Tässä muutamia kommentteja, joita olen saanut näiden vuosien aikana, kun olen blogannut tai esitellyt vaatteitani eri paikoissa. Minua ei se haittaa mitä muut kirjoittaa tai sanoo. Se kertoo enemmän kommentin antajasta kuin minusta. Joskus vain jään miettimään, onko tällä jokin tarkoitus, muukin kuin yrittää satuttaa toista. Kun tuollaisesta ei oikein osaa edes loukkaantua.
Olen ennenkin ottanut kantaa vähän samoihin asioihin, kuten onko vaatteilla ikärajaa? Nyt mietin, että saako ihminen pukeutua täällä niin kuin tahtoo? Vai pitäisikö jo lähes 50 vuotiaalla naisella olla jokin suodatin, mitä päälleen laittaa?
Kyllä minullakin on suodatin, en laita päälleni mitään sellaista mistä en tykkää, tällä hetkellä pyrin siihen, että kaikki vaatteeni on juuri niitä lempparivaatteita, joista tulee hyvälle mielelle kun ne pistää päälleen, ne antaa voimaa ja tuntee olonsa hyväksi, vaikka olisi mikä fiilis kun aamulla herää. Toivon, että jokaisella olisi niitä lemppareita kaappi täynnä ja joukossa ne voimavaatteet, jotka päällä tuntee olonsa voitokkaaksi, seksikkääksi ja onnelliseksi.
Jaksan jankata siitä, että pukeutumisen pitäisi olla hauskaa, kokeilevaa ja leikkimielistä. Ei sen pidä olla ryppyotsaisen vakavaa. Silloin siitä tulee pakkoa ja ei enää näytä kivalle kun on naama väärällään. Minusta on ihana katsella kadulla ihmisiä, heidän tyyliään. Mitä he edustaa ja miten tuovat omaa luonnettaan pukeutumisella esiin. Helsingissä on upeita pukeutujia, vaikka useasti saa kuulla päinvastaista. Omistuista!

Mutta vaikka en välitä tällaisista sanoista, niin se joskus jää mieleen ja sitä jää miettimään, mutta vielä sillä ei ole ollut mitään vaikutusta pukeutumiseeni tai mihinkään muuhunkaan. Iso syy siihen on se, että tämä miten elän on minulle the juttu ja nautin elämästäni juuri näin. On niin surullista, että jollain on iso ongelma toisen elämä ja pukeutuminen, että siitä pitää päästä ihan sanomaankin. Olisi hirmu tärkeää, että jokainen keskittyisi vain siihen omaan elämään, omaan hyvinvointiin, silloin voisi se oma elämä olla vähän parempi. Pahan mielen kylväminen ympärille, ei tuo hyvää edes hänelle itselleen. Olen läheltä nähnyt, ettei sellainen paranna omaa elämänlaatua, vaan tekee ihmisestä todella huonosti voivan.

Tämä reissu tosiaan oli enemmänkin meidän vinhimman pojan juttu. Hän halusi lähteä ostoksille ja hän sitten myös maksoi tuon 30€ mikä jäi meidän pisteistä yli. Ja poika myös sitten shoppaili, valitettavasti uusien aurinkolasien kotelo hävisi Tukholmassa jonnekkin ja nyt joudutaan laseille ostamaan uusi kotelo, se kun pitää olla niiden oikea kotelo. Tämä Banaanimies valitsee aina Tukholman, jos mennään risteilylle, haluaa samalla nähdä muutakin, vaikka tuossa ajassa mitä ollaan maissa, ei paljoa ehdi. Hänellä ei ollut aluksi kovin tarkkaan mietitty mitä ostaa mutta ne ostokset rakentui fiksusti tarpeeseen. Aurinkolasit, lippis, suorat housut ja vartalolaukku. Liååis ja aurinkolasit löytyivät jo laivalta mutta onneksi jäi ostettavaa myös Tukholmaan. Banaanimiehestä on kyllä kasvanut hyvin tyylitietoinen kaveri, oma tyyli, josta ei luovuta. Uskaltaa yhdistellä eri tyylejä toisiinsa ja pystyy myös hyvin muuntautumaan muutenkin.

