Hae
VillaNanna

Söpön oma pesä

Söpön oma pesä

Söpön oma pesä valmistui muutamassa illassa. Olen syksyllä ostanut eri värisiä ontelokuteita, olen ihastunut Lilli onteloenkuteese , olen tehnyt kyseisestä kuteesta tyttöni kissalle korit. Eco kude sopii meille ja siitä löytyy montaa eri väriä. Itselläni on farkun sininen, sinapinkeltainen sekä vaalean harmaa. Niistä saa jo vaikka mitä virkkailtua.

Söpön oma pesä

Pesän oli tarkoitus olla tarpeeksi pieni, että Söpö tuntee olevansa kohdussa, mutta tarpeeksi iso, että pystyy muuttamaan asentoaan helposti.  Tarve tälle pesälle on suuri, sillä Söpö tarvitsee niin paljon huomiota, sekä turvaa. Koira on jo 7 vuotias, mutta aivan vauva, nukkumiseen tarvitsee aina tuttinsa ja minun syli on se kaikkein tärkein 24/7. Tuon pesän tarkoitus on rauhoittaa Söpöä, antaa äidin kohdun fiiliksen, turvallinen kolo kun minä olen poissa tai kun Söpö hermostuu jostakin.

Aloitin tekemällä kuteesta silmukan ja virkkasin silmukkaan kahdeksan kiinteää silmukkaa. Siitä lähdin kerros kerrokselta virkkaamaan ympyrää. Kun ympyrä oli sopiva, virkkasin ilman lisäyksiä noin 15 cm, jonka jälkeen jätin 25 silmukkaa virkkaamatta ja jatkoin lopuilla edestakaisin niin kauan kunnes olin tyytyväinen korkeuteen. Loin viimeisellä kerroksella 25 silmukkaa ja näin sain sisäänmenoaukon tehtyä. Muutama kerros jälleen korkeutta ja aloitin kavennukset. Lopuksi virkkasin sisäänmenoaukon ympäri harmaalla kuteella jämäkämmän osan.

Tähän ei ole siis mitään ohjetta, kokeilemalla ja purkamalla itsekin tämän tein. En jaksanut alkaa kirjoittaa ylös mitä kaikkea tein ja millä määrillä. Silmämääräisesti vain menin.

Söpön rakas pesä

Kun pesää ekaa kertaa kokeiltiin, niin Söpöä ei sieltä enää pois saatu. Oli pakko lopulta kantaa söpö pesän sisällä sisälle ja viedä sänkyyn koko hökötys. Siellä Söpö nukkui pitkän tovin, tuli ulos vasta kun mies oli lähdössä viemään tyttöjä lenkille. Nyt on pidettävä pesä mukana, oltiin sitten sisällä tai ulkona.

Nuppu taas on sitä mieltä, että hän ei mihinkään pesään mene ja tallustelee suoraan pesän katon päälle ja nukahtaa siihen. Näin eri luontoisia nämä meidän tytöt ovat, vaikka ovat samaa rotua. Nuppu ei siis arvosta tätä pesää ollenkaan, joten hän saakin sitten ihan oman pesän, erilaisen, itselle sopivan ilman kattoa.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Perheen uusin jäsen Nila ja virkatut korit

Korvikset vanhoista rannekoruista

Korvikset vanhoista rannekoruista

Minulla on tapana tehdä korvikset vanhoista rannekoruista  ja niitä onkin useampia. Olen esitellyt monet parit täällä blogissanikin. Mutta nyt halusin muokata korviksia vähän enemmän mitä ennen. Aikaisemmin olen virkannut suoraan ympyrään reunapitsin (simpukka tai piparkakku) mutta nyt halusin testata miten pystyn itse rannekorua muokkaamaan ennen kuin sen ympärille virkkaan mitään reunapitsiä. Täytyy sanoa, että korun muokkaaminen onnistuu todella helposti, mutta varovainen pitää olla, sillä koru katkeaa aika helposti.

Mietin myös, että korusta voisi muovailla vaikka mitä uutta, eikä tarvitse välttämättä edes virkata ympärille mitään. Täytyy kokeilla, näitä koruja kun löytyy isot määrät. Mutta tällaiset korut ovat mun lemppareita ja varmasti tulen tekemään vielä lisääkin näitä, vaikka samanlaisia ei tarvitsisi olla paikat täynnä. Jotenkin kuitenkin haluan eri värisiä ihanuuksia roikkumaan korviini.

Vanhoista rannekoruista korvikset

Yksinkertaisuudessaan nämä korut tehdään vain niin, että ensin ommellaan korun ympärille kiinteitä silmukoita ja seuraava kerros sitten vaikka simpukkaa tai piparkakkua. Kummasta tykkää enemmän. Itse en isoja eroja noissa kahdessa nää edes. Ohjeitakin löytyy isot määrät googlettamalla. Näissä koruissa tosin ensin muotoilin ne sydämen malliin ja vasta sitten aloin virkata. Lankana paras on puuvilla tai bambulanka. Voihan toki näitä tehdä myös erikoislangoista, kuten kaikkista juhlalangoista. Mieluiten kuitenkin sellaisilla, josita tulee tasainen jälki.

Mitä siis näihin tarvitset?

Kaksi metallirannekorua tai muita vastaavia. Mitä pienempi koru, sen parempi. Pyrin käyttämään sellaisia rannekoruja, jotka eivät mahdu käteeni. Näin niistä ei tule valtavan suuria. Näillä pienilläkin kun suuruus on massiivinen. Lisäksi tarvitaan lankaa. Toki koristella voi rikkinäisillä koruilla ja helmillä myöskin, mutta yksikertaisuduudessaan tarvitaan vain muutama asia. Myös korvikoukut ja välikappaleen tarvitset, jotta voit yhdistää korviskoukun sekä korun toisiinsa. Sitten kun kaikki materiaali on, niin ei muuta kuin hihat heilumaan.

Lankaa ja värejä vaihtamalla kuruista tulee ihan eri näköisiä, vaikkei muotoilisi korviksista yhtään mitään. Näiden tekeminen on myös hauskaa ja siksi näitä on minullakin nyt neljät kappaleet. Valkoiset, turkoosit, vihreät sekä nyt nämä luonnonvalkoiset vai ovatko jopa beiget? Vaikea sanoa. Vielä olisi ihania värejä kaapissa, joista olisi tarkoitus virkata tämmöiset korut.

Tuleeko näitä käytettyä?

Todellakin. Itsellä on useasti jotkin näistä koruista korvissa roikkumassa. Eivät ole painavia vaikka ovat suuret. Mutta tosiaan kannattaa valita mahdollisimman pienet rannerenkaat tähän hommaan. Kannattaa ainakin kokeilla hyödyntää vanhoja koruja ja tehdä niistä jotakin ihan uutta.

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Vanhoista rannekoruista korvikset