Vuoden 2024 matkailu ja retkeily
Vuoden 2024 matkailu ja retkeily -kooste on vuosiraporttien viimeinen. Tämän jälkeen voinkin todeta, että vuosi on ollut aika ihana, vaikka sitä varjosti meikkä mandoliinin heikko terveydentila. Tosin terveydentila myös on rajoittanut paljon erilaisia retkeilyjä. Työn puolesta tulikin juostua siellä täällä monessa paikassa.
Vuoden 2024 matkailu ja retkeily
Viime vuoden ne kaikkein parhaimmat hetket olivat ehdottomasti hääpäivä ja Yyteri. Odotin Yyterin matkaa innoissani ja meillä oli tosi hauskaa. Tänä vuonna emme sinne mene kun on muita suunnitelmia. Viime vuonna myös työnpuolesta tuli käytyä vähän joka puolella, olin ekaa kertaa myös Tampereella Nuoripäivillä, mutta vietin aikaani kivasti tiputuksessa, kun ilmeisesti sain ruokamyrkytyksen. Mutta mitä kaikkea tuli puuhattua ja nähtyä?
Pakkaspäivä luonnontieteellisessä museossa
Härdelli halusi ehdottomasti päästä kyseiseen museoon. On pikkuruisena poikana ollut ja halusi fiilistellä sitä omaa pikkupoikalapsuuttaan. Nyt ei museossa ihan niin pitkään mennyt aikaa mitä silloin joskus aikanaan ja kaikkein eniten kiinnosti myrkkyhämähäkit, vaikkei niitä nähtykkään, edelleenkään.
Supersankareiden universumissa tapahtuu
Tanssin talossa käytiin nautiskelemassa ja ihmettelemässä teatterin huumaa. Tarinallinen sirkus oli hauska, lapsille suunnattu juttu. Oli kuitenkin kiva käydä katsomassa ja kokemassa.
Designmuseo
Koska nyt myös mieheni hankki eduillaan museokortin, niin on paljon helpompi pyöriä museoissa mitä ennen. Ei tarvitse miettiä hintoja, eikä myöskään sitä, että onko sitä rahaa vai ei. Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja menoksi.
Niin paljon kaikkea
18 -vuotis hääpäivä
Helmikuussa taas vietimme tuttuun tapaan hääpäivää. Miten se aika meneekin näin nopeasti? Ei meinaa pysyä perässä ollenkaan. Miltä meidän hääpäivä näyttikään viime vuonna?
Sinebrychoffin taidemuseo
Sinebrychoffin taidemuseo oli upea. En ollut ennen täällä käynyt, silloin kun asuimme Pohjois-Helsingissä, niin tämä museo tuntui niin kaukaiselta. Nyt se on ihan meidän vieressä. Tietenkin sinne piti mennä heti.
Ateneum
Komas museo tälle vuodelle löytyi Helsingin ytimestä. Pakko myöntää, että en ole vuosiin käynyt Ateneumissa. Viimeksi silloin kun oli Tove Janssonin näyttely. Mutta Eero Järnefelt kutsui minua sinne ja oli kyllä upea näyttely kaikin puolin. Opin paljon asioita
Kesää kohti ja Yyteriä
Keväällä tosiaan oltiin työn puolesta niin Tampereella kuin Turussakin. Molemmilla kerroilla olinkin kipeänä. Turussa sain auringonpistoksen ja lämpöhalvauksen. Joten pientä pelkoa minulla on, että työreissuilla tulen kipeäksi.
Päiväretki Tallinnaan
Toukokuussa alkoi jo vähän harmittamaan ja hypättiin laivaan. Kohteena helppo Tallinna. Nyt kun asustelemme tässä ihan sataman tuntumassa, on helppo siirtyä Tallinnaan. Reissu oli ihanan rento, eikä meillä ollut kiire mihinkään.
