Hae
VillaNanna

Marraskuun villasukat

Marraskuussa oli minun vuosipäivä, koko kuukausi vietettiin minun kuukautena. Marraskuun villasukat neulottiin ylipolvien ja paksusta seiskaveikasta. Näillä oli tarkoitus häätää kova pakkanen. Niitä pakkasia ei sitten oikein koskaan tullut. Tosin vielä on aikaa mutta en usko meille tulevan mitään kunnon talvea enää. Marraskuussa tosiaan vietimme synttäreitäni monen monta kertaa ja pääsimme miehenikin kanssa hiukan kahdestaan nauttimaan tätä 47 vuotiasta emäntää.

Marraskuun villasukat

Nämä sukat ovat ihan perussukkien ohjeella tehty, sellainen ohje löytyy Novitan sivuilta. Itse käytän Novitan sukkalehteä, jossa on ihan perussukkien ohjeet eri langan paksuuksille. Seiskaveikka oli nyt se paksuus, joita teen useasti juuri syksyllä. Ovat ihan parhaat talvella. Yli polven sukat toimii hyvin hameiden ja mekkojen kanssa, kun sääret saa lämpimään. Tykkään käyttää hameita ja mekkoja myös talvella. Varsinkin paksuja ihania villaisia sellaisia. Vuoraan itseni mielelläni villaan talvella.

Tänä syksynä olen neulonut todella huonosti yhtään mitään. Varsinkin sukkien tekeminen on ollut aika vähäistä. Virkkailin kyllä innoissani nilkkasukkia jämistä mutta siihen se sitten lähinnä jäi. Tytölle olen neulonut joululahjaksi sukat, en nyt ihan sellaisia kuin toivoi mutta melkein.

Marraskuun villasukat Marraskuun villasukat Marraskuun villasukat

Yhteinen retki

Marraskuisena päivänä oli ihana lähteä pienelle happihyppelylle naapuriin. Meillä on tuo ihana Haltiala tuossa vieressä ja mieheni halusi hemmotella ikääntyvää vaimoaan pienellä patikoinnilla sinne. Pieni punainen torppa, eläinten äänet ja herkulliset tuoksut leijailee pitkän matkan päähän. Tulee fiilis, että on piirretyssa elokuvassa ja seuraa haltioituneena tuoksuvanaa. Siltä se nimittäin tuntui silloin. Ensin tosin oli käytävä kuvaamassa sukat Keskuspuistossa. Pieni kiertäminen tällä alueella ei haittaa yhtään mitään. Niin kaunista seutua. Olen monta kertaa kirjoittanut tästä alueesta blogiini. Ruutinkosken alue on aivan ihana ja suosittelen siellä retkeilemään. Ihan minun suosikki paikkani täällä. Jos ei Oulunkylän laitureita lasketa.

Haltialan tila on aivan ihanstuttava paikka. Varsinkin nyt kun asumme tässä ihan vieressä, niin siellä tulee käytyä enemmän kuin ennen. Kesäisin Haltialassa on grilli, jossa käymme syömässä ainakin sen kerran kesässä. Viime kesänä tosin useamminkin kuin sen kerran. Pojatkin tykkää Haltialassa oleskelusta ja parastahan on se, että pyörillä ensin uimaan Vantaanjokeen ja siitä sitten hakemaan vatsan täytettä Haltialaan. Muuta ei oikein kesällä tarvita.

Äh, tässä piti syksystä kirjottaa ja mentiinkin kesään. Syksyllä ja talvella on kiva istuksia Haltialan töllissä, silloin alueella on ihan erilainen fiilis, mitä kesällä.Eläinten ääniä ei kuule ihan samalla tavoin kuin kesällä ja ulkonakin käyskentelee vähemmän elikoita mitä kesällä. Kissat nauttivat olostaan lämpimässä tuvassa ja tuvan ihana tunnelma välittyy kyllä ihan jokaiseen tuntoaistiin.

Asuni

Minusta on niin ihanaa, kun kirpparilta voi löytää ihan kaikki vaatteet, joita haluaa käyttää. Uusia ei ole mikään pakko ostaa ollenkaan. Syksyn paras löytö on ollut kuvan ihana keinoturkistakki, jonka löysin Fidasta alkusyksystä. Samalla reissulla löysin Uffista harmaan mekon ja näin heti miten sitä yhdistelisin. Harmaa mekko on ollut yksi järkevimmistä ostoksistani aikoihin. Sen voi yhdistellä ihan miten tahansa itse haluaa. Ja tietenkin kirpparit ovat mahtava paikka tehdä huivilöytöjä. Ihan täydellinen asu synttäreiden viettoon.

Marraskuun villasukat

Huopikkaat ovat löytyneet Kontista ja liivin olen tehnyt kankaan paloista.

Marraskuun villasukatMarraskuun villasukat

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Väitän, että vaatteet tekee onnelliseksi. Kyllä, olen pelannut ja leikkinyt vaatteilla niin kauan, että uskallan moisen asian mennä sanomaan ääneen. Vaatteet tekee ihmisen onnelliseksi. Mistä kummasta tämä sitten johtuu? Yritän tässä postauksessa hiukan jäsentää mitkä ovat ne syyt miksi tunnen oloni niin onnelliseksi kun minulla on kivoja vaatteita ja mikä tekee juuri näistä vaatteista kivoja.

