Mekkotehdas Helmat 2 -kirjan Louna toppi
Uusi Mekkotehdas Helmat 2 -kirja on ilmestynyt viikolla 17 ja nyt vihdoinkin olen ensimmäisen mekon tehnyt kirjasta. Tai oikeastaan tein topin mutta mekkona. Kyseinen toppi muokkautui mekoksi ihan vahingossa, sillä en halunnut kankaasta tehdä enää muuta, joten siitä tuli sitten mekko. Aika kiva mekko jos en sanoisi. Vai mitä mieltä olette?
Mekkotehdas Helmat 2 -kirjan Louna toppi
Tätä kirjaa on odotettu pitkään. Nimittäin, tein alkuvuodesta ennakkotilauksen kirjasta, että varmasti sen saan. Pidin niin paljon Helmat kirjasta, joten pakkohan minun oli saada sitten tämä kakkonenkin. En tosiaan ole kirjasta tehnyt kuin tämän yhden mekon, mutta suunnitteilla olisi kokeilla paria muutakin mekkoa. En ole kuitenkaan ehtinyt vielä kokeilla. Tämän mekon tein ihan omiin mittoihin ja ja istuu oikein hyvin päälleni. Tykkään mekosta myös valtavasti.
Olen siis yläosan tehnyt kokonaan Louna topin kaavalla ja helman olen tehnyt oman maun mukaan. Helma on minulle tuttuun tapaan epäsymmetrinen ja poimutusta löytyy. Ensin ajattelin, että teen vain yhden poimutetun helmaosan, mutta lopulta leikkelin helman epäsymmetriseksi ja tein vielä toisen poimutuksen helmaan. Näin mekko oli enemmän minun näköiseni, ehkä jostain toisesta kankaasta voisi tehdä toisenlaisen mekon.
Mikä mekoissa viehättää?
Se yksinkertainen asia kuin helppous. Ei tarvitse miettiä mitään yhdistelmiä tai muutakaan, heittää mekon päälleen ja asu on siinä. Mekko on haalarin kanssa yksi helpoimpia vaatteita, joilla saa asun kuin asun rakennettua nopeasti ja miettimättä sen enempää. Eli se on se ensimmäinen asia mikä mekoissa viehättää, helppous. Toki mekot ovat myös kauniita ja tulee niin mahtava fiilis, kun mekon laittaa päälleen, mutta itse pukeudun mekkoihin ihan vain ja pelkästään tuon helppouden vuoksi.
Vaikka pidän hulmuavista helmoista ja puhvihihoista, niin ihan kaikki mekot eivät minulla ole sellaisia. Lempimateriaalini kesällä on puuvilla, viskoosi ja pellava. Myös muita kasvikuidut ovat löytäneet tiensä kaappiini, mutta nuo kolme ovat siitä huolimatta edelleen niitä lemppareita kesälle. Myös tämä mekko on viskoosia ja siksi se on kovassa käytössä minulla. Minulle sopii kaikkein parhaiten juuri nuo kolme materiaalia päälle. Varsinkin jos ovat vielä käytössä ja pesussa tulleet ihanan pehmeiksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pitsiverhosta hame
Ompele pitsiverhosta hame näille helteille. Kaavaa ei tarvita ja hameeseen voi hyvin laittaa vaikka kaksi osaa, niin helma levenee paljon. Hameen voi yhdistää myös vähän miten itselle sopii, joko leggareiden ja t-paidan kanssa, kuten minulla kuvissa tai laittaa collegepaidan tai neuleen. Miten ikinä keksii.
Pitsiverhosta hame
Olenkin jo esitellyt tämän hameen teille aikaisemmin, mutta vasta nyt pääsen kuvailemaan sitä päälläni eri yhdistelmin. Joten voipi olla, että saatte katsella hametta vähän usemminkin tässä kesällä. Tosiaan kaavaa ei tässä hameessa ole ja kaksi osiota olen myös tähän tehnyt. Materiaali on meidän pihan paviljongin sisäverho, josta olen tehnyt myös mekon. Verhoa on vielä jäljellä, joten saa nähdä mitä vielä keksin niistä. Jotenkin tekisi mieli ommella housupuku.
Läpinäkyviä mekkoja ja hameita saa ihastella esimerkiksi Pinterestissä ja sieltä löytää hyvin myös ideoita niiden yhdistelyyn.Paljon näkyy farkkujen kanssa yhdistettyjä asuja. Tällä hetkellä helteet vähän vaikuttaa siihen, ettei oikein paksusti halua pukeutua, vaan mieluiten mahdollisismman kevyesti ja rennosti laittaa päälleen. Sen vuoksi minunkin asuni on rakennettu kesäisin vaihtoehdoin.
Läpinäkyvä kausi
Toimiiko asuni? Minusta toimii minulla oikein hyvin. Olisin eri t-paidan halunnut päälleni, mutta se ei ollut vielä kunnolla kuiva. Tällä kertaa laitoin mieluummin pidemmät leggaritkit jalkaan, vaikka hameen kanssa toimii myös pyöräilyshortsit, mutta koska käytän niin vähän näitä leggareita, niin valitsin ne asuun. T-paita on ostettu kirpputorilta, en muista mistä ja jalkaan sujahti lenkkarit, jotka olen viime vuonna ostanut Kenkämaailmasta.
Asu:
- pitsihame: itse tehty (materiaali Kierrätyskeskus, ilmaisosasto)
- T-paita: Tommy hilfiger, kirpputori?
- leggarit: Ostettu ilmeisesti uutena joskus, Kappahl
- lenkkarit: Tommy Hilfiger, Kenkämaailma
- virkattu kassi: itse tehty
Kenkien tarina on sellainen, että viime vuonna meidän road trip keskeytyi ikävästi ja suuntasimme kohti Helsinkiä. Matkalla pysähdyimme tankkaamaan itseämme ja koiria Kenkämaailmaan ja pakko oli käydä katselemassa mitä sieltä löytyy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Kahdet kengät lähti silloin mukaan. Molemmat edelleen kaapissa. Näillä vaatteilla sain rakennettua oikein mukavan kesäasun. Hattu vain puuttuu tosin.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2