Helsingin sambakarnevaalit
Tänäkin vuonna osallistuin huoltajan roolissa karnevaaleille. Ja tietenkin samba Cariocan huoltajana. Carioca muuten voitti suomenmestaruuden! Mahtavaa!
Illallisristeily
Me yleensä mennään lounasristeilylle vappuna, mutta jotenkin vappu vaan tuli ja meni. Ei tajuttu ollenkaan koko hommaa. Mutta juhannusristeilylle sitten hypättiinkin ja oli ihanaa. Ei ole väliä onko se ajankohta milloin. Parasta on kun sinne pääsee.
Vuoden kohokohdat: Yyteri ja häät
Yyteri
Yyteri oli meidän vuoden kohokohta. Oli ihan yhtä mahtavaa kuin oli silloin road tripin aikaankin. Nyt vain oli vielä lämpimämpää. Yöuinnit oli ihan mielettömät. Poika innostui kerran riehumaan veteen minun kanssa. Alkaa tuo poika olla vähän vanha ilmeisesti.
Ahlainen
Viimeksi vierailimme Reposaarella, nyt suuntasimme Ahlaisiin. Ei siellä ollut oikein mitään nähtävää, mutta tulipahan käytyä. Tai sitten emme vain osanneet ja ymmärtäneet mitä siellä on.
Intiimit häät
Esikoiseni meni naimisiin kesällä ja niitä lähdimme tietenkin viettämään. Kyynelille ei ollut loppua kun pieni muru käveli alttarille pikkuveljensä saattelemana.
Perhepäivä Korkeasaaressa
Lintsipäivät muuttuivat yllättäen Korkeasaaripäiviksi. Nuoripari saapui Helsinkiin, niin lähdettiin kiertämään Korkeasaarta, dinosaurukset piti kovaa meteliä.
Vuosi 2024 lähenee loppuaan
Vuosi lähenee loppuaan ja vaikka on sellainen olo, ettei mitään ole tehnyt tai nähnyt, niin kyllä vain oikeasti tuli puuhattua vaikka ja mitä. Myös siis työnpuolestakin. Olin ensimmäisen kerran koskaan Laguunissa, käytiin nuorten kanssa Suomenlinnassa sekä Pentalassa. Nuuksion leiri kaikkine vaelluksineenkin oli onnistunut.
Pikareissu Tallinnaan
Ja taas suunnattiin Tallinnaan. Täytyy sanoa, että viime vuosi on mennyt Helsinki Tallinna välissä. Nyt saa kyllä hetkeksi Tallinna jäädä. Mennään välillä muuallekin. Mutta kivaa oli silti!
Lintisillä
Ehdittiin me sitten lopulta käymään Lintsilläkin. Ei me siellä laitteisiin menty, kierrettiin ja ihmeteltiin vain. Syötiin ja kuvailtiin. Ei sen tarvitse tämän ihmeellisempi olla. Ensin tosin ajateltiin ostaa laiteliput. Mutta sekin sitten jäi, kun puuhaa oli ilman laitteitakin.
Syksyinen Porvoo
Ekaa kertaa koskaan, oltiin Porvoossa vasta syksyllä, kun turistit olivat vähitellen siirtymässä muualle. Tyhjät kadut ja hiljaisuus oli tullut Porvoon kaduille.
Seinäjoen käsityömessut
Ekaa kertaa koskaan, osallistuin käsityömessuille, oli aivan ihanaa tavata myös blogikolleega ja kiertää hänen kanssaan paikkoja. Otin uuden tatuoinninkin. Palataan asuuni myöhemmin.
Suomen kädentaidot -messut
Nuorten kanssa lähdettiin työn puolesta Tampereelle messuille. Tämä olikin minulle hiukan liikaa. Onneksi ei tarvitse mennä kuin kerran vuodessa. Tai kaksi. Tai….En ole varmaan koskaan ollut niin väsynyt kuin olin tämän reissun jälkeen.
