Hae
VillaNanna

Väriä vanhaan huppariin

Väriä vanhaan huppariin

Tällä kertaa laitetaan väriä vanhaan huppariin, vai poistetaanko väriä?

Noh, kaikki alkoi siitä, kun poikani yksi lempihuppariin jäi hänelle pieneksi. Paita haluttiin ehdottomasti antaa minulle, sillä paita oli pojan lemppari, lemppariväriäkin, vaaleanpunainen. Minun oli siis otettava huppari itselleni vaikka miten naamaani nyrpistin. Paita oli jonkin aikaa tuolilla ennen kuin päätin, että minäpä värjään sen.

Väriä vanhaan huppariin

Päätin, että laitan paitaan kumilankoja ja näin saan kivoja kuvioita, ei muuta kuin hommiin. Lähdettiin kauppaan ostoksille ja nappasin kaupan hyllyltä värin, joka sopi suunnitelmiini. Nitorin fuksia valikoitui tällä kertaa. Olisin mieluiten ottanut kyllä Dylonia, mutta sitä ei ollut koko kaupassa, joten Nitor oli otettava. Syy miksi en valitse Nitoria, johtuu siitä, ettei värjäys koskaan sen kanssa onnistu. Voitte siis arvata miten tämän homman kävi… Ei onnistunut.

Hetkisen kiukuttelin ja työnsin lopulta mietintämyssyn syvälle päähäni ja mietin ja mietin, taisi korvistakin tulla höyryä kun aivot kävi ylikierroksilla niin voimakkaasti. Sitten päätin valita sen ei kovin ekologisen vaihtoehdon, hyi minua! Tein siis paidalle uuden kylvyn. Solmin paidan ensin solmuun ja upotin sen klorite kylpyyn. Paita sai olla kylvyssä puoli päivää, en halunnut väriä kokonaan pois. Ihan vähän vain ja lopputulos oli ihan kiva. Ei nyt sellainen mikä piti ajatuksissa olla. Tosin ajatus ei aina kohtaa minullakaan, materiaaleilla kun on oma luonne myös.

Farkkutakin helppo tuunaus

Kaikkiin tuunauksiin ei tarvitse varata kauheasti aikaa tai ei tarvitse nähdä hirmuisesti vaivaa ja silti voi lopputulos olla näyttävä. Olen aikanaan hankkinut Tallinnan Karnaluksista erilaisia merkkejä ja muita kirjailtuja kuvia, joita voi kiinnittää silittämällä vaatteisiin. Itse tosin aina ompelen kun silitys ei oikein onnistu ikinä. Tärkeintä on kuitenkin se, että ne pysyvät kiinni, se miten ne kiinnittää on sivuseikka. Joten sitten päästään tähän asiaan… Olen aikaa sitten ostanut farkkutakin entisestä Zirppari kirpparista. Takkia olen käyttänyt paljon mutta se kaipasi jotakin pientä kivaa piristystä.

Silloin astui kuvioon nämä minun Karnaluks löytöni, nämä on super helppo vain kiinnittää mihin haluaa. Koko on tietenkin tärkeä, jos haluaa isoa niin se menee selkään. Näin tein siis minäkin, etupuolella tämä kuvio olisi näyttänyt vähän hupsulle, vai mitä? Ensin silitin kuvan farkkutakin selkämykseen ja lopuksi ompelin koneella reunat kiinni. Näin kuva ei lähde irti edes pesussa. Joskus kun liima voi olla niin huonoa, ettei kestä lämpöä ja irtoaa. Tästä syystä useasti ompelen myös tällaisen kuvan kiinni.

Väriä vanhaan huppariin

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Vanhoista trikoovaatteista saa uutta hellepäivään

Vanhoista trikoovaatteista saa uutta hellepäivään

Vanhoista trikoovaatteista saa uutta hellepäivään, leikkaat vain paloiksi ja ompelet kankaaksi ja sen jälkeen vaatteeksi. Tämän sortin vaate sopii täydellisesti rannalle biksujen päälle ja helmaakin on sen verran, että uskaliaammat voi hyvin pyöriä ilman pöksyjäkin. Tunika tai minimekko, kelpaa kumpana vain ja tokihan, jos trikoovaatteita on enemmän, voi tehdä pidemmän helmankin. Siitäpä seuraava idea sitten lähteekin.

Vanhoista trikoovaatteista saa uutta hellepäivään

Tämän tunikamekon kaavana olen käyttänyt yhtä lempikaavani, tällä kaavalla on tehty monen monta tunikaa ja mekkoa. Helman malli vain muuttuu sen mukaan millaisia vaatteita haluan. Yläosa on taas suoraan kaavalla otettu. Kaavana on siis käytetty Moda 3/2006 lehden hellemekon kaavaa. Itse pidän paljon tällaisista tilkkuvaatteista, varsinkin jos tilkut ei ole symmetrisesti ja saman kokoisia. Mieluiten niin, että tilkkuja on lätkitty sinne tänne ja kaikenlaisia paloja. Lopuksi sitten yhdistelen erilaisia pitsin paloja toisiinsa ja kiinnitän helmaan. Mikään ei saa olla liian täydellisen ja sliipatun näköistä. Mieluiten harkitusti sekametelisoppaa.

Ja kyllä tällaista tunikamekkoa voi hyvin tällainen lähes 50 vuotias nainen käyttää, kunhan on hyvät bikinit tai uikkarit alla, ettei tissit ala falskaamaan ja tule ulos jokaisesta välistä. Se ei ole kivaa katsottavaa. Eli kunnon vaatteet myös alle, niin hyvä on ja voi hyvin rantapäivän aikana istahtaa ravintolaan syömään ja pitää pienen tauon rantahuvituksista. Jos tänä kesänä ehtisi uimaan taas, viime vuonna ei ehditty moista harrastaa, valitettavasti. Mutta jos tänä vuonna pääsisi pulahtamaan meren vahvaan syleilyyn.

Vanhojen vaatteiden uusiokäyttöä

Vanhat trikoovaatteet, joita ei voi enää oikein lahjoittaa mihinkään voidaan hyödyntää kotona vielä monin tavoin. Voi leikata kuteeksi ja virkata mattoja, laukkuja, sisustuskoreja tai jotakin muuta. Ne trikoovaatteet, jotka ovat muuten hyvin mutta niissä on jotakin reikää ja kulumaa, voi tehdä myös vielä kaikenlaista kuten vaatteita. Joko tekemällä näin kuin minä tai muokkaa itse vaatetta joksikin toiseksi. Trikoovaatteista voi valmistaa myös pestäviä pesulappuja sekä siivoukseen rättejä. Trikoo on tällä tavoin aika monikäyttöinen vielä kun sitä ei itse käytä enää jostakin syystä. Ja tokihan sitten parhaassa tapauksessa vaatteen voi lahjoittaa tai myydä.

Tärkeintä kuitenkin on se, että käytettäisiin itse loppuun asti. Itse laitan kiertoon todella vähän vaatteita. Lähinnä sellaisia, jotka ovat jääneet minulle pieneksi tai isoksi ja en vain raski niitä leikellä. Iso osa kuitenkin menee tuunauskasaan, jos ei ole sellaisenaan käyttöä. Minulla tosin on iso Ikean kassi edelleen leviänä makkarin lattialla, joka pitäisi laittaa myyntiin omassa kirpparisivulla. Sen homman olen aloittamassa näiden ihanien vapaiden aikana.

Vanhoista trikoovaatteista saa uutta hellepäivään

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi