Hae
VillaNanna

Liian pieni tunika sopivaksi

Liian pieni tunika sopivaksi

Liian pieni tunika muuttuu nopeasti sopivaksi, kun siihen lisää kiiloja. Ja parasta on se, että kiilat ovat kokonaan jotakin muuta materiaalia mitä tunika itse. Minun tunika oli neulosta ja halusin siihen pitsikiilat, muotoilin hiukan myös helmaa ja laitoin samasta pitsikankaasta helmaan röyhelöä. Näin sain aikaan aika hauskan minun tyylisen härpäkkeen.

Liian pieni tunika sopivaksi

Mitään ihmeellistä ohjetta minulla ei ole antaa, mutta voin koittaa antaa muutaman vinkin, miten saa lopputuloksen samanlaiseksi. Leikkasin ensin sivusaumat auki ja leikkasin niihin kiilat, leikkaan aika summissa ja kiilat saavat tosiaan olla myös eri mittaisia, se luo myös omanlaisensa efektin vaatteeseen. Kun olin ommellut sivuihin kiilat leikkasin takakappaleen niin, että keskietu on yksi osio ja sivuissa toiset osiot, keski -ja sivuosioiden väliin tulee jälleen kiilat, samoin tein etukappaleeseen.

Lopuksi voi halutessaan hiukan muokata helmaa sen muotoiseksi kuin haluaa ja tietenkin tähän vaatteeseen sopii röyhelö. Röyhelön leveys on sitten ihan itsestä kiinni, se voi olla ihan kapoinen tai sitten leveämpi. Itse halusin ehdottomasti leveämmän, että voin pitää vaatetta myös kuviollisten sukkisten kanssa. On siis monikäyttöisempi kun on pidempi.

Liian pieni tunika sopivaksi

Materiaalia voi hakea Kierrätyskeskuksesta

Jos jotain materiaalia ei löydy omasta takaa, niin Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksissa on olemassa myös ilmaisosasto, jota itse hyödynnän edelleen jonkin verran. En paljoa enää, mutta hyödynnän kuitenkin. Esimerkiksi tämän postauksen tunika on vuosia sitten napattu ilmaisosastolta ihan juurikin sitä varten, että näin heti miten sen tuunaan, miten saan sen hyödynnettyä itse. Tosin enää en hae tuollaisia tuunattavia vaatteita, vaan mitä voisin hyödyntää jo olemassa oleviin tuunauksiin.

Totta on kuitenkin se, että välillä materiaali löytää tiensä kaappiini ja niitä käytetään niin pitkään kuin mahdollista. Mutta koska olen ostolakossa, pyrin kovasti siihen, etten ota mukaani mitään sellaista vaatetta, joka kulkeutuu sellaisenaan kaappiin tai että haen vain vaatteita joista tuunaan. Sitä materiaalia kun on kuitenkin kotona paljon. Mutta joka tapauksessa ilmaisosastot ovat mahtavia paikkoja löytää materiaalia tuunauksiin tai sitten hakea tuunattavia vaatteita sieltä.

Liian pieni tunika sopivaksi

Nautinnollista lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Jämistä paita ja virkatut paikkafarkut

Jämistä paita ja virkatut paikkafarkut

Eilen päätin ommella jämistä paidan, eli pariin kassiin oli jälleen kerääntynyt eri projekteista jämiä ja nyt halusin saada ne pois. Lopputulema on se, että yksi kassi on tyhjä ja yksi on täynnä. Sain siis yhden työn tehtyä. Oli kiva tänään vetasta jalkaan myös korjatut farkut, joiden reikiä paikkasin virkkaamalla. Tällä hetkellä näitäkin housuja on kolmet. Kahdet, joita voi käyttää ja yhdet odottaa parempia aikoja.

Jämistä paita ja virkatut paikkafarkut

Kerronkin nyt mistä eri projekteista nämä osat on jääneet, niin näette miten palapeli rakennetaan. Ensin tehdään jokin muu projekti ja sen jälkeen kerätään jämät kassiin ja toivotaan, että jossain vaiheessa voi tehdä niistä jämistä jotakin. Aina ei tarvitse tehdä vaatteita, voi tehdä paljon muutakin, mutta itse olen nyt tehnyt paidan. Aluksi paita tuntui hassulle, mutta hassu on mun juttu, joten tietenkin tämä meni heti päälle töihin.

Tykkään paidasta myös sen vuoksi, että se on suhteellisen kevyt, vaikka on neuletta kokonaan. Paita sopii myös monen vaatteen kanssa, kuten nyt vaikka farkkujen, collegehousujen, hameen tai leggareiden. Kaikki siis käy, fiiliksen mukaan vain. Itse kun vielä tykkään tilkkuvaatteista, niin tämähän on oikein loistava siihen.

Kaava löytyi Cotton friend sewing -kirjasta, jonka on tekijöinä on häärännyt Yoko Katayama, Kyoko Sakauchi sekä Michiyo Ito. 

Tietenkin kaava sai hiukan erilaisen ulkomuodon minun käsissäni. Ei siis ihan suoraan sellainen mikä kuvissa vilkkuu. Tein kaavaan leikkauksia, jotta saisin mahdollisimman hyvin hyödynnettyä jämät, joita kasseissa oli. Ensin ajattelin tehdä oikein monenkirjavan paidan, mutta lopputulos onkin aika harmoninen, eikä sekametelisoppa.

Jämiä seuraavista töistä:

Farkkujen virkatut paikat

Tänään ehdottomasti halusin päälleni farkut, joiden reiät olen virkannut hauskasti umpeen. Farkut olenkin jo esitellyt blogissa aikaisemmin ja nämä ovatkin tulen kevään the juttu. Miten monella tavalla farkkuja voi yhdistää ja ovat aina vaan yhtä suloisen romanttiset. Toki voisi kokeilla jollain muilla väreillä, niin farkun ulkonäkökin muuttuisi paljon. Onneksi nyt ei ole enempää näin rikkinäisiä farkkuja mitä olivat nämä kahdet, jotka olen nyt virkannut.

Rikkinäiset housut ehjäksi virkkaamalla

Nämä farkut virkkasin kokonaisuudessaan ihan kiinteillä silmukoilla. Aloituksen ompelin pykäompelein, jotta sain helposti aloitettua kiinteät silmukat. Tätä asiaa kun tässä on nyt kyselty sen verran, niin kerron tässä nyt miten homman saa alkuun. Se oli valitettavasti jäänyt aikaisemmasta postauksesta kokonaan pois. Tykkään ehkä enemmän tästä tavasta korjata farkkuja vähän senkin vuoksi, että paikat joustaa kivasti. Kannattaa sen vuoksi lähteä varovasti kaventamaan ja pyöristämään reikiä.

Ennen kuin aloittaa koko hommaa, kannattaa reikä siistiä, on helpompi ommella sekä virkata kun kaikki ylimääräinen on poistettu ympäriltä ja lopputulos on siisti. Toki jos haluaa roikkuvia lankoja sinne tänne, kannattaa ne jotenkin suojata. En ole sitä asiaa kuitenkaan miettinyt sen enempää, että miten se käytännössä tapahtuisi, jos sellaisia haluaisi jättää pyörimään vielä virkkauksen jälkeenkin. Kokeilemalla selviää.

Jämistä paita ja virkatut paikkafarkut

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest