Kenkäpussit suihkuverhosta
Reissuun ompelin kenkäpussit suihkuverhosta. Näin suojaan kenkiä eikä niitä tarvitse laittaa muovipussiin. suihkuverho on tähän hyvä materiaali. Varsinkin kangaspohjainen suihkuverho. Nämä pussukat on helppo valmistaa, sillä näissä ei ole vetoketjua, ommeltavia saumoja vain kaksi, toki nyörikuja aiheuttaa oman päänvaivan.
Kenkäpussit suihkuverhosta
Kun me muutama vuosi sitten muutettiin tähän asuntoon, missä nyt asutaan, oli suihkutilassa suihkualue, johon tarvittiin kaksi suihkuverhoa. Pitkän etsimisen jälkeen päädyimme hankkimaan kokonaan uudet verhot ja näin tämä verho jäi sitten käyttämättä. Pesin suihkuverhon huolellisesti ja poistin helmaosan painon. Sen jälkeen laitoin verhon odottelemaan parempia aikoja. Ne ajat ovat nyt! Tarvitsin kipeästi kenkäpusseja, joita on hyvä käyttää kun matkustaa. Tähän mennessä olemme käyttäneet valmis pusseja, jotka eivät juuri kestä, eikä niitä voi pestä.
Kyseessä siis pusseja, joihin kengät useasti laitetaan kun ne ostetaan kaupasta. Tai näin itselläni on. Toki silloin osa kengistä jää ilman pusseja odottamaan matkalta paluuta. Tästä syystä, halusin ehdottomasti, että teen meille kaikkien kengille sopivia pusseja, jotka voidaan pestä ja käyttää uudelleen ja uudelleen. Pussit menevät käytön jälkeen myös niin pieneen tilaan, että ne voidaan hyvin säilyttää vaikka minun vaatekaapissa.
Miten tein pussukat?
Ohjeet, minun on todella hankala ja vaikea kirjoittaa ohjeita. Koska omat aivot kulkee niin omia reittejä, että en välttämättä pysy itsekään perässä, aina… Mutta kokeillaan.
Tarvikkeet:
- suihkuverhot
- sakset
- ompelukone ja saumuri
Tee näin:
- Mittaa pussin pituudeksi 45cm ja leveydeksi 64cm (mitat sisältävät 1cm saumanvarat)
- Taita leikattu kappale pituussuunnassa puoliksi, oikeat puolet vastakkain.
- Leikkaa reunaan noin 3 cm päähän yläreunasta hakki (noin 1cm syvyys)
- Käännä tuo 3cm nurjalle ja ompele kiinni. Tee samoin toiselle puolelle.
- Ompele sivusauma sekä pohja kiinni, huolittele saumanvarat saumurilla.
- Voit halutessasi ommella pohjan noin 3cm matkalta.
- Käännä yläosa nurjalle 3 cm matkalta.
- Ompele kiinni.
- Pujota nyöri.
Nyöri on saman mittainen mitä yläosan nauhakuja. Kun pussin aukaisee, ei mikään nyöri jää heilumaan minnekään vaan jää nyörikujan sisälle. Ja tietenkin helpointa olisi, jos voisi laittaa nyöriin stopparit. Itse olen tainnut kadottaa keräämäni stopparit jonnekin. Mutta kun ne löydän, pujotan nyörin päät stoppariin ja homma on valmis.
Näillä kuitenkin nyt lähdemme, en meinaa tuhlata aikaa stoppareiden etsimiselle ennen lomaa. Ehtii ne myöhemminkin.
Kivaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Ruma paita jouluiseksi
Ruma paita löytyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, löysin myös sinisen liituraitahameen, jonka ajattelin yhdistää tämän paidan kanssa, sekä nippu virkattuja ruutuja. Hametta en sitten lopulta laittanutkaan päälleni paidan kanssa, koska ei ollut hame fiilis juuri silloin mutta tiettyä tarkoitusta varten halusin paidan ja olikin mahtava onni, että ajatukseni löytyi sieltä ilmaisosastolta noin vain.
Ruma paita jouluiseksi
Minulla oli viime viikolla viimeiset kerhot ja eilen sitten viimeinen paja, jonka aiheena oli rumat joulupaidat. Koska toin kaikki rumilukseni mukanani ja koska ne ovat niin täynnä hilavitkuttimia, halusin tehdä itselleni tuonne pajaan jonkinlaisen toisen paidan, joka on hippasen rennompi eikä niin täynnä kaikenlaisia hilavitkuttimia. Olikin onni, että satuin löytämään materiaalit ajatukselleni heti ensimmäisellä käynnillä ja kivat jutut lähti mukaani.
Paidassa oli toinen olka avoin ja halusin sen ihan ensimmäisenä sulkea, joten päätin käyttää siinä lankalaatikon ohutta puuvillalankaa. Eli päätin virkata muutaman virkatun neliön kiinni tuohon aukkoon. Sen lisäksi löysin kaapeistani vielä yhden virkatun kuusenkoristeen, jonka olen muuten muutamia vuosia sitten myös löytänyt ilmaisosastolta. Laatikosta löytyi myös valkoinen nauha, jonka suunnittelin laittavani helmassa olevaan nauhakujaan.
Kun sain virkattua neliöt kiinni paidan aukkoon, huomasin, että paita tarvitsee kyllä lisää valkoista ja lähdin virkkamaan reunapitsiä kaulukseen sekä hihansuihin. Näin kokonaisuudesta tuli yhteneväisempi kuin ilman reunapitsiä. Reunapitsiksi valikoitui piparkakku reuna ja työ oli aika nopeasti valmis.
Miten paita toimi töissä?
Oikein hyvin, lapset ja nuoret tykkäsivät todella paljon paidasta. Sekä näistä rumista mekoista ja paidoista, joita olen aikaisemmin tehnyt. Toki kyseiset vaatteet ovat heille kyllä tuttuja muutoinkin, sillä jotkin vaatteistani ovat työpaikalla mukana erilaisissa tapahtumissa, kuten meidän jouluaskarteluillassa minun rumajoulupaitamekkoni seisoi kauniisti kuusen vieressä ja toivotti perheet tervetulleiksi tilalle.
Mutta työkaverini kritisoivat sitä, että paitani ei ole ruma joulupaita, vaan se on hieno paita, ihanan jouluinen. Vaikka itse olin sitä mieltä, että sopii aiheeseen hyvin. Ei paita tosiaan ole mikään kovin kaunis ja on sellainen kevyt ruma joulupaita. Minun mielestäni kuitenkin.
Riemukasta lauantaita kaikille!
Seuraa minua:


8






