Kuninkaan kolmion fillaripolkuihin ja on tässä ihan meidän lähellä. Ylipäänsä tuota Haltialan puoleista Keksuspuistoa ollaan tutkittu kunnolla tänä kesänä ja Haltialan jälkeen Ruutinkoski on kyllä meikäläisen suosikki. Tältä alueelta löytyy myös mielenkiintoinen Niskala Arboretum, josta olen kirjoittanut blogissani myös.
Vantaanjoki on minun kohteita ollut siitä lähtien kun vuonna 2013 kesällä vahingossa eksyimme joelle. Kaikki lähti siitä, että suutuin miehelleni ja lähdin vain polkemaan johonkin suuntaan ja kun mies sitten minut tavoitti niin aloimme yhdessä erikoisen seikkailun, jota jatkamme edelleen. Vantaanjoen ranta on siitä erilainen, kun joenvarrella on kaikenlaista, on uimarantaa, on hevostallia, on vanhaa kaupunkia, maaseutua ja kaupunkia. Kaikkea siis tämän yhden joen varrella. Ja jos kyllästyttää sotkea tätä samaa jokea, niin suosittelen seuraamaan Keravanjokea. Joki siis haarautuu tuossa Vantaan ja Helsingin rajalla. Noin suurinpiirtein rajalla.
Vuosaaren huippu
Vuosaaren huippu on meidän yksi suosikeista ja joka kesäisistä retkikohteista. Lapset eivät aina ole mukana mutta sen ei väliä. Kahdestaan mieheni kanssa saamme aikaa menemään tuolla paljon. Tällä hetkellä retkeily alueella on mielenkiintoista senkin vuoksi, että toinen osa ulkoilualueesta on maisemoinnin tilassa ja nyt jo näkee miten upea alueesta on tulossa. Toivoisin tosin, että jonnekkin tulisi vessat, vähän samalla tavoin kuin on Vallisaaressa. Siellä on kivat vessat, jotka sopivat luontoon hyvin. Tekojärvikin sopisi alueelle. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Olen suunnitelmia lukenut ja alue on muuttumassa todella hienoksi. En malta odottaa, että alue on siinä vaiheessa, että pääsee kiertelemään koko alueelle.
Turistina Helsingissä
Suosittelen aina kaikille ennen kuin lähtee Helsinkiin, että tutustuu hiukan turisti infoon jo kotona ja pikkuisen suunnittelee sitä mitä haluaa nähdä. Kaikkea ei infon sivuilla ole ja siksi kannattaa lueskella myös paikallisten suositteluita, kuten nyt vaikka minun…Heh. Koska me voimme esitellä sitten sitä toista puolta Helsingistä. Retkeilyä ja muuta ilmaista tai halpaa. Ja vaikka ei tulisi Helsinkiin, niin oma kotikaupunki tarjoaa vaikka mitä milenkiintoista, joten kannattaa heittäytyä turistiksi ihan omassa kaupungissa myös. Jälleen se turisti info on käytännöllinen sekä tietenkin tapahtumakalenteri. Niistä löytää vaikka ja mitä, missä mennä käymään sinä päivänä kun haluaa olla turisti omassa kaupungissa.
Nämä tällaiset päivät ovat kiinnostavia, sillä siitä oppii niin paljon omasta rakkaasta kaupungista. Itse ainakin rakastun Helsinkiin joka kerta enemmän ja enemmän. Tämä on myös hauskaa ajanvietettä ja kun valitsee mukaan paljon ilmaisia juttuja, niin voi sitten hiukan kokea maksullisiakin juttuja. Ensi kesänä teemme taas toisenlaisen kierroksen.
Ihana Porvoo
Kukaan ei varmasti kiistä jos sanon, että Porvoo on upea kesäkaupunki ja yhtä ihana käydä täällä kuin on Naantalissa. Lähdimme mieheni kanssa viettämään loman viimistä viikkoa Porvoon kauniiseen maisemaan. Härdelli kun riekkui leirillä, niin meillä oli hyvä aika keskittyä meihin kahteen. Tämä on meidän liitossa erittäin tärkeää, että saamme aikaa olla ihan kahdestaan ja lähteä seikkailemaan pyörin tai sitten näin. Auto kun oli alla, leiri vienti ja haku…Helpompaa kuin julkisilla.
Me tutkimme Porvoota rauhassa mutta taaskaan emme ihan kaikkea päästy näkemään kun aika loppui kesken. Ensi vuonna sitten taas uudelleen. Jos mentäisiin poikien kanssa vaikka. Tai otetaan likkakin mukaan reissuun. Porvoo on niin kaunis kaupunki, se pitää nähdä monta kertaa elämänsä aikana.
Korkeasaari
Korkeasaari ei meillä oikein ole koskaan kohteena, mutta tänä vuonna Härdelli innostui aiheesta ja halusi ehdottomasti kaverinsa kanssa kiertämään sinne. Päätimme mennä illalla, jolloin liput ovat halvempia ja eläimet ovat aktiivisia. Varsinkin kissapedot. Vaikka illat olivat jo elokuussa hiukan viileämmät, niin oli sen verran lämmin, että kissat liikkuivat laiskasti mutta liikkuivat. Se oli tärkeä juttu.
Pojilla oli omat toiveet mitä eläimiä halusivat nähdä ja sen mukaan mentiin. Myös minulla oli oma juttuni mikä oli pakko päästä kiertämään. Näin kaikki sai mitä halusivat. Reissu oli onnistunut ja varsinkin kun löydettiin retkipöytä, joka oli loistavassa kohtaa ja piilossa katseilta mutta täydellisellä näköalalla. Katseltiin laivoja ja veneitä ja syötiin herkkuja.
Lintsi + leiri
Asia, josta en juurikaan ole kertonut on ollut Härdellin leiri. Hän on neljä kesää käynyt samalla leirillä ja se on ollut myös hänen kesän kohokohtia. Hän rakastaa tätä leiriä yli kaiken. Kesä ei ole täydellinen, jos ei tänne pääse. Leirin jälkeen oli hyvä lähteä Lintsille riekkumaan ja riehumaan. Leirikaveri lähti meidän mukaan ja kyllä me aikuiset ihmettelimme sitä, että miten kaverit jaksaa vielä leiripäivän jälkeen mennä täysillä koko illankin vielä. Hyvin siis jaksoivat ja koko päivä oli mahtava.
Jos lapsi haluaa kesäleirille, mutta rahat on tiukissa, kannattaa katsoa, onko mahdollista saada vapautusta maksusta tai jos saisi maksun sosiaalihuollosta. Kannattaa myös katsoa mitä kaikkea tarjontaa löytyy Harrastehausta. Oman kaupungin nuoriso -ja liikuntapalvelut järjestää kaikenlaista toimintaa lapsille ja nuorille. Näistä voi löytyä myös kirjastojen toimintaa. Pääkaupungissa voi myös nuorisopalveluiden harrastustoimintaan sekä leiritoimintaan hakea avustusta, jos ei ole varallisuutta. Kannattaa selvitellä ja tutustua oman kaupungin toimintaan.
Nyt on hyvä päästää kesästä irti, se oli ihana, lämmin ja monipuolinen. Se oli kokonaisuudessa sellainen, jota olen unelmoinut koko elämäni. Tosin onhan minulla täydellisiä kesiä muistoissa monen monta. kaikki eri tavoin täydellisiä. Ja aina yhtä vaikea on päästää irti näistä ihanista hetkistä
Miltä tuntuu kun kesä päättyy? Todella haikealta mutta on myös mukava odottaa ensi kesää ja sen ihania hetkiä.
P.S. Kannattaa katsella sivupalkista myös mitä kaikkea olen Helsingistä kirjoitellut. Paljon on toki samoja juttuja, sillä osa kohteista on meillä joka vuotisia kohteita. Lukijat ovat pyydelleet myös tiettyjä juttuja siirrettäväksi vanhasta blogista tänne uuteen, jotka siis jäi vanhaan. Eismerkiksi hävikkiruokavinkit sekä esimerkiksi matkailupostaukset, varsinkin Krakovaa on pyydetty kovasti takaisin. Ja tietenkin muutamia tiettyjä tuunauksia on pyydetty. Edelleen saa laittaa toiveita mitä haluatte, että siirrän tänne vanhasta blogista. Toiveet voi laittaa minulle myös yksityisesti tai kommentoida tänne tai Instaan.
Seuraa minua: Facebook, Bloglovin, Blogit.fi ja Instagram


14

























