Hae
VillaNanna

Joskus suunnitelma A päättyy suunnitelmaan B

Ihan aina ei mene omat suunnitelmat niin kuin ne on suunnitellut ja joutuu muokkaamaan suunnitelmansa uudelleen. Minulla oli visio mekosta, jonka halusin itselleni mutta kun visio tuli valmiiksi se oli niin kamala, että purin ajatukseni ja otin käyttöön vaihtoehdon B. Mekko muuttui nukikaksi ja nyt olen tyytyväinen siihen. Kaavana käytin yhtä lempikaavaani, jonka kanssa olen tehnyt monen monta suloista tunikaa. Tunikan helmaa olen aina muuttanut erilaiseksi ja etukappale on monesti myös muuttunut erilaiseksi. Helppo kaava muokata ja muuttaa erinäköiseksi.

Facebookin ompeluryhmät ovat siitä hyviä, että monessa on henkilöitä, jotka mymät omia materiaaleja, joita ei tarvitse ja nämä kankaat ovat juuri sellaisia. Ostan aina paketti kerrallaan ja ompelen kun keksin niistä jotakin. Nämä kankaat ovat siis jonkun jämiä ja mielelläni ompelen niistä kivoja juttuja. Mikä sen mukavampaa kuin yhdistää pienet palat toisiinsa ja tehdä niistä jotakin hauskaa.
Toinen näistä vaatteista on selkeästi nyt syksyksi ja toinen kevääksi. Jotenkin en vain osaa noin vaaleaa turkoosia käyttää syksyn/talven aikana vaan vasta keväällä. Yleensä en niin ajattele sitä mikä sopii mihinkin vuodenaikaan mutta joskus vaate osuu johonkin tiettyyn ajanjaksoon. Minullakin on raamit vaikka ne useimmiten pursuaa yli.
Housujen tuunaus tämän päivän hitiksi on helppo ja yksinkertainen, myös suuren neuleen muokkaus neuletakiksi on helppo tuunaus. Linkeissä on kuvia ja ohjeita miten ne muokataan. Kannattaa siis oikeasti muodistaa omia vaatteitaan, niin ei tarvitse ostaa uusia ja näin pitkään kaapissa olleet lumput tulee uudelleen käyttöön. Muutosten ei tavitse olla suuria, kuten tässä mekon kohtalossa huomaatte, vaan pienikin vaatteen fiksaus muuttaa vaatteen ilmettä paljon. Aina ei myöskään kannata vaatteista tehdä kokonaan uusia, vaikka siitä hommasta tykkään kaikkein eniten.

Kengät: Kierrätyskeskus

Olen farkkuhullu – Farkkutakki farkkujen paloista

Syksyllä on ihanaa pukea päälleen paksuja neuleita sekä ihania takkeja. Farkkuhulluna tyyppinä, pukeudun tietenkin johonkin farkkutakkiini useimmiten mitä mihinkään muuhun takkiin. Farkku myös antaa aina mahdollisuuden lentävälle mielikuvitukselle kun sen saa käsiinsä ja alkaa suunnitella jotakin uutta näistä farkuista. Vaikka Lumppis- projekti ei samalla tavalla ole projektina mitä ennen, niin olen silti välillä tehnyt siihen liittyviä juttuja kun kätösiini vain saan projektin materiaaleja. Niitä kun on yksi pieni laatikollinen saatu tuotua tänne uuteen asuntoon.
Varsinkin farkkua on mitä voi käyttää ja tuntuu aina sille, että vaikka ompelisi kassin sisältöä miten paljon tahansa, ne farkut eivät vain katoa kassista. Nyt halusinkin tehdä sellaisen farkkutakin, jossa on lähes kaikki palat leikattu jämistä ja kaikki vetoketjuista lähtien on otettu hyötykäyttöönn ja tarkoitus onkin ommella merkkejä lisää sitä mukaa kun otan niitä farkuista pois. Kaikkia merkkejä kun en missään käytä, takista tuleekin siis merkkitakki.
Koska minulla on kasari villitys, niin on aika itsestään selvää, että takki on kuin suoraan kasariluvulta, lyhyt leveä ja alle mahtuu paksumpikin neule, tosin silloin takki ei mene kiinni, mutta se taas ei haittaa mitään kun lämpöä saa isoilla kaulahuiveilla. Kuvissa esiintyvät mustat housut ovat myös tuunatut. Lahkeet vain lyhyeksi ja se siitä, poolopaita on myös ompelemani vaate ja kuuluu niihin minun perusvaatteisiin. Tällaisilla vetimillä liikuin 80-90- luvuilla paljon. Valkoista, mustaa ja farkkua… Vieläkin menee täydestä kuin väärä raha.

Kun asuani katsoo, niin voi taas hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tässä on taas Lumppumaakarin ekstaasi, mutta ei ihan, sillä paita on tehty uudesta kankaasta, sillä kotona ei ollut yhtään sellaista kangasta, josta tehdä yksinkertainen poolopaita. Paloista olisi voinut tehdä mutta tummista trikoopaloista. Eikä se nyt ollut tämän asun tarkoitus ja tarve. Tarvitsen ihan perus poolopaitoja kun kaikki ovat menneet huonoon kuntoon. Mutta muutoin tämä asu on melkein ekstaasi.

Kengät: Kierrätyskeskus
Housut: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto. Tuunatut
Farkkutakki: Materiaalit ovat Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta
Poolopaita: Ommeltu
Mielestäni takki kuvastaa minun mieleikuvitusta hyvin ja myös tyyliäni, vaikka se on hyvin rönsyilevä. Kasari lookki pukee minua erittäin hyvin ja toimii näinkin. Poikani on pyytänyt itselleen myös farkkupaloista tehtyä farkkutakkia ja tietenkin teen sen, joko nyt syksyksi tai sitten kevääksi. Katsotaan miten homma etenee ja miten löydän materiaaleja siihen. Takkiin tulee vähän muutakin kuin farkkua, tämä oli pyyntö. 

Rentoa perjantaita kaikille!
-Melissa-