Joulu Tallinnassa
Niin kuin totesin ylempänä, tuli käytyä Tallinnassa oikein urakalla. Suomessa ei oikein joulun aikaan ole enää mitään, siksi matkustan mieluusti muualle, koska on tekemistä. En välitä möllöttää kotona, kun joulu ei silleen ole minun juttu.
Vuoden 2024 matkailu ja retkeily
Vuoden 2024 matkailu ja retkeily -kooste on valmis. Koosteesta puuttuu kaikki leffassakäynnit, sekä kirppistelyt ja kävelyt. En niistä muutoinkaan juuri kirjoittele blogiin. Kesä oli meille erikoista aikaa, sillä keskityimme lähinnä pyörimään Helsingin keskustassa. Tästä on niin helppo tallustella sinne. Polkupyörät jäivät siis täysin käyttämättä. Ehkä tänä vuonna sitten tulee taas noustua pyörän selkään.
Mahtavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Loman viimeinen päivä
Loman viimeinen päivä on aina jotenkin todella haikea. On vaikea päästää irti niistä omista hömpötyksistä, joita tekee koko oman loman. On aika kääntää itsensä työhön ja alkaa valmistautumaan arkeen. Toki sitä arkea nyt on lomallakin, mutta se on erilaista arkea. Rentoa arkea, jos näin voisi ajatella.
Loman viimeinen päivä
Minulle juuri nämä hetket ovat niin kovin vaikeita, olen jotenkin todella alamaissa, kun se viimeinen lomapäivä kolkuttelee oveen. Useasti haluan tehdä jotakin rentoa ja tällä kertaa, kun oli tarkoitus päästää joululomasta irti, menin Cafe Regattaan. Ensin piipahdin hoitamassa asioita Meilahden sairaalassa ja sitten lompsin kohti rantaa ja tätä erikoista kahvilaa. En pitänyt mitään kiirettä, vaan tallustelin hitaasti kohti kohdettani. Tyhjensin tosiaan pääkoppaani kunnolla.
Ilma oli kuulas, kaunis. Hassu fiilis, oikein mukava hetki kävellä kohti kahvilaa ja merenrantaa. Tuuli ei tuivertanut kovaa. Turisteja vilisteli siellä täällä Sibelius-monumentilla sekä Cafe Regatan ympäristössä. Kun vähitellen kävelin rauhassa kohti kahvilaa, tuulikin tulikin tutuksi. Merenrantaa kun kulkee, niin tuuli tulee tutuksi.
Lämmin kaakao ja mustikkapiirakka
Turistit ja paikalliset ovat todella löytäneet tämän ihanan ja erikoisen paikan. Useasti kahvilassa on pitkät jonot, mutta tällä kertaa pääsin sisälle asti jonottamaan. Päivä oli mitä rauhallisin, turistit kuvasivat kahvilaa ja ympäristöä ja tietenkin toisiaan mielellään. Pikkulinnut pomppivat ja sähläsivät ympärillä kun istuin ostosteni kanssa pöytään. Tietenkin napsin pari omaa kuvaakin paikasta. Tämä kahvila on yksi suosikki koko Helsingissä. En käy isoissa ketjupaikoissa ollenkaan, vaan juuri vähän erikoisemmissa ja pienissä. Toinen suosikkini on tässä meidän läheisyydessä oleva Cafe Baguette.
Kahvilassa pitää olla luonnetta ja jotakin erilaisuutta, että haluan mennä sinne. Ehkä ainut sellainen niin sanottu ketju on Reloven kahvilat, joissa tykkään istua aamupalallakin. Mutta minua ei kauhean useasti näe esimerkiksi Espresso House, Fazer tai Robert´s coffee. Joskus on tosin pakko, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Mutta haluan myös kahvilalta muutakin kuin kahvia ja pullaa, siksi valitsen sen pienen erikoisemman paikan kuin jotain noista isoista.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2








