Hae
VillaNanna

Neulottu balaclava

Neulottu balaclava

Tämä neulottu balaclava ei ole niin istuva mitä olen tässä muita tehnyt. Näille isommille on myös oma paikkansa vaatekaapissani. Tämä on minun eniten käyttämäni balaclava, heitän sen lähes päivittäin päähäni kun sujahdan ovesta ulos. Niin helppo asuste.

Neulottu balaclava

Tämä balaclava on tullut valmiiksi jo viime vuoden puolella, mutta kuvia sain aikaiseksi vasta nyt. Toki se on näkynyt päässäni muutamissa kuvissa tuolla Instagramin puolella, mutta en ole siitä sen enempää kertonut. Mutta nyt olisi tarkoitus. Minulla oli pienoisia vaikeuskia ensin löytää sopiva malli, sillä lankojen vyöteet olivat aikaa sitten jääneet jonnekin matkan varrelle ja oli tehtävä parikin mallitilkkua ennen kuin löysin sopivan ohjeen.

Ohje: Drops Design, Luna Azul 

Ohje on tosi helppo ja balaclava valmistui parissa illassa, kun en ehtinyt koko ajan pitää neuletta kädessäni. Tykkään siitä, että huppu on isohko ja se on helppo vetää päähän ja päästä pois. Lanka on ihanan pehmeää, eikä kutita yhtään. Valitettavasti en merkannut minnekkään miten paljon lankaa meni, mutta noin 150g taisi upota lankaa tuohon huppuun. Lankaa ei siis jäänyt minulta mitään jäljelle. Eikä sen vuoksi tuota etureunusta saanut ihan ohjeen mukaan tehtyä. Minun hupussa etureunus on kapeampi.

*****

Olen vuosien aikana ostanut valtavan määrän lankaa, on eri lankakaupoista ostettuja, on marketeista sekä kirppareilta. Niitä on siis valtavat määrät. Olen viime vuonna tehnyt päätöksen, että pyrin neulomaan nyt kaikki langat pois. Osa on ostettu tiettyä mallia varten ja osan kohdalla on unohtunut jo, mitä on pitänyt tehdä. Sen lisäksi on iso määrä jämälankoja, joita yritän nyt kovaa vauhtia myös saada johonkin järkevään muotoon. Viime vuonna aloitettu projekti siis jatkuu.

Neulottu balaclavaNeulottu balaclava

Sukellus omaan vaatekaappiin

Vuoden vaihteessa olikin aivan mahtavaa penkoa vaatekaappiaan ja kaivaa sieltä ihania löytöjä. Yksi sellainen löytö on ollut neuletakki, jonka neuloin muutama vuosi sitten. Neule on Muita ihania -blogin Tiinan kirjasta neulottu. Aivan ihana ja todella rakas neule. Tätä on käytetty paljon. Neuleen alle laitoin raidallisen poolopaidan ja jalkaan ihan vain leggarit. Ulkovaatteiksi valitsin ihanan teddytakkini, joka näkyi blogissa ensimmäisen kerran vuonna 2020 ja kengiksi valikoitui Moon bootsit. Balaclava sopii hyvin asun kanssa.

Tämä on toisaan sellainen asu, jossa viihdyn hyvin ja on ihana sanoa, että olen itse tehnyt osan asusta. Saan nimittäin aika paljon kyselyjä varsinkin tuosta neuletakista. Neuletakin ohje tosiaan taitaa löytyä vain Muita ihania -kirjasta, ei blogista ollenkaan. En tosin ihan varma ole tuosta asiasta, mutta uskoisin niin.

Löytyykö sinulta jo balaclava?

