Kestotuotteet meidän keittiöön
Tämän kesän aikana olen uusinut meidän kestotuotteet. Tai siis ne niin sanotut kankaiset talouspaperit. Aikaisemmat olivatkin jo niin öljyiset ja kamalat, että ne siirrettiin autoon hoitamaan seuraavaa tehtäväänsä. Koska uusia tarvittiin, niin tarvittiin myös materiaalia, mistä tehdä uutta.
Kestotuotteet meidän keittiöön
Ihan ensin, ennen kuin lähden tekemään uusia rättejä yhtään mihinkään, katsomme minne tarvitaan ja millaisia. Tällä kertaa tarve osui keittiöön ja tietenkin näihin käteen sopiviin talousrätteihin, joita käytämme samalla tavoin kuin talouspaperia aikanaan. Vanhat kamalassa kunnossa olevat rätit kulkeutui autolle, jossa niiden elämä jatkuu auton siivousrätteinä. Niitä tarvitaan erinäisissä asioissa vielä siellä. Mutta kotona niille ei ole mitään käyttöä enää.
Kun tämä vaihe on valmis, alamme kaivella kaappeja ja etsiä tekstiilejä, jotka ovat kulahtaneita ja niin huonossa kunnossa, ettei niitä voi enää itse käyttää tai laittaa edes jakoon. Nämä toimii hyvin rätteinä. Seuraavaksi onkin vuorossa saksiminen. Leikkaan kaksinkertaisesti käteen sopivat palat. Haluan, että nämä rätit ovat pienehköjä, helppoja käyttää ja sellaisia, etteivät vie kauheasti tilaa. Tämän jälkeen ompelen saumurilla reunat. Yleensä trikoisiin laitan kaksi kappaletta päällekkäin. Voi toki tehdä myös yksinkertaisen mutta itse tykkään kaksinkertaisesta enemmän.
Mihin käytän näitä talousrättejä?
Lyhyesti: Kaikkeen samaan mihin talouspaperiakin käyttäisin.
Mutta mieluiten haluan tuotteita, joita voin käyttää uudelleen ja uudelleen ja vähentää näin osaltani meidän talouden jätteen määrää. Itse myös pidän enemmän näistä kestoräteistä kuin talouspaperista. Ihan jo sen vuoksi, että kestorätit ovat pehmeitä, eivät karheita ja näin ihoni kiittää enemmän. Rätit myös kuivuu aika nopeasti, vaikka välillä saan kuulla siitä, että rättien kuivuminen kestää pitkään. Minusta ei.
Nyt on taas hetkeksi rättejä tarpeeksi, joten voin hyvin odotella seuraavaa rättimateriaalia. Auto ei ole tosin ainoa, jonne näitä rätinraatoja kuskataan, myös pihakalustoille sekä muuhun likaisempaan putsaukseen siirrän niitä rättejä, joita ei voi enää kotona käyttää. Eli rättejä ei tarvitse tehdä valtavia määriä tai koko ajan. Meilläkin vanhat rätit ovat olleen melkein kymmenen vuotta käytössä ennen kuin siirtyvät eteen päin ja siirtymän jälkeen elävät toiset kymmenen vuotta.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Inspiroidu omista vanhoista vaatteista
Inspiroidu omista vanhoista vaatteista ja luo niistä jotakin uutta. Oma vaatekaappi on ihan paras paikka tehdä löytöjä ja luoda niistä löydöistä jotakin ihan uutta. Pahasti rikkinäiset ja hiukan venyneetkin vaatteet voidaan muokata ihan uuteen uskoon aika pienelläkin nikseillä
Inspiroidu omista vanhoista vaatteista
Minun uusin inspiraationi lähti rikkinäisestä hameesta sekä vanhasta itse ommellusta topista. Hameen helma oli jäänyt jonnekkin jumiin ja siinä oli ammottava reikä. Toppia taas en ole koskaan käyttänyt. Se olikin sellainen leikkuujätetoppi. Vieroksuin ehkä eniten tuota täysin läpinäkyvää materiaalia. Luulen, että se on se syy miksi toppi lopulta jäi käyttämättä. Hame taas on alun perin löytynyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja oli minulle muutoinkin aivan liian suuri ja pitkä. Ehkä se onkin se syy miksi siinä oli niin valtava reikä, jota oli hankala lopulta korjata.
Otin siis mieluiten sakset käteen ja leikkasin ensin topin helman epäsymmetriseksi. Sen jälkeen leikkasin myös hameen helman epäsymmetriseksi, ylin osa lähti siitä isosta reiästä ja takaosa tietenkin sitten pitkänä. Leikkasin myös kapean frillan. Näin saisin söpön tunikan, jota käyttää vaikka sunnuntaiasuna kotosalla.
Ompelujärjestys:
- Ompelin ensin frillan kappaleet yhteen ja ompelin toiseen pitkään reunaan rullapäärmeen.
- Toiseen pitkään reunaan ompelin poimutuslangan.
- Poimutin kappaleen ja ompelin kiinni hameen helmaan.
- Tämän jälkeen ompelin helmaosan toppiin.
Lopulta aika helppo ompelus. Eikä tuota frillaa tarvitse laittaa ollenkaan jos ei tykkää. Itse halusin hyödyntää materiaalin, ettei mene hukkaan niin paljon. Frillalla sain myös hiukan pidennettyä helmaa, ettei se olisi niin kovin lyhyt. Onneksi helmankin voi tehdä eri mittaiseksi, jos hame vain on ehjä.
Sunnuntain hauska asu
Tietenkin tämä liehuketunika sai kaverikseen valkoiset Leggarit, joiden lahkeissa on söpöt pitsit. Tämän tyyppiset leggarit oli joskus 2000 -luvun alussa muotia, varsinkin kun näissäkin on rypytys sivuissa. Mielestäni pöksyt siis sopi todella hyvin tämän tunikan kanssa. Tai voiko tätä edes sanoa tunikaksi? Olkoon toppi. Jalkaan voikin sujauttaa ihan millaiset kengät tahansa. Jos menisin kauppaan, niin laittaisin Dr. Martensin sandaalit, mutta nyt olin kotosalla, niin jalkaan sujahti mieluiten tietenkin muoviset fläpärit.
Muuta ei sitten tarvita, ihana aurinko ja lämpö pukee asua myöskin. Kyllä on ihanaa kun on vielä kesä. Vaikka illat ovatkin jo hyvin kylmiä. Viime yönä kun nukuin ensimmäisen kerran ikkuna kiinni, sen verran kylmä tuli nukkuessa. Vielä kuitenkin päivät ovat ihanan suloisia ja lämpimiä, joten otan kaiken ilon ja hyödyn irti viimeisistä lämpimistä päivistä.
Mahtavaa viikkoa kaikille!
Seuraa minua:


0