Yksi iso asia tässä asiassa on se, että ihminen oppisi arvostamaan niitä vaatteita, joita kaapissa jo on. Vaatteet eivät ole vain rättejä, joita ostetaan ja nakataan roskiin. Vaatteet ovat osa persoonaa ja kuvaa myös niitä tyylisuuntia, joita henkilö itse seuraa. Vaatteita ei myöskään kannata ottaa vakavasti, vaan niillä on kiva leikkiä, silloin onnellisuus on jälleen mukana kuvioissa. Liian vakava puuhastelu vaatteiden parissa ei tuo onnellisuutta.

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Värit

Niin kuin tiedämme, väreillä on iso merkitys ihmisen mieleen ja tunteisiin. Värit stimuloi meidän tunteita ja mielialoja voimakkaasti, siksi värit ovat minulle erittäin tärkeitä. Varsinkin näin syksyn ja talven aikana kun on pimeää ja synkkää. Ja tämä syksy kun on ollut muutoinkin hirmuisen hankala minulla, niin väriterapia on nyt minulle erittäin tärkeä, siksi kerään ympärilleni nyt paljon värejä.

Itse tehtynä

Kun näät valmiin työsi, oli sitten kyse perus leggareista tai vaikeammasta takista, se nostaa itsetuntoa paljon ja arvostat itseäsi ja sitä työtä, jonka teit. Kun puet vaatteen päällesi ja näät miltä lopputulos näyttää, arvostus itseäsi kohtaan nousee kohisten ylös. Minulla ainakin. Varsinkin minun kohdallani se, että olen tehnyt jostain vanhasta vaatteesta uuden ja nään miten kiva lopputulos on. Useasti näistä vaatteista tulee minulle hirmu rakkaita.

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Kirppislöydöt

Se työ mikä on tehty minkäkin löydön eteen, nostaa vaatteen arvoa, ei rahallista mutta sitä arvoa mitä ei rahalla saa. Itse ainakin tulen valtavan onnelliseksi näistä löydöistä, joiden eteen olen joutunut tekemään valtavasti töitä. Aikaa jonkin tietyn löytymiseen voi mennä parikin vuotta, mutta vaate tuottaa silloin ekstra määrän ihanaa fiilistä ja onnellisuutta. Laadukkaat materiaalit ja vintage farkut…Ne kyllä nostaa onnelisuuskäyrää korkealle.

Power dress

Voimavaate, näitä saisi olla koko kaappi täynnä. Minun kaappi sisältää lempivaatteita ja pyrin keräämään sinne juurikin sellaisia kappaleita, jotka tuottaa minulle onnellisuuden tunteita. Mutta voimavaatteet on ihan erikseen. Kun aamulla on surkea olo ja tuntuu, että naama näyttää enemmän kurttuiselle perunalle kuin naiselle, niin valitsen päälleni voimavaatteen ja heti peilistä katsoo minua upea, voimakas, kaikkeen kykenevä nainen. Tällaisia vaatteita pitäisi olla ihan jokaisen kaapissa!

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Nämä ovat sellaisia asioita, joita arvostan omassa vaatekaapissa, toki myös minulle vaatteiden määrä on yksi pikkuruinen osa onnellisuutta. Monta eri tyyliä, joilla leikkiä sekä tietenkin työtyyli, joka minulla ei sitten kuulu ihan tuohon onnelisuus kohtaan, vaikka pyrinkin lisäämään työvaatteisiini ripauksen näitä kaikkia. Mutta työvaatteet on minulla enemmän näkymätön, hajuton, mauton asia. Joillekkin taas minun työvaatteet voivat olla the juttu, mutta minulle ei, sillä leikittely tyyleillä ja vaatteilla ei anna siihen juuri tilaa. Onneksi on vapaapäiviä, jolloin voi heittäytyä vaikka sirkuksen pelleksi, jos näin tahtoo ja jos tilanne sitä vaatii. Näin minä väitän että vaatteet tekee onnelliseksi! Oletko samaa mieltä?

Asuni
  • Villakangastakki: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
  • Neuletakki: Fida
  • Mekko: Fida
  • Kengät: Kierrätyskeskus
  • Vintagelasit: Fida
  • Sormikkaat: SPR Kontti
  • Polvisukat: Noin 10 vuotta vanhat, ehkä H&M:stä ostetut.

Kun aloin siirtymään kirppiksille, niin en hävittänyt kaikkia pikamuotikauppojen vaatteita, sillä se ei ole ekologista ollenkaan. Olen päättänyt käyttää kaiken loppuun. Valitettavasti paino nousee koko ajan, joten pieneksi jääneitä on laitettava kiertoon, sillä ihan kaikkia vaatteita en halua alkaa tuunailla uuteen uskoon. Hope -yhdistykselle valitsen aina sellaisia, jotka voivat vielä tuoda iloa ja onnea jollekkin toiselle lapselle tai aikuiselle.

Väitän että vaatteet tekee onnelliseksi

Oikein ihanaa päivää teille kaikille!

-Melissa-

Lue myös: Syksyn suosikit, Farkkutakki farkkujen paloista

Seuraa minua: InstagramFacebook