Neulottu balaclava

Rentoa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Pilven reunalla neuletakki

 

Unelmia vuodelle

Unelmia vuodelle

Onko minulla unelmia vuodelle 2025? Olen tätä pohtinut jo hetkisen. Hiukan alkaa tuntua sille, ettei mitään unelmia olisi tai siltä se tuntuu. Tuntuu aika kurjalle sellainen, ettei ole mitään unelmia. Minusta kun unelmia aina pitää olla, sillä ilman niitä ei ole sitten oikein mitään. Kaikki unelmat eivät toteudu ja niin sen kuuluu ollakin ja useasti unelmat voivat myös muuttua. Näinkin on tapahtunut useasti.

Unelmia vuodelle

Olen törmännyt somessa nyt paljon siihen miten ihmiset kertoo vuoden unelmistaan tai suunnitelmistaan ja itsekkin haluaisin kovin kirjoitella sellaisia, niin kuin olen joskus niitä kirjoittanutkin. On myös erilaisia projekteja, joihin halutaan ottaa osaa yms. Itselläni on ollut esimerkiksi Läjäprojektia, kassiprojektia, jämäprojektia, make 9 -projektia ja vaikka ja mitä. On ollut älä osta mitään ja osta vain kirpparilta, tuunaa vanhat vaatteet yms. Ja nyt tuntuu ettei ole oikein mitään sellaista ihmeellistä unelmaa minkä haluaisi toteuttaa.

Ainoa mikä tässä on meneillään, jotka alkoi jo viime vuonna on Ylijäämäprojekti sekä lankaprojekti. Mitä nämä kaksi sitten oikein on? Ylijäämäprojektin tarkoituksena on saada muutettua kaikki laatikossa oleva materiaali joksikin käyttökelpoiseksi. Tämä materiaali on sellaista, mikä ei ole mahtunut kaappiin kun muutimme tähän asuntoon. Lankaprojektin tarkoitus on hyödyntää kaikki olemassa oleva lanka ennen kuin hankin jotakin uutta lankaa. Tässä on siis projektia kerrakseen.

Tietenkin yksi unelmista on se vaatekaappipäiväkirjan kirjoittamisen jatkaminen tänne blogiin. Haluan saada enemmän vielä irti vaatteistani, joita on ja paljon. Kirppistelyä vähennän entisestään ja keskityn siihen, että teen materiaalejani pois nurkista. Keskityn siihen, että kaapissa on vain ja ainoastaan lempivaatteita, kuten tähänkin asti.

Illallisasu Tallinnassa: Kimalteleva mekko: UFF Kimaltelevat sukkikset: Suva

 

 

 

Unelmia matkailusta

Tietenkin unelmia matkaislusta löytyy myöskin. Niihin liittyy aina kaksi paikkaa Yyteri ja Krakova. Meillä on suunnitelma kesälle, mutta en paljasta tätä suunnitelmaa vielä. Mutta reissua kuitenkin suunnitellaan ja toivotaan kovin, että se toteutuisi. Koska nyt voisin sanoa, että kyseessä on minun yksi unelma ja onneksi mieheni on niin hullu, että lähtee mielellään meikäläisen tällaisiin hullutuksiin mukaan.

Minusta kun unelmia aina pitää olla, sillä ilman niitä ei ole sitten oikein mitään. Kaikki unelmat eivät toteudu ja niin sen kuuluu ollakin ja useasti unelmat voivat myös muuttua. Näinkin on tapahtunut useasti.

Tänä vuonna saattaa loma olla vähän lyhyt, sillä meillä venyy työt pidemmälle kesään. Töissäkin kun on aika iso projekti käynnissä ja sen tiimoilta joutuu venyttämään lomalle lompsimista. Mutta ei se mitään, joskus on näinkin. Mutta tulipahan näitä unelmia nyt muutama. Mitään sellaista yksittäistä isoa ei ole, enkä usko, että tuleekaan, tässä on kuitenkin ihan tarpeeksi näitä unelmia, jotka tuli ihan vahingossa.

P.S. UFFissa on tasarahapäivät menossa

Illallisasu Tallinnassa: Kimalteleva mekko: UFF Kimaltelevat sukkikset: Suva

Rentoa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Blogisuunnitelmia ja unelmia

Neuleunelmia vuodelle 2022