Hae
VillaNanna

Joulumuorin omat sukkaset

 

Sukkaprojekti on jättänyt jälkensä meidän perheeseen monin eri tavoin. Sukkia tulee tehtyä hiukan puolivahingossa erilaisista jämistä jokaisen ompelukerran jälkeen. Upeista joustosamettileggari kankaastani jäi hieman paloja jäljelle ja siitä sainkin tehtyä sukkaprojekti 3 -ohjeen mukaan joulumuorille hauskaset sukkaset joulupäivän rientoihin.
Sukat onnistuivat juuri sen verran mitä odotinkin. Yllättävän kivat jalassa vaikka ovatkin joustosamettia ja keinoturkista.

Jouluaiheisia postauksia on tulossa nyt enemmänkin vaikka aluksi olin toista mieltä asiasta. Eli jos jouluaiheet kiinnostaa niin kannattaa pysyä linjoilla tarkkailemassa. Koitan sitä ennen saada itsenäisyyspäivä-asu postauksen uunista ulos mahdollisimman pian. Eli muistutan nyt kaikkia siitä, että olen pyytänyt seuraajiani eri somekanavissa osallistumaan asuni valintaan. asun ainoa kappale, jonka esittelin oli valkoinen tyllihassutus, jonka olen tehnyt verhosta ja t-paidasta. Muutama asia vielä uupuu asusta, jotka valmistuvat ihan nyt tänään tai huomenna. Kuvat tulevat sen jälkeen kyllä nopeasti. Käykää kurkkaamassa tai muistuttamassa mistä olikaan kyse. KLIK!

 

 

 

Mukavaa lauantaita kaikille!
-Melissa-

 

Joulun suloiset tonttulakit ja tonttutossut vanhasta paidasta

Olen alunperin suunnitellut, että tänä vuonna en tee mitään jouluaiheista postausta, johtuen siitä, että on niin paljon muuta tekemistä koko ajan mutta näin ne ajatukset muuttuu nopeasti. Kun penkoo kaappeja ja laatikoita niin aika äkkiä tulee vastaan vaatteita, joilla ei oikeasti enää tee mitään. Tällainen neulepaita tuli muutama viikko sitten esiin kaapistani ja aika nopeasti tiesin mitä siitä tulee.
Kaikki materiaali on kierrätettyä, myös tekokarva, joka on irroitettu takin hupusta. Näitä vaatteita löytyy paljon Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, siis neuleita ja hupun karvoja.

Näiden tekeminenkään ei ole vaikeaa, vaan tästä suoriutuu ihan noin vain niks naks leikkaamalla tai voi hyödyntää omaa pipoa ja jalkaa. Yhdestä M koon paidasta saa kaksi tonttulakkia ja yhdet sukat. Tonttulakkien taakse tulee yksi sauma, tossuihin vain pohjan kiinnitykseen sauma. Turkistupsujen ohje löytyy klik. Myös tupsut kannattaa aina tehdä itse, ne on niin helppo tehdä ja tekee monta samalla kertaa. Materiaalit hankittu Kierrätyskeskus, ilmaisosastolta.

*    *    *    *    *

Tonttulakki:
* Leikkaa aikuisen tonttulakki paidan takakappaleelta ja lapsen tonttulakki etukappaleelta.
* asettele paidan sivusaumat vastakkain.
* Leikkaa molemmat tonttulakit omaa pipoa apuna käyttäen.
* Ompele sauma ja käännä tonttulakki oikeinpäin.
* Leikkaa iso pyöreä kappale turkiksesta.
* Ompele käsin kiristyslanka turkistupsun reunoille ja kiristä työnnä tonttulakin kapein pää tupsun sisälle ja ompele tiukkaan kiinni.
Tonttutossut:
* Asettele jalka paperille ja piirrä jalanpohjan ääriviivat paperille, näin saat tonttutossujen pohjan kaavan.
* Leikkaa paidan hihat irti ja asettele hiha jalkaan. Sovittele ja asettele kappale jalkaasi hyvin ja muotoile sopivaksi saksilla.
* Leikkaa tossujen pohja paidan ylijäämästä.
* Ompele varsi ja pohja yhteen.
* Voit tehdä jätteestä vielä erilaisia koristeita halutessasi.
*    *    *    *    *

Nämä työt sopii myös aloittelijalle, sillä ompelua ei ole lopultaan paljoa ja apuvälineitäkään ei tarvita. Ommella voi ihan tavallisella ompelukoneella, saumuriakaan ei tarvita. Lyhyt suora tikki riittää hyvin. Kaikenlaiset neulepaidat sopii tähän myös. Villapaidat tosin saattaa olla ihan liian lämpimiä sisätiloihin mutta jos haluaa ulkoiluun tonttulakin niin myös villapaita toimii hyvin.
Oikein ihanaa viikkoa!
-Melissa-