Hae
VillaNanna

Liian suuri paita ja liian pieni toppi yhdistyy yhdeksi paidaksi

Tuossa kun tuunasin yhden paidan jokin aika sitten ja esittelin sen täällä blogissani, on homma lähtenyt vähän niin kuin lapasesta. Kaapissa on nyt kolme samalla ajatuksella tehtyä paitaa. Keräsin nimittäin kaapista kaikki sellaiset vaatteet, joita en käytä ja muokkailen niitä hitaasti uudeksi. Ja ne vaatteet, jotka olen saanut tässä tuunattua, ovatkin olleet kovassa kätössä sen jälkeen. Kuten nämä pari paitaakin. Tämä on minun heikkous, että kun innostun jostain, niin pitää tehdä monta samalla ajatuksella. Hiukan eri käyttöön jokainen paita ja eri fiiliksellä.

Minusta on myös hauska nähdä miten eri materiaalit käyttäytyy samassa ideassa ja vaikka päällä olisi muuten lähes samat vaatteet, miten ilme muuttuu siitä huolimatta. Molempien paitojen kanssa minulla on samat kengät sekä sama takki. Silti asu on ihan erilainen. 
En nyt kuitenkaan harmittele sitä, että minulla on kolme samaan tapaan tehtyä paitaa kunhan ne jäävät tähän kolmeen. Jokaisella meillä käsityöläisellä on niitä tiettyjä rakkaita kaavoja ja vaatteita, joita toistaa koko ajan. Minulla on monta lempparia ja niitä teen ihan liian useasti. Olen ns. kangistunut tapoihini ja ne on nyt tarkoitus tämän syksyn ja talven aikana muuttaa muuhun ja kokeilen uusia kaavoja ja ideoita. Sama pätee myös neuleisiin. Yritän olla neulomatta pipoja ja kaulaliinoja enää yhtään. Yksi pipo on kyllä tulossa vielä mutta nämä kaksi pipoa on ainoat, jotka neulon ja yhtään kaulaliinaa ei tarvita. Nyt keskitytään käyttämään niitä mitä on tehty tässä monena vuonna. Myös erittäin boheemi pukeutuminen saa väistyä romanttisen tieltä ja vähän aikuismaiseen suuntaan on lähtenyt tie viemään. Saapi nähdä miten kauaa sekin ajatus toimii. Boheemi pukeutuminen kun kolkuttelee joka päivä takaraivossa. 
Tämä syksy on siis kaunis ja täynnä muutoksia. Toivottavasti hyvään suuntaan ja vaikka tyyli muokkautuu niin toivottavasti pysyy kuitenkin pitkälti samana. En halua liikaa muuttaa tätä hassua tyyliäni. Ehkä hiukan tuoda kaikkia eri tyylini osia lähemmäs toisiaan. Tyhjensin kirppispuolen, koska en saanut aikaiseksi ylläpitää sitä mutta jos keksin keinon miten hoitaa kirppispuolen juttuja niin sitten alan laittaa enemmän myyntiin itse tehtyjä vaatteita, joita en enää käytä, eikä tuunaaminen ole järkevää. Katsotaan…
PS. Kenkien huoltopostaus alkaa olla loppusuoralla.

Värssy


Vanhasta paidasta suloinen röyhelöpaita

Syksy on mennyt aika kivuttomasti siitäkin huolimatta, että kaipaan kesää ja hikisiä kelejä. Jotenkin kovasti jo odotan siitä huolimatta ruskaa, joka kiiltää auringossa. Jos syksy olisi yhtä kaunis kuin kesä oli. Tätä voi aina toivoa. Minulla useasti myös syksyn korvilla valtaa värirakkaus, joka on juuri murretut värit, olenhan syksy väreiltäni, useasti myös tietyt syksyn tuoksut ja vesisateet tuovat muistoja mieliin, toki myös jotkin vaatteet vievät nuoruuteni aikaan. 
Värit ovat suuressa osassa syksyä, omat lempivärini muuttuvat kauniin murretuiksi ja elävöittävät niin hiuksiani kuin muutenkin ryhtiäni. Siitä varsinkin huomaa, että olen väreiltäni syksy. Minulle on myös valtavan tärkeää, että tietyt värit ovat aina syksyllä mukana, vain vihreää on vaikea löytää, sitä minulle oikeaa vihreää. Mutta elän siinä toivossa, että vielä niitä ihanuuksia saan päälleni. Vihreänsävyinen kukkamekko ja paksu villaneule olisi aika hitti minulla. Ehkä vielä nekin ilmestyy kaappiin. Vihreää lankaa kun löytyy kyllä. 
Olenkin jo aikaisemmassa postauksessa kertonut, että syksyyni kuuluu kukonaskel, tweed sekä villa monella tavoin. Väreinä kaikki ihanat murretut luonnon värit. Rakkaimmat värit tälle kaudelle on aina sinapinkeltainen, terra, petrooli, turkoosi ja vihreä. Voisin pukeutua näihin väreihin ihan joka päivä. Toki kaikki muutkin syksyn värit ovat rakkaita ja tykkään käyttää niitä mutta nuo on ne lempparit. Niillä saa hyvin raikastettua myös hiusteni väriä, joka on punainen. Jos ette tienneet, niin olen luonnostani punatukkainen ja vaatteiden värit on isossa osassa siinä miten voimakkaasti punainen väri näkyy. 
Syksyllä jatkuu myös minun villitykseni, joka alkoi jo vuosi sitten, nimittäin frillapaidat. Tämä paita on tehty ilmaisoston löydöstä. Paidassa on pientä kohoraitaa ja on kokonaan kellertävä, ei valkoinen eikä luonnonvalkoinen vaan ihan kellertävä. Tykkään kovasti millaiseksi se tuli ja Kierrätyskeskuksesta ostetut housut sopii hyvin tämän paidan kanssa. Yhdistin asuun mustan bikertakin sekä jalkaan laitoin mustat nilkkurit. Tässä on nyt vähän tätä minun uutta tyyliä, hiukan enemmän aikuiseen tapaan. 
Paita: Ilmaisosasto, tuunattu
Housut: Kierrätyskeskus, 4€
Huivi: Ilmaisosasto
Takki: 10€
Nilkkurit: Kierrätyskeskus, 6€
Koru: Itse tehty
Kassi + koristeet: Itse tehty, heijastimet miehen tekemiä