Tunikasta paita
Tein tunikasta paidan, sillä tunikana vaate ei toiminut päälläni. Olen ostanut tunikan muutama vuosi sitten Kierrätyskeskuksesta, enkä tällä kertaa sovittanut tunikaa päälleni ollenkaan. Näin silloin käy, jos ei sovita. Ostaa sellaista mikä ei päällä toimi ollenkaan. Luulin nimittäin, että kyseessä on paitamekko, sillä oli sen verran pitkä. Mutta kotona kun sovitin vaatetta, oli se aivan väärän mittainen. Kaappiin se jäi sitten muutamaksi vuodeksi ihmettelemään.
Tunikasta paita
Viime syksynä otin tunikan esiin ja aloin pohtia sitä, että millainen vaate siitä olisi kiva tehdä. Millaista käyttäisin. Tunikan isoin ongelma oli pituus ja toinen se, että minun päälläni tunika oli aivan liian raskaan näköinen. Kun vaate päällä seisoskelin peilin edessä ja vääntelin ja kääntelin itseäni, alkoi suunnitelma muodostua vähitellen sellaiseksi kuin se nyt on.
Näin tein:
- Lyhensin tunikan rintojen alta.
- Poistin hihat röyhelön kohdalta niin, että röyhelöt jäivät paikalleen.
- Avasin helmakaitaleen sivusaumat ja leikkasin kappaleen puoliksi pitkittäin.
- Ompelin helmakappaleiden lyhyen sivut toisiinsa.
- Ompelin helmapäärmeen.
- Ompelin rypytyslangan toiseen reunaan.
- Ompelin rypytetyn helmakappaleen paidan helmaan.
- Valmis!
Paita on lyhyt, mutta se ei lopulta haittaa mitään. Vaatteen ulkonäkö muuttui paljon ja päällä vaate on myös kevyemmän näköinen mitä aikaisemmin oli tunikana. Itse olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja tällaisena paitaa tuleekin käytettyä. Parasta tällaisessa sinivalkoraidallisessa vaatteessa on se, että tämän voi yhdistää millaisen alaosan kanssa tahansa. Mikä milloinkin miellyttää itseä.
Rento brunssiasu
Vappubrunssille tosiaan halusin ehdottomasti pukea tämän tuunatun paidan päälleni ja alaosaksi mietin ensin vaaleanpunaisia housuja, mutta lopulta valinta osui valkoisiin chinoihin, jotka olen ostanut UFFin tasarahapäiviltä joulun jälkeen. Tällä kertaa Arabian ostoskeskuksen UFFista. Sieltä tekee myös kivoja löytöjä, jotka ovat tämän hetken muotia. Aika klassisia vaatteita löytyy täältä, sekä aika paljon myös merkkivaatteita.
Joskus siis haluan tehdä kierroksia muissakin liikkeissä kuin vintage liikkeissä. Haluan yhdistellä uutta ja vanhaa keskenään tai sitten pukeutua niihin erikseen päästä jalkoihin. Valitettavasti jalassa ei ole kirppiskenkiä, vaan ne on ostettu koronavuonna laivalta, kun matkustimme Riikaan. Silloin laivalla oli hulpeat alennukset, johtuen kevään lockdownista tai uskoisin niin. Näillä vaateosilla sain kivan merihenkisen asun meidän joka vuotiselle vappuristeilylle.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Inhokki paidasta lemppariksi
Kirjoitin inhokki paidasta tuossa talvella. Olin ommellut paidan tilkun palasesta ja vanhasta neuleesta. Lopputulos oli kaikkea muuta kuin kiva, joten päätin vielä kirjailla paitaan kukkia. Tämänkään jälkeen ei paita toiminut mitenkään, joten heitin paidan tuunauslaatikkoon. Paita on kummitellut mielessäni siitä lähtien, kunnes eilen meni hermot ja kaivoin paidan sekä collegetilkkukassini lattialle ja aloin suunnitella uutta paitaa ja lopputulos on niin ruma, että paidasta tuli lemppari.
Inhokki paidasta lemppariksi
Minulla ei ollut mitään ajatusta mitä haluan tehdä mutta aloitin sillä, että leikkelin sivusaumat auki ja poistin hihat. Leikkasin hihojen mukaan uudet kappaleet collegetilkuista. Päätin käyttää vain niitä tilkkuja, joita on tilkkukassissa, näin sain aika hyvin upotettua tähän paitaan nyt tilkkuja. Ompelin uudet hihat paikalleen ja leikkasin sivusaumoihin kiilat. Kun kiilat oli ommeltu sivusaumoihin, istuin miettimään jälleen lattialle, että mitäs sitten tehdään.
Päätin lisätä volyymia lisää, joten kiiloja piti leikata enemmän. Kaksi etukappaleelle ja kaksi taakse. Nämä kiilat tuli eri collegesta. Sen jälkeen leikkasin helman epäsymmetriseksi, koska paita on muuten aivan liian raskaan oloinen minulle. Tämän jälkeen keräsin tilkkuja ja leikkelin paloiksi, ompelin yhteen pitkäksi nauhaksi. Ompelin nauhan toiseen reunaan jotain pitsiä, mitä sattui pitsien joukossa olemaan ja ompelin toiseen reunaan rypytysnauhan. Tämän rypytyskaitaleen ompelin paidan helmaan.
Kun olin näin paljon jo muuttanut paidan ulkonäköä, niin pääntien kaitale ei enää toiminut tässä hommassa, joten kaivoin vielä kassia ja löysin kaksi erilaista collegea, joista tein uuden kauluksen. Poolokauluksen. Leikkasin vanhan irti ja kiinnitin uuden tilalle. Näin paita muuttui kokonaan toiseksi.
Minun rönsyilevä tyylini
Minulla on tyyli muuttunut tässä muutaman vuoden aikana aika paljon ja oli muuten ihanaa palata siihen tyyliin, jossa viihdyn kaikkein parhaiten. Siis tässä yliampuvassa, tilkkumaisessa, ei niin kauniissa tyylissä. Tyylissä on ripaus romantiikkaa, tyttömäistä viattomuutta, leikkisyyttä ja iloa. En pidä kauhean vakavasta tyylistä, aina pitää olla jotakin hupsua. Ja tämä paita on juuri kaikkea tuota ja siksi niin täydellinen minulle.
Minulle vaatteet kertovat aina jotain tarinaa, osa enemmän osa taas vähemmän. Tämä paita on täynnä huumoria, se on niin over the top, että se näyttää jo kivalle. Paita antaa näytettä siitä miten käyttää ne pienen pienetkin jämäkankaat hyödyksi. Tietenkään tilkkuvaatteet eivät ole kaikkien juttu, mutta tällä tavoin voi käyttää tilkkuja myöskin. Ehkä alan taas palamaan itselle tuttuun tyyliin ja pukeudun enemmän hupsuihin Melissamaisiin vaatteisiin.
Mitä mieltä olet lopputuloksesta?
Nautinnollista viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:


8