Pojilla oli kivaa, vaikka reissu olikin vähän rankka. Oli vähän kinaa ja väärin ymmärrystä sun muuta. Härdelliä harmitti ja minua harmitti ja miestä harmitti ja Banaanimies viis veisasi muiden harmista, vaan omaan tuttuun tapaansa pälpätti taukoamatta ja kertoili hauskoja tarinoita mitä keksi Tukholman vanhan kaupungin taloista. Härdellikin välillä unohti harminsa ja lähti mukaan kisailuun. Laivalla sitten ennen ruokailua otettiin iisisti, istuttiin ravintolan pöytään juomaan kahvia ja limpparia, Ligretto kortit otettiin esiin ja pelattiin siihen asti, kunnes päästiin syömään. Vaikka kaikki ei aina suju odotusten mukaan, niin hauskaahan meillä oli ja Banaanimies kaipasi myös äidin huomiota ja liikuttiin paljon kahdestaan ja Härdelli sai isäaikaa. He keskittyivät saunomiseen ja lasten kilpailuihin. Minä ja Banaanimies hengailuun, jutteluun ja shoppailuun.

Murjottamaan ei kuitnekaan kannata jäädä, vaan keskittyä sitten vaikka itsensä tutkiskeluun, antaa tuulen viedä mukanaan. Ei kaikkea kannata jäädä märehtimään ja meilläkin lopulta oli hauska reissu, vaikka ei ihan putkeen mennytkään. Tulisieluiset ihmiset ovat tällaisia… Minkäs teet. Vaikka näin kävi, niin kovasti odotan sitä hetkeä kun taas pakkaan laukut ja lähden reissuun. Voisin oikeastaan lähteä jo heti huomenna. En ole oikein kotona viihtyvää sorttia, liian levoton ja haihuileva.

Tälle reissulle tein reissua ajatellen kaksi asiaa, toiset olivat kuvissa näkyvät housut sekä vyölaukku. Housukankaan olen saanut äidiltäni nyt viimeisessä satsissa tavaraa ja vaihtoehtoina oli tehdä joko hame tai housut. Päädyin housuihin, sillä niitä tulee varmasti käytettyä enemmän, töissä on kivempi olla pöksyt jalassa, ei tarvitse koko ajan miettiä vilkkuuko takamus, jos on hame päällä. Housujen kanssa puin Kierrätyskeskuksesta ostetut paidan ja over size- neuletakin. Huivi on myös äitini antama ja nuo huivit ovatkin minun lemppareita ja se näkyy huivivarastosta myös. Jalkaan sujautin naapurilta ostetut Addun lenkaarit, takki on myös Kierrätyskeskuksesta ostettu. Housujen lahkeet kuuluisi hiukan rullata mutta oli aivan liian kylmä tuuli siihen hommaan, joten pidin lahkeet alhaalla. Housut kuuluu siis olla hivenen lyhyet.

En halunnut reissulla kantaa isoja laukkuja, joten tekaisin farkun jämistä itselleni vyölaukun Suuri käsityö -lehden 3/2018 kaavalla. Laukku on kokonaan kierrätysmateriaalista, sillä vuori on verhoa ja vetoketjut on saatu vaihdossa. Minulla on tuolta ompeluryhmien kautta tullut elämään sellaisiakin henkilöitä, joiden kanssa tehdään vaihtureita, eli mitä he eivät tarvitse tulee minulle ja minä sitten annan mitä he tarvitsee. Näin saadaan tavara hyödynnettyä tehokkaasti. Tavallaan tämä on Kasaprojektin lainaus, sillä nuo jämät on kasaprojektista napattuja. En kuitenkaan nyt laita tähän kasan kuvaa! En halua…

Niin kuin sanoin jo eilisessä postauksessa, niin muita vaatteita ei juurikaan tullut kuvattua kun keskityttiin niin muuhun kuin laivalla kuvaamiseen. Tosin kuvissa vilahtaa uusi takkini, jonka on poikani jälleen kerran ostanut. En tosiaan tiedä mitä tuo poika yrittää mulle vihjailla. Mutta olkoon, nautitaan nyt niin kauan kuin lapset jotain äidilleen ostaa, ehkä vielä joskus tulee aika kun ei osta enää mitään…Ehkä.