Jämämateriaaleista romanttinen hame
Tuitui!!
Ennen muuttoa minulla oli kova kiire saada ommeltua Lumppis-projektin juttuja valmiiksi. Tietenkään en saanut laatikoita niin lyhyessä ajassa tyhjäksi ja nyt en sitten muuten vain ehdi ompelemaan ennen kuin toivottavasti tuossa heinäkuussa. Ongelma tässä asunnossa on se, että huoneet on niin pienet, ettei koneet mahdu minnekkään. Tästä sstä ollaankin nyt päätetty, että yhteen kaappiin tehdään työtila. Kiva…
Tätä tilaa ei olla vielä päästy edes suunnittelemaan mutta muutamia kangaslaatikoita olen päässyt jo tyhjentämään mukavasti. Valitettavasti nyt on niin, että kaikki materiaali ei tule mahtumaan näihin muutamiin paikkoihin vaikka miten yrittäisin. Tarkoittaa sitä, että on ihan pakko siirtää osa materiaalista varastoon, mikä on sinänsä ihan hyvä kun ollaan kaikki materiaali jo laitettu meidän vanhasta varastosta pois, yhtään materiaalia ei siis ole tällä hetkellä varastossa, jeee…Hetkeksi.
Minulla tosiaan tuli hätä kun tajusin, että on saatava Lumppis-projektin laatikko tyhjäksi, mikä ei toteutunut tietenkään. Kaivoin laatikosta palasen vuorikangasta (vähän tujumpaa) ja pitsiverhon palasen, jostain työstä oli jäänyt pari viskoosisuiroa, jotka ompelin yhteen ja kavensin todella kapeiksi suiroiksi. Näin sain kivan koristeen vuorikankaaseen. Suirojen väliin löysin sahakoristenauhaa, jonka ompelin myös vuorikankaaseen. Laatikon pohjalta löytyi vielä pätkä vaaleanpunaista alushamepitsiä, jonka myös kiinnitin alushameen helmaan. Näin sain hiukan pidennettyä hametta lisää. Materiaalia oli todella vähän mutta sain siitä huolimatta muokattua tosi romanttisen hameen, joka sopii juhannukseen oikein hyvin. Tarkoituksena on siis pukea hame päälle juhannuksena, jos nyt sattuu tulemaan vastaan tässä kun purkaa säkkejä. Vielä on hamonen hukassa.
Boho bootseista romanttiseksi bohoksi
Boho bootseista romanttiseksi bohoksi, miten se tapahtuu?
En tiedä kuinka moni muistaa kun viime vuonna ompelin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytyneille kengille koristeet varteen. Lupailin jo silloin, että teen näitä enemmän ja tosiaan tulen tekemään näitä enemmän. Nyt koristevaihtoehdot lisääntyivät yksillä hiukan romanttisimmilla koristeilla. Tämä on muutenkin tosi mielenkiintoista hommaa ja aika terapeuttista myös. Koristenauhojen pätkät saa hyvin hyötykäyttöön ja myös käyttämättömät / rikkinäiset korut pääsee mukaan näin. Näitä voi tehdä lukuisia ja erilaisia.
Näissä irroitettavissa on se hyvä puoli, että niitä voi vaihdella tyylin mukaan ja lupaan, että näette nämä kengät molemmissa asuissa jalassani vaatteiden kera. Postaus siitä miten näitä boho bootseja voi yhdistellä eri vaatteiden kanssa. Saman tyyppisiä postauksia voisinkin tehdä enemmänkin myöhemmin.
Eilisessä postauksessa jo myönsin, että olen kenkähullu, todellakin hullu, mutta se ei ole vain näiden kenkien ympärillä olevaa hulluutta vaan myös siitä miten niitä säilytän. Osa on koristeina hyllyillä, osa omassa laatikossa, nämä kengät ovat omassa matkalaukussa. Kyseinen laukku on muuten sellainen, jonka jossain kohtaa myös tuunaan sisältä enemmän näihin kenkiin sopivaksi.


8




