VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet
0
VillaNannan vintage-seikkailu ilmaispisteellä nimeltään, VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet.
Aina kun maailma tuntuu vähän liialta, on hyvä lähteä pienelle seikkailulle. Ei tarvitse passia eikä matkalaukkua, vain hiukan mielikuvitusta ja tyhjä kangaskassi. Tällä kertaa tie vei minut Espoon Nihtisillan Kierrätyskeskuksen ilmaispisteelle. Siellä, jossain muovikorien ja lankakerien välissä, odotti minua aarrekartta ilman karttaa. Ja minä, kuin VillaNanna kohtaisi Indiana Jonesin, olin valmis tutkimaan!
VillaNanna ja Nihtisillan Aarteet
Seikkailu Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle on aina pieni seikkailu, koskaan ei tiedä mitä sieltä löytyy, välillä ei löydy mitään ja välillä joutuu niska limassa kantamaan tavaraa. Tällä kertaa löydöt olivat hyvin maltillisia.
Tuulen tuivertama huivi ja ajattomuuden kutsu
- Ensimmäisenä silmiini osui pehmeä, hieman kulahtanut huivi. Se oli sellainen, jonka voisi nähdä vanhassa ranskalaisessa elokuvassa tuulen hulmuttaessa naispäähenkilön hiuksia. En voinut olla kietaisematta sitä kaulaani heti, aivan kuin se olisi valinnut minut. Ja ehkä se valitsi. Se huokui matkoja, tarinoita, junia, jotka eivät enää kulje.
Neule, joka tietää syksyistä kaiken
- Toisena koriin sujahti paksu, hiekanvärinen neule pitsinyörityksellä. Se on juuri sellainen, johon kääriytyy, kun sade ropisee ikkunaan ja keittiöstä tuoksuu kaneli. Vähän laatikkomainen leikkaus ja runsaat hihat tekevät siitä samaan aikaan romanttisen ja käytännöllisen, VillaNanna-sateenvarjojen perikuva. Tässä neuleessa voisi kirjoittaa romaania tai rakentaa puumajan, tai molempia.
*****
Kukallinen kauluspaita, pieni paluu unelmiin
- Kuin keidas kuivan kauden jälkeen: valkoinen kauluspaita, jonka kauluksessa ja hihansuissa kukkii sinisiä kukkia. Kevyesti läpikuultava, ilmava, täydellinen yhdistelmä puuvillaa ja fantasiaa. Näen jo mielessäni, miten yhdistän sen farkkuhameeseen ja punaan huuliin. Tiedättehän, sellainen päivä, jolloin haluaa olla vähän runollinen, vähän kapinallinen.
Kolme kravattia ja tarina jokaisessa solmussa
- Joskus parhaat aarteet ovat pieniä ja huomaamattomia. Löysin kolme kravattia: syvänpunaisen, tummansinisen keltaisin pilkuin ja beigen, jossa punaisia kuvioita. Ne näyttivät siltä kuin olisivat kuuluneet eri aikakausilta, eri tarinoista. Ehkä ne ovatkin, ehkä yksi niistä on nähnyt häät, toinen hautajaiset ja kolmas juhlalounaan, jossa päätettiin jotakin suurta.
- Näen jo sieluni silmin, miten käytän niitä hiuspantoina, vyönä tai kaulaan solmittuna, modernin seikkailijan tyyliin. Tai ehkä ompelen ne kiinni takin hihaan tai kauluksen reunaan, annan niille uuden elämän jossain, missä yksityiskohdat ratkaisevat.
Jakku kuin 60-luvun elokuvasta
- Viimeinen löytö oli lyhyt, napakka, vaaleanharmaa jakku. Se huokuu 60-lukua, kuin olisi karannut Jean Sebergin vaatekaapista. Täydellinen vaikka sinisten farkkujen tai kukkamekon kanssa. Sellainen, joka tekee ihan tavallisesta tiistaista vähän paremman.
Miksi ilmaispisteet ovat kuin muinaiset temppelit?
Ehkä se on se arvaamattomuus. Se, ettei koskaan tiedä mitä löytää, ja ettei mikään maksa mitään. Seikkailu, joka ei tarvitse muuta kuin avoimen mielen ja pari tyhjää käsivartta. Kierrätyskeskuksen ilmaispiste ei ole vain hylly ja laatikko, se on muistojen metsä, unelmien aarrearkku, VillaNannan oma rauniotemppeli.
Inspiraatio kierrätyksestä, ja elämästä
Tällaiset retket muistuttavat, että kauneus löytyy usein sieltä, missä sitä ei ensin näe. Jokainen ryppy kauluspaidassa kertoo tarinan. Jokainen nyöri neuleessa solmii minut kiinni johonkin pidempään jatkumoon. Ja kun vetäisen jakun päälleni tai kiepautan huivin kaulaan, en ole enää vain minä, olen osa jotain, joka jatkuu.
Kierrätys ei ole vain ekologinen valinta, se on myös poeettinen. Ja niissä hetkissä, kun löydän jonkin, mitä en tiennyt etsiväni, tunnen olevani oikeassa paikassa. Vähän kuin Indiana Jones, mutta helmet ja huivi kaulassa.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Räpsyjä elämän pieniä sirpaleita ja takkutukkia
Räpsyjä elämän pieniä sirpaleita ja takkutukkia, pieniä hetkiä elämästä. Oli ne sitten suuria taikka pieniä. Tämä postaus on kaikkea muuta kuin siloteltu, se on läjä kuvia, joiden takaa löytyy jokaisesta oma tarina, mutta kaikkia tarinoita emme voi niin vain kertoa, varksinkin kun ne unohtuu arjen jalkoihin. Mutta jokaisella kuvalla on oma merkitys, oma ajatus.
Räpsyjä elämän pieniä sirpaleita ja takkutukkia
Oletko koskaan katsonut kännykkäsi kuvavirtaa ja huomannut, että siellä on enemmän kuvia kahvikupista kuin itsestäsi? Tai mallinukesta, joka on saanut uuden nahkan mutta silti seisoo olohuoneessa kuin outo sukulainen? Tervetuloa minun arkeeni, tänään puhutaan räpsyistä, niistä elämäni sekasikiöistä, jotka eivät mahdu asukuva tai sisustusvinkki -laatikoihin, mutta ovat juuri siksi kaikkein rehellisimpiä.
Kirpparille lähtevä identiteetti
Ensimmäinen räpsy:
- kasallinen vaatteita, jotka lähtevät kirpputorille. Entisiä minä-kuviani, joihin en enää mahdu, fyysisesti tai henkisesti. Osa niistä on ollut mukana blogin asukuvissa joskus 2012, kun luulin olevani tyyli-ikoni. (Spoiler: en ollut.) Mutta niissä on silti tarinoita, lankanyppyjä, joiden syntyhetki liittyy johonkin tärkeään tai turhaan. Kierrätys ei ole vain ekologinen teko, se on myös irtipäästämisen rituaali.
Takkutukka ja lankaläjä
Toinen räpsy:
- minä, takkutukka ja silmät ristissä, lanka kasana sylissä. Ei, tämä ei ole estetiikkaa. Tämä on elämää. Olenko ainoa, jonka “luova kaaos” tarkoittaa käytännössä sitä, että sohva on lankojen hautausmaa ja kahvikuppi on unohtunut neuleen alle? Käsityöt ovat ihania, mutta joskus ne myös hajoavat käsiin, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Seuraava projekti on jotain, mistä “puukottaa kirjasta” tulee ehkä saamaan uuden merkityksen… Mutta totuus on, että kasa on kaukana langasta.
Mallinuken uusi nahka
Kolmas räpsy:
- mallinukke, joka sai uuden päällisen. Näyttää vähän siltä kuin se olisi herännyt henkiin tai joutunut epäonnistuneeseen makeover-ohjelmaan. Mutta tiedätkö mitä? Siinä se seisoo ylpeänä. Jos mallinukke voi saada toisen mahdollisuuden, ehkä me kaikki voimme. Ehkä uusi pinta ei muuta sisältöä, mutta se antaa luvan katsoa itseä uusin silmin.
Päivän asu, mutta ei sillä tavalla
Neljäs räpsy:
- päivän asu, mytyssä sängyllä. Tämä ei ole mikään #ootd vaan ehkä #todaysmess. Elämä ei aina jaksa poseerata, ja hyvä niin. Vaatteet kertovat tarinan silloinkin, kun ne eivät ole päällä, joskus juuri silloin. Tiedätkö tunteen, kun farkut ja neule makaavat vierekkäin sängyllä kuin väsynyt pariskunta? Niin minäkin joskus.
Kahvia, croissant ja geisha, elämän kolminaisuus
Viides ja kuudes räpsy:
- kahvikuppi, croissant, geishaleivos. Pöytä, johon on kaatunut sekä maitoa että ajatuksia. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu hetken verran elokuvakohtaukselta. Tai ainakin hyvältä mainokselta. Kaikki ei tarvitse tarkoitusta, joskus se vain on. Ja se riittää.
Lopuksi:
- räpsyt eivät ole epäonnistuneita kuvia, ne ovat aitoja.
Jos odotat viimeisteltyä sisältöä, tämä ei ole se postaus. Tämä on pala elämää. Villanannan näköinen, vähän takkuinen, vähän provosoiva, mutta täysin totta. Räpsyt ovat muistiinpanoja arjen reunalta, muistutuksia siitä, että elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen kuvauksen arvoista. Ja hei, jos joku kysyy, miksi julkaisit kuvan ruttuisesta paidasta ja vanhasta mallinukesta, voit sanoa: “Koska se kertoo enemmän minusta kuin täydellinen flatlay koskaan voisi.”
